Vasta vähän aikaa tapailemani mies sanoo että hän tuntee rakkautta kun harrastamme seksiä
Hän on muutenkin suht tunteellisen oloinen ja meillä on todella helppo olla yhdessä.
Mutta voiko tämä olla mahdollista? Toki seksi tuntuu paremmalta jos tunteita on mukana, eli ehkä tämä on se mitä hän tarkoittaa.
Kommentit (12)
No toihan on aika "goals", eli en tosta ainakaan yhtään pahastuisi.
N31
Itse olin aika nopeasti myyty vaimolleni jo ennen ekaa yhtymistä. Se vain sinetöi suhteen. En ollut ikinä kokenut mitään vastaavaa henkistä paloa. Elin ekat 10 vuotta sumussa, ennen kuin tajusin mitä oli tapahtunut. Luulin, että olin vain ajautunut suhteeseen, hankittu lapset jne ja jäi suuri rakkaus kokematta. Sitten 3 lapsen syntymän jälkeen tein inventaariota menneestä elämästä ja ymmärsin eläneeni rakkaustarinaa vaimon kanssa ja vielä kauniin sellaisen. En edes ulkonäköön ollut kiinnittänyt huomiota tai olin niin sokaistunut rakkaudesta etten ymmärtänyt. Joskus sen vain tietää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voi olla noin miten mies sanoo ja tuossa piilee vaaran paikka jos itse onkin vain seksin vuoksi ja mies on mukana isommilla tavoitteilla . Miehenä mietin omalta kohdaltani että miksi harrastaisin seksiä jos en aikoisi heittää tunteita peliin ? En suostuisi sellaiseen suhteeseen jos tietäisin .
Ennen kuin tapasimme olimme mielestämme puhuneet että lähinnä jotain kevyempää.
Joten kun tapasimme ensimmäisen kerran, en tavallaan odottanut mitään, mutta jo sen tapaamisen jälkeen puhuimme ettei kiinnostakaan tavata ketään muita ja näin on menty.
En todellakaan halua mitenkään vedättää miestä, mutta meillä on jonkin verran ikäeroa ja itselläni on periaate etten jatka tapailua jos lapsiasiasta ollaan eri mieltä. Mies on siis nuorempi.
Nyt pitäisi sitten päättää miten jatketaan.
Se selviää kyselemällä. Erään tuttuni vaimo kysyi heidän ekoilla treffeillä haluaako mies lapsia. Kun oli halukas, niin ovat olleet naisisissa jo vuosia ja lapsiakin saatu. Hyvä kysyä mieheltä ajoissa, niin selviää sekin, onko tosissaan vai muuten vaan naimassa. Tosimiehet erottuu joukosta.
Vierailija kirjoitti:
No toihan on aika "goals", eli en tosta ainakaan yhtään pahastuisi.
N31
goals? Greatest Of All (what) (what)?

Love Stories?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voi olla noin miten mies sanoo ja tuossa piilee vaaran paikka jos itse onkin vain seksin vuoksi ja mies on mukana isommilla tavoitteilla . Miehenä mietin omalta kohdaltani että miksi harrastaisin seksiä jos en aikoisi heittää tunteita peliin ? En suostuisi sellaiseen suhteeseen jos tietäisin .
Ennen kuin tapasimme olimme mielestämme puhuneet että lähinnä jotain kevyempää.
Joten kun tapasimme ensimmäisen kerran, en tavallaan odottanut mitään, mutta jo sen tapaamisen jälkeen puhuimme ettei kiinnostakaan tavata ketään muita ja näin on menty.
En todellakaan halua mitenkään vedättää miestä, mutta meillä on jonkin verran ikäeroa ja itselläni on periaate etten jatka tapailua jos lapsiasiasta ollaan eri mieltä. Mies on siis nuorempi.
Nyt pitäisi sitten päättää miten jatketaan.
Toivottavasti teidän molempien ajatukset , tuntemukset ja odotukset suhteesta käyvät yhteen . Minä olen se eka kommentoija .
.. rakkautta? Aika vaikee uskoo ton olevan todellisuutta! Niikun jotain mitä toivotaan tai sen näkemistä taikka mitä ei nähdä. Asia ei ole paradoksi vaan jotain sellaista joka ei ole vielä toteutunut ja vaikkei oo totta kun näkee vaan sen mikä ei vielä näy. Siksi niin vaikee uskoo ton olevan totta? En usko tollaseen 'rakkauteen'..

Sellainen ei usko, joka ei ole itse kokenut. Itse nuorena bilettäjä sanoin kavereilleni puolen vuoden seurustelun jälkeen, että näyttää todella pahalta. Ymmärsin jo silloin, että juoksut oli juostu. Tuosta on aikaa nyt 47v, eikä tunne ole muuttunut miksikään. Ei ole koskaan edes käynyt muu mielessä. Yhä vieläkin sellainen tunne, ettei ole ollut omissa käsissä, vaan vahvemmat voimat on vieny.
Kyllä rehellisesti sanottuna rakastuin yhteen naiseen, kun ensi kerran työnnyin häneen. Se liukkaus, se kiima, se yhteensopivuus, se kielletty rakkaus. Oltiin jo ihastuttu, molemmat varattuja. Se rakkaus ei ole koskaan loppunut vaikka ei olla nähty 20v.
En ihan ymmärrä aloitusta.
Hän tuntee rakkautta vain kun harrastatte seksiä?
Eikö pitäisi olla rakkaussuhde?