Minkälaisella varallisuudella jäisitte oravanpyörästä?
Lähiaikoina oon alkanut haaveilla elämästä ilman velvoitetta työntekoon. Onko joku koittanut? Kuinka paljon pitäisi olla sijoituksissa, että ne tuottaa riittävästi elämään? Tai ootteko ihan vaan kuluttaneet säästöjä stressaamatta siitä riittääkö ne loppuelämään asti?
Kommentit (35)
Järjestäisin asiani niin, että pärjään tarvittaessa ainakin hetken omavaraisesti. Eli vaikkapa mökki kalaisan järven rannalta ja hyvät marjamaat lähistöllä, oma kasvimaa pihalla. Sitten laskisin minkä verran rahaa menee vuodessa yksinkertaiseen elämään. (mukaan lukisin esimerkiksi kesähäihin osallistumiset ja muut vastaavat) Siihen päälle tuntuva pahanpäivän vara. Siinä summa, jolla jäisin nauttimaan mökistä.
Oon ajatellut noin tonnia per kuukausi, mutta ei se huomioi inflaatiota sinällään. Näin nelikymppisenä pitäisi sillä olla 600 000 euroa jos optimistisesti oletan eläväni 90-vuotiaaksi.
150 k nii jään osa-aikaiseksi, 300 k nii kokonaan pois. Velaton kämppä maaseudulla ja muutenki minimaaliset elinkustannukset.
Pitäisi kai katsoa mahdollisuuksia ostaa oma tila, jolla viljellä ruokaa ja metsästää. Kuukausikulutus pienenis huomattavasti.
Tuohon vaikuttaa aikas merkittävästi se onko vastaaja 30- vai 60-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon vaikuttaa aikas merkittävästi se onko vastaaja 30- vai 60-vuotias.
Saman verran ne sijoitukset tuottaa iästä riippumatta :) toki 60-vuotias ehkä uskaltaa syödä pääomaa, kun eläke kolkuttelee ovella
Vierailija kirjoitti:
Tuohon vaikuttaa aikas merkittävästi se onko vastaaja 30- vai 60-vuotias.
Mikä olisi sun mielestä riittävä summa kuukaudelle?
Senhän voi sitten jokainen laskea montako kuukautta aikoo elää.
Jos asunto olisi velaton niin noin tonni kuukaudessa riittäisi hyvin. Eli sanotaan että sijoituksiin noin 600t riittäisi.
Miljoona. Sillä saisi asunnon ja sijoituksille tuottoa. Osan summasta voisi syödä kuukausittain.
Tiedän ihmisiä, jotka elävät omasta mielestään ihan mukavasti 1000 eurolla kuukaudessa. Itsellä ei tunnu 5000€ /kk riittävän. Tuon 1000€/kk saa noin 400000 euron asuntosijoituksilla.
Voi kun pääsisi seuraavalle etapille oravanpyörään. Vielä työttömyysteollisuuden palveluksessa 590 euron korvauksella.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmisiä, jotka elävät omasta mielestään ihan mukavasti 1000 eurolla kuukaudessa. Itsellä ei tunnu 5000€ /kk riittävän. Tuon 1000€/kk saa noin 400000 euron asuntosijoituksilla.
Onko unohtunut remontit yms? Siis kuulostaa liian hyvältä.
Mieti paljonko rahaa tarvitset kuukaudessa. Kerro se 12:lla (= rahan tarve vuodessa). Lisää 2000 euroa yllättäviä menoja varten. Lopuksi kerro saamasi luku 25:llä. Näin paljon sinulla pitäisi olla sijoituksia. Omassa käytössä olevan asunnon arvoa ei lasketa mukaan.
Laskelma perustuu siihen, että sijoituksista (esim. osakkeet) voi yleensä ajatella nostavansa vuodessa tuottoa 4 % niin, että sijoituksen reaaliarvo säilyy.
Sellainen 500k vähintään että jäisi jotain elämiseen asunnon oston jälkeen.
Senhän voi sitten jokainen laskea montako kuukautta aikoo elää.
Ei voi ellei ole jo sen ikäinen että osaa sanoa jo varmasti sanoa miten monen lapsen (ja ehkä myös puolison) menot joutuu elämänsä aikana kattamaan.
Minulla nuorin lapsista on vielä lukiossa kun täytän 60 joten en voi ihan siinä kohtaa laskea vielä sen varaan että istun mökin kuistilla nauttimassa saunakaljaa jätettyäni pk-seudun kuplahintaisen perslävẹn lopullisesti taakseni.
Pointti oli se että pakolliset kuukausimenot ovat moninkertaisesti korkeammat silloin kun perheeseen hankitaan lapsia ja asuntoa sekä autoa(-ja) pitää päivittää isompaan ja turvallisempaan.
Ei kukaan vielä 30-vuotiaanakaan osaa sanoa varmaksi että tulee olemaan lapseton sinkku hautaan/krematorioon saakka joten laskelma voi mennä dramaattisesti vituix.
Vierailija kirjoitti:
Mieti paljonko rahaa tarvitset kuukaudessa. Kerro se 12:lla (= rahan tarve vuodessa). Lisää 2000 euroa yllättäviä menoja varten. Lopuksi kerro saamasi luku 25:llä. Näin paljon sinulla pitäisi olla sijoituksia. Omassa käytössä olevan asunnon arvoa ei lasketa mukaan.
Laskelma perustuu siihen, että sijoituksista (esim. osakkeet) voi yleensä ajatella nostavansa vuodessa tuottoa 4 % niin, että sijoituksen reaaliarvo säilyy.
Kiva saada konkreettinen arvio. Tällä kaavalla 350 000 euroa riittäisi. Lohduttavaa että nykyisellä elämäntilanteella voisin saada sen ennen eläkeikää kurottua kasaan, ehkä jossain ennen kuuttakymppiä.
- AP
Sellaisella että tuotto pitäisi olla sama kuin saan palkkaa nyt eli noin 3200 (netto) pitäis jäädä käytettäväksi kuluihin.
Laske oma kk kulutus kaikki huomioiden, myös asuminen. Siinä näet paljonko tarvitset per kk..Ota myös huomioon inflaatio loppuelämäksesi.