Teineistä ja vanhempienrakkaudesta
Meillä on teinipoika tai täysi-ikäinen mieshän tuo jo periaatteessa on, ja tänään jotenkin kyllästyin kaverin mulkoiluun jonka sävy oli selkeesti tsiisus noita boomereita taas 🙄🙄🙄. Rakastan lastani ihan älyttömästi ja mietityttää että ilmeneekö se enää koskaan meidän suhteessa vai jäikö se eskari-ikään. Ymmärrän että teinit irrottautuu vanhemmistaan ja hyvä niin, mutta silti....
Kommentit (12)
Ymmärrän tosi hyvin aloittajaa. Miten se rakkaus teistä ilmenee, jos käytös on tuollaista ja muun aikaa tavallista ja neutraalia?
Kyllä mä rakastan ihan koko ajan tuota 14v vaikka hän usein kiukuttelee ja monesti kysymyksiin ei saa vastausta. Se kuuluu ikään. Kyllä mä nyt sen vanhempana tajuan. Ja osaa hän monesti olla mukavakin ja auttavainen.
Kun lapsi avaa suunsa hän puhuu kodistaan.
Irtautumisprosessi ei ole niin raju kun siitä keskusteluyhteydestä on pidetty kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä rakastan ihan koko ajan tuota 14v vaikka hän usein kiukuttelee ja monesti kysymyksiin ei saa vastausta. Se kuuluu ikään. Kyllä mä nyt sen vanhempana tajuan. Ja osaa hän monesti olla mukavakin ja auttavainen.
Mä kyllä ymmärrän hyvin vanhempia, joilla nousee kiukku tai pahoittuu mieli, jos yksi perheenjäsen ei osaa käyttäytyä.
On erilaisia aikoja. Ne muuttuvat. Jatkuvasti.
Pidä itsesi mukana. Älä kerää katkeruutta ajatuksillasi. Nyt hymyile.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä rakastan ihan koko ajan tuota 14v vaikka hän usein kiukuttelee ja monesti kysymyksiin ei saa vastausta. Se kuuluu ikään. Kyllä mä nyt sen vanhempana tajuan. Ja osaa hän monesti olla mukavakin ja auttavainen.
Mä kyllä ymmärrän hyvin vanhempia, joilla nousee kiukku tai pahoittuu mieli, jos yksi perheenjäsen ei osaa käyttäytyä.
Niin sen kuuluukin olla. Välillä pitää myös vihata. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisia tunteita opetellaan?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tosi hyvin aloittajaa. Miten se rakkaus teistä ilmenee, jos käytös on tuollaista ja muun aikaa tavallista ja neutraalia?
Nyt siis kysyttiin vanhempainrakkaudesta, miten se ilmenee, vaikka perheessä olisi mulkoileva teini.
No meillä se ilmenee niin, että kun vain ajattelen lastani, alan hymyillä, ihana mussukkani (siis se 19 v mörökölli). Katselen usein hänen kuviaan ja ihastelen niitä (snäopäillään aika paljon) ja ajattelen, että on siitä pikkuisesta tullut komea mies.
Rakkaus näkyy konkteettisina tekoina. Kysyn, mitä haluaisi kaupasta, ostan ja teen usein ruokaa. Maksan harrastukset ja vaatteet, annan rahaa. Välillä heitän autolla jonnekin. Pesen pyykkiä. (Myös poika osallistuu kotitöihin, välillä valituksen kanssa tai houkuteltuna.)
Näkyyhän se sanoinakin. Kerron kuinka iloinen olen, kun auttaa pikkuveljeään matikassa. Kannustan ja tuen kun tulee hylkyjä kesätyöhakemuksiin. Kehuin ja iloitsin, kun sai kesätöitä, jaksa opiskella sinnikkäästi jne. Kerron, että olen ylpeä monestakin asiasta joita on tai tekee.
Ehkä se rakkaus parhaiten näkyy iloisissa katseissa, naurussa ja sanailussa. Vaikka se toinen voi pyöritellä silmiään ja ajatella, että on tuo tosi boomer, niin sehän on vaan totta. Mä voin pyöritellä silmiä takasin ja sanoa, että tollasia te nuorisolaiset just ootte. Ollaan yhtä mieltä siitä, että ollaan eri mieltä.
Ollaan kyllä myös puhuttu suoraan lasten kanssa, että vaikka ei joka päivä rakkaudesta puhutakaan, niin lapset tietävät, että rakastan heitä ja päin vastoin.
Vierailija kirjoitti:
Irtautumisprosessi ei ole niin raju kun siitä keskusteluyhteydestä on pidetty kiinni.
Ei meillä irtautumisprosessi ole ollut erityisen raju, keskusteluyhteydessä ei ole vikaa ja kyllä hän luultavasti rakastaakin jossain siellä etuhiusten ja silmien pyörittelyn takana. Eskari-ikäisenä poika vielä hyppäsi ip-kerhosta tullessa joka päivä apinahaliin ennen kuin jatkettiin päivää, siitä ne kiintymyksen osoitukset sitten alkoivat vähenemään kunnes loppuivat. On haikea olo nyt kun hän kohta tekee lähtöä omaan elämään. Kiinnostaisi tietää minkälainen suhde muilla on aikuisiin poikiin. Kuinka usein esim olette yhteyksissä. Nuoret tuskin kotiväkeä juurikaan miettivät maailmalle lähtiessään ja hyvä niin tietysti. T. heräilevä ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tosi hyvin aloittajaa. Miten se rakkaus teistä ilmenee, jos käytös on tuollaista ja muun aikaa tavallista ja neutraalia?
Nyt siis kysyttiin vanhempainrakkaudesta, miten se ilmenee, vaikka perheessä olisi mulkoileva teini.
No meillä se ilmenee niin, että kun vain ajattelen lastani, alan hymyillä, ihana mussukkani (siis se 19 v mörökölli). Katselen usein hänen kuviaan ja ihastelen niitä (snäopäillään aika paljon) ja ajattelen, että on siitä pikkuisesta tullut komea mies.
Rakkaus näkyy konkteettisina tekoina. Kysyn, mitä haluaisi kaupasta, ostan ja teen usein ruokaa. Maksan harrastukset ja vaatteet, annan rahaa. Välillä heitän autolla jonnekin. Pesen pyykkiä. (Myös poika osallistuu kotitöihin, välillä valituksen kanssa tai houkuteltuna.)
Näkyyhän se sanoinakin. Kerron kuinka iloinen olen, kun auttaa pikkuveljeään matikassa. Kannustan ja tuen kun tulee hylkyjä kesätyöhakemuksiin. Kehuin ja iloitsin, kun sai kesätöitä, jaksa opiskella sinnikkäästi jne. Kerron, että olen ylpeä monestakin asiasta joita on tai tekee.
Ehkä se rakkaus parhaiten näkyy iloisissa katseissa, naurussa ja sanailussa. Vaikka se toinen voi pyöritellä silmiään ja ajatella, että on tuo tosi boomer, niin sehän on vaan totta. Mä voin pyöritellä silmiä takasin ja sanoa, että tollasia te nuorisolaiset just ootte. Ollaan yhtä mieltä siitä, että ollaan eri mieltä.
Ollaan kyllä myös puhuttu suoraan lasten kanssa, että vaikka ei joka päivä rakkaudesta puhutakaan, niin lapset tietävät, että rakastan heitä ja päin vastoin.
Minä menin eilen pyynnöstä 11-vuotiasta vastaan kun hän illalla käveli kaverilta kotiin. Puolimatkassa vastaan tuli tyttö jolla ei ollut ulkohousuja eikä hanskoja ja takki oli auki, auringon laskettua oli selvästi kylmempi kuin silloin kun hän auringonpaisteessa lähti. Minä tietysti kyselemään että "eikö sun oo kylmä" ja "haluatko multa kaulahuivin" jne. mihin lapsi vastasi että ei ole eikä tarvitse. Vielä loppumatkasta tarjosin että sano jos käsiä palelee niin saat lapaset, mihin lapsi vastasi silmiään pyöräyttäen että "joojoo". Minä iloitsin ääneen että just näinhän tän pitää mennä, minä kanaemoilen ja sinä sanot "joojoo", jes, hyvä me! Ja lasta hymyilytti 😁 Toivottavasti osataan yhdessä huvittua rooleistamme myös tulevat vuodet.
Et sinä näköjään ymmärrä sitä teinien irrottautumisen vaihetta vaikka muuta väität. Noin se just tapahtuu. Kyllä se aikuistuessaan "löytää" sinut uudestaan. Turhaan pahoitat mielesi.
Ai lapsen eskari-iässäkö viimeksi rakkaus ilmeni teillä? Miten sen siten pitäisi ilmetä? Jos sinä kuitenkin rakastat.
Meiltä löytyy myös 19 v nuorukainen, joka osaa olla välillä (usein) harvinaisen ärsyttävä. Ja usein harvinaisen ihana. Kyllä rakkaus näkyy ja tuntuu mielestäni välillämme päivittäin.