Spinosaurus on ensimmäinen dino, jonka jokainen yksilö oli oma itsenäinen lajinsa
Uudpsimman tutkimuksen mukaan pohjoisessa Afrikassa eli useita eri Spinosauruslajia ja jokaine fossiiliyksilö edustaa omaa itsenäistä alalajia. Tämän tulkinnan puolesta puhuu suuri vaihtelu ja morfologinen monipuolisuus esimerkiksi leukojen, hännän ja selkäpurjeen muodoissa, jotka jokaisella yksilöllä oli erilainen:
Kommentit (34)
Mitä me oikeasti tiedämme dinosauruksista? Siis oikeasti? Siis löydämme kasan fossiiloituneita luita, nämäkin usein särkyneet sirpaleiksi, ja sitten alkaa työ joss satunnaisia luita yhdistellään toisiinsa satunnaisesti ja päin mähkää. Ja kun kyhäelmistä saadaan jonkinlaosenneläimen näköisiä otuksia, niin alkaa arvelu, teoriosointi ja vahva spekulointi siitä, että miltä nuo otukset näytti ja miten ne eli vaikka kukaan meistä ei ollut omin silmin näkemässä niitä.
Dinosaurusten aikana oli yksi ihminen ja tämä ihminen on esi-isäni.
Tämähän on mielenkinntoista. Niiden DNA:ta ei kuitenkaan liene säästynyt? Voisi olla mielenkiintoisen näköistä.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on mielenkinntoista. Niiden DNA:ta ei kuitenkaan liene säästynyt? Voisi olla mielenkiintoisen näköistä.
Ttolli olet sinä!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole! Ei ole! Ei!
Supertietokoneeseen ollaan saatu kaikki maapallon tutkimukset, ja siis ihan melkein kaikkea mitä voi keksiä.
Titan nimiseen supertietokoneeseen ollaan myös laitettu mesopotamiasta tablettien ja älypuhelimien näköisiä kiven paloja(argeologien löytämää) joissa on teksiä ja nämä kaikki ja erittäin paljon muuta tietoa ollaan tallennettu tähän titan supertietokoneeseen ja siihen ollaan liitetty jalohopeaa jotta se saataisiin se supertietokone antamaan realistista imagoa maapallostamme kaikista tallennetuista tiedoista jotka olivat titan supertietokoneeseen tallennettu.Tämän supertietokoneen teettämän tutkimuksen mukaan johon tutkijat sovittivat omia tietoja niin se väritti lisää joitain historian totuuksia.
Tämän Titan supertietokoneen mukaan spinosaurus ei ole ensimmäinen dino, jonka jokainen yksilö oli oma itsenäinen lajinsa
Jos haluat todistaa että olen väärässänä niin sinun pitää ottaa debatti ja argumentoida minun kanssa sillä tavalla että tätä aloitusta ei poisteta aihe vapaalta
Näin. (tämmönen) Savolainen voittaa aina 100-0 humpuukikoneet: Voepahan olla se niin, mut voepahan se olla toisellahhii viisii. Sumeaa logiikkaa / kvanttitietsa? - Yhtäaikaa voi olla 0 ja 1 - savoilainen vastaus: sitä on niin monelaista tuota nolloo, niinku on ykköstähhii .....
Ei ole viesiin kiinostanut mitkään saurukset, kasvoin dinosaurus vaiheen yli ja olen nyt aikuinen eikä kukaan terve ja täysjärkinen aikuinen ole kiinostunut jostain pölyisistä luista jotka fossiiloitu miljoonia vuosia sitten kun koska joku avaruuskivi mäjähti keskelle Pangeaa ja hajotti megamantereen palasiksi.
Voi pyhä yksinkertaisuus...
"Jokainen fossiiliyksilö" ei ole sama asia kuin "jokainen yksilö".
Spinosauruksen fossiileja on löydetty vasta seitsemän koko maailmasta. Tämän uuden tiedon perusteella niistä jokainen ilmeisesti edustaa omaa alalajiaan.
Tämä EI TARKOITA, että jokainen koskaan elänyt spinosaurus olisi ollut oma lajinsa.
Tsiisus. Että tämäkin piti rautalangasta mammoille vääntää...
Vierailija kirjoitti:
Dinosauruksia ei ole ollut olemassa.
Sinun kommenttiasi ei ole koskaan ollut olemassa

Ihmiset on yllättävän tyhmiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa sekava aloitus. Miten jokainen tietyn lajin yksilö voisi olla eri lajia? Silloinhan ne eivät olisi samaa lajia.
Laji häviäisi hetkessä kun kaikki poikaset olisivat eri lajeja; kuin koira synnyttäisi kettuja ja kilpikonnia, kissoja.
Kyse nimenomaan ei ole samasta lajista vaan siitä että tuolla alueella spinot ovat kehittyneet useiksi erilaisiksi lajeiksi. Nyt vaan on käynyt niin että tehdyt löydökset ovat eri lajeista. Kuinka jumalauta ihmiset voi olla noin saatana tyhmiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dinosauruksia ei ole ollut olemassa.
Sinun kommenttiasi ei ole koskaan ollut olemassa
Väärin, sen pystyt omin silmin todistamaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain tutkijoiden virheilyä. Tapahtuu niitäkin.
Ei johdu tutkijoista jos yhdellä yksilöllä on M-muotoinen purje, toisella puolikaaren muotoinen purje, kolmannella suorakulmion muotoinen purje, neljännellä T -muotoinen purje, viidennellä tähden muotoinen purje ja jne.
Niin no ne ei sit oo saman lajin fossiileja.
Ei siinä oo mitään ihmeellistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole viesiin kiinostanut mitkään saurukset, kasvoin dinosaurus vaiheen yli ja olen nyt aikuinen eikä kukaan terve ja täysjärkinen aikuinen ole kiinostunut jostain pölyisistä luista jotka fossiiloitu miljoonia vuosia sitten kun koska joku avaruuskivi mäjähti keskelle Pangeaa ja hajotti megamantereen palasiksi.
Aivan, tämän takia paleontologit on aina olleet pikkulapsia. Samoin kuin kaikki muutkin tutkijat ja tieteilijät.
Väitteesi siitä, että joku avaruuskivi hajoitti Pangaean, on kanssa mulle ihan uusi.
Unohdin kirjoittaa nimeni