71-vuotias pyörätuolissa istuva suomimies ahdisteli henkilökohtaista avustajaansa ja työnsi kätensä naisen housujen sisälle
Mies oli alla päin, jolloin avustaja päätti halata häntä. Tässä kohtaa pyörätuolissa istunut mies veti naisen kuitenkin lähelleen, suuteli tätä poskelle sekä suulle. Mies myös työnsi kätensä naisen housujen sisälle.
Kommentit (29)
Ainesta Aamulehden päätoimittajaksi.
Niin noh, pikkasen kuulostaa oudolta ettei ole vetäytynyt heti kun on alkanut suudella. Aika näppärä käsistään saa olla että samalla saa kädet housuihin ja hyväileekin vielä.
Vähän haisee, mutta tokihan jo se suutelu on ahdistelua.
Tuosta sitten paskaa palkkaa samalla kun virkaköpit nostelevat kilpaa toistensa palkkoja :D
Vierailija kirjoitti:
Se mikä 70-luvulla oli ok, ei taida olla enää tänä päivänä...
Olin 90- luvulla vanhusten hoidossa, ei silloinkaan pitänyt sietää lääppimistä ja 70- luvulla ei mitään hoivakoteja ollut, ne oli ihan eri paikkoja eikä kukaan uskaltanut edes yrittää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla että tehdään potilaasta tällainen juttu.
Potilaillakin pitää noudattaa lakeja.
Avustettavissa on paljon sekopäistä sakkia. Kaikki eivät tietenkään ole asiattomia varsinaisesti, mutta odotukset avustajaa kohtaan ovat täysin epärealistiset. Yksi ei pysty edes päätään liikuttamaan mutta olettaa avustajan vastaavan koirakennelistä (hankittu vammautumisen jälkeen); toinen haluaa kauniita kampauksia joten olettaa että avustaja letittää tukkaansa ja opettelee erilaisia letitystapoja (oman kuntani alueella jatkuvasti tältä ilmoitus), kolmas tekee "työtä" joka on vähintään 50% avustajan harteilla jne.
Ukko joka pystyy istumaan pyörätuolissa ja käymään käsiksi, ei tarvitse mitään hoitajaa. Rittää, jos joku avustaa kauppareissulla, mutta niitäkään ei tarvita, kun voi tilata ruokaa kotiin. Ja tilatkoon maksullisen henkilön, jos haluaa seksuaalisia palveluja.
Nyt on aikamoinen kommentti raiskausuutiseen.