Lue keskustelun säännöt.
Rajatilahäiriö / epävakaa persoonallisuus?
09.03.2023 |
Luuletteko, että tällainen käytös paljastuessaan olisi tuonut diagnoosin:
-humalassa tuntikausia kestävä raivokas itkeminen ja usein myös riitely poikaystävän kanssa julkisilla paikoilla
-poikaystävän estäminen lähtemästä omiin harrastus- ja muihin menoihinsa mm. Lukitsemalla kodin ovi takalukkoon ja piilottamalla avaimet
-toisen syyllistäminen siitä, ettei mm. Anna tarpeeksi huomiota, arvosta tai rakasta tarpeeksi tai ole tarpeeksi sitä ja tätä ja tuota minulle
-ajautuminen vaarallisiin hyväksikäyttötilanteisiin humalassa
-usein tunne siitä että on pakko päästä pois kotoa johonkin yksin kävelemään ja kiertelemään ilman päämäärää
-humalahakuinen juominen ja itkeminen aina, kun jäi yksin kotiin, eikä saanut toista lukittua neljän seinän sisään
-uhkailu im.urhalla kuvitelluissa hylkäämistilanteissa
-mustasukkaisuus, toinen ei koskaan voi välittää juuri sinusta sellaisena kuin olet vaan aina sillä on jotkut paremmat mielessä
-syvä itseinho ja varmuus siitä että kaikki ajattelevat minusta joko pelkkää pahaa tai sitten pelkkää hyvää, yleensä pelkkää pahaa
-vaikeus päättää mitä elämältään haluaa, ei mitään pysyvää innostusta mihinkään asiaan. Yritystä imitoida muiden urapolkuja, mutta ne epäonnistuivat.
-jonkun ihailun kohteen ulkonäön, maneerien ja tyylin liiallinen matkiminen, jopa siinä määrin, että kuvittelee ajoittain olevansa tämä henkilö tai ainakin toivoo tosi kovasti olevansa
-pakonomaisuus ihastuessa, halu antaa toiselle koko elämä ja vielä enemmän, oletus, että toinen on ainoastaan silloin täysillä jutussa mukana, jos haluaa viettää kaiken aikansa juuri sinun kanssasi
-liian nopea eteneminen suhteissa, muutto yhteen parin kk seurustelun jälkeen jne.
-tunteiden tukahduttaminen syömällä, juomalla ja ostelemalla kaikkea turhaa
- jatkuva innostuminen jostain, joka lopahtaa hetkessä ja siitä syöksyy sitten suoraan masennukseen
-koulujen jääminen kesken ja työpaikkojen lyhytaikaisuus
-sosiaalinen eristäytyminen koska kokee ettei kuulu joukkoon ja ihmiset kuitenkin ajattelee vain pahaa tai ei kaipaa sun seuraa
-kuvitelma että jokainen lyhytkin suhde kestää ikuisesti ja rakkaus ei lopu koskaan
-tunne siitä että ei ole kukaan, eikä tiedä mitä mieltä on asioista , kun joka hetkessä on eri mielipide
-tunne siitä ettei elä omaa elämäänsä ja että se oma elämä alkaa sitten joskus kun on saanut tämän ps kan pois alta
-pakkomielle miellyttää muita ja vaikeus toimia aikuismaisesti esimerkiksi työpaikalla, esimerkiksi toisen kritisointi (jos se ei ole puoliso) täysin mahdotonta siinä pelossa, että saa itse huonoa palautetta. Katastrofiajattelu joka tilanteessa.
Kommentit (17)
vaikuttaa tasapainoiselta ja kypsältä ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on eka epämääräinen arvio diagnoosi.
Heitä päihteet pois.
Määrittämätön masennus, riippuvainen persoonallisyys yms yms. Siis läheiriippuvainen. Onko traumaa taustalla ja kierros vasempaan. Genéttisiä sairauksia.
Kertomasi voi olla mikä vaan.
Rajatila on eka arvaus. Ei koskaan oikea.
Minulla epävakaa ja kuulostaa tutulta. En kuitenkaan alkaisi diagnoimaan toista ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
vaikuttaa tasapainoiselta ja kypsältä ihmiseltä.
Niin, onhan nykyään kuulemma tervekin minkäkokoisena tahansa, voi olla vaikka ihan täysi michelin-ukkeli ja silti ihan terve!
Minulla on diagnosoitu epävakaa ja kaikki tuossa lueteltu täsmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulostaa tunteiden käsittelyn keskenkasvuisuudelta. Esim tuo että ihastuu johonkin, idealisoi toista ja on muuttamassa heti toisen luo tai tarttuminen toiseen. Onko jotain kiintymyssuhdeongelmia lapsuudesta mikä saa esim. pelkäämään hylkäystä?
Joku mindfullness tyyppinen pysähtyminen voisi auttaa jossa oppii katselemaan tunteitaan vähän kuin ulkopuolelta eikä mene niihin instant mukaan voi auttaa. Myöskin kun menee kohti asioita joita pelkää, esim. jos kumppani lähtee johonkin, niin antaa asian mennä niin ja tutkiskelee tunteita mitä se herättää ja tajuaa ettei tämä tilanne niin paha ole. Kohtaa sen tunteen niin että ei kokoajan mene satasella sen mukana. Tunteita menee mutta niihin ei ole aina pakko tarttua. Sanoittaa sen pelon mitä pelkää, joka todennäköisesti on hylkäämistä. Loppupeleissä takertumisella ihmisiin saattaa vain karkoittaa heitä. Kannattaa oppia sanoittaan omia tunteitaan ja kuvailla ne toiselle ja sitten voidaan yhdessä todeta, okei tämä on hylkäämisen pelkoa ja miettiä strategioita että miten pärjätään rakentavammin näiden oireiden kanssa.
Sitten se riitely ynnä muu on monesti sitä ettei ihmiset osaa sanoittaa tunteitaan, eivät osaa sanoa mitä toiselta kaipaa, eivät osaa rakentavasti keskustella, ja mahdollisesti vielä käyvät ylikierroksilla mikä saa sitten riidan yltymään.
Voi olla myös jotain huonoja kokemuksia, traumoja miksi kokoajan ylitulkitsee asioita niin pitkälle ja käy jollain tavoin kierroksilla, tuntosarvet liiankin paljon pystyssä.
Siellä voi olla jotain sellaisia arpia jotka pitää itsessään vaan hoitaa. Suosittelen esim. holistic psychologist kanavaa mikä puhuu traumojen ja esim epävakaan lapsuuden merkityksestä hyvinvoinnille.
Kodin ulkopuoliset eivät tätä edes huomaa. Paitsi nuorena kun tuli näitä humalaitkuja itkettyä joskus.
Kaikkien mielestä olen niin kiva tyyppi, ei yleensä mitään pahaa sanottavaa.
Parisuhteissa tapahtuu sitten joka kerta samalla tavalla. Pään sisällä samat kelat varhaisteini-iästä asti.
Vaikka kolmekymppisyyteen siirtyminen rauhoitti paljon, on pään sisällä edelleen sama hulabaloo päällä, mutta vähän vaimeampana ja hieman epätoivoisempana, aivan kuin tiedostaen liiankin hyvin mitä pahaa on tullut muille ja ennen kaikkea itselleen elämänsä ainoan nuoruuden aikana tehtyä.
Juontanee juurensa lapsuuden traumoihin, geneettiseen herkkyyteen ja myös myöhemmät traumaattiset kokemukset ovat voineet vahvistaa käyttäytymisen häiriintymistä entisestään kohdallani.
Olin pelokas ja ujo lapsi, joka eli päänsä sisällä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunteiden läikkyminen tuolla tavalla yli johtunee siitä, etten osaa ilmaista minkäänlaisia tunteita, koska pelkään aina jotain torjutuksi tulemista tai hylkäämistä kokonaan aivan sama mitä pitäisi toiselle sanoa. Patoan vihaa, pahaa oloa, katkeruutta ja sitten se läikkyy yli. Koen myös jatkuvaa vaille jäämistä parisuhteessa. Silti roikun siinä yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteessa kuin se olisi jotain huumetta, jota mun pitää saada tuntea tai en ole olemassa.
Eihän tällaista käytöstä kovin moni normaali aikuinen jaksa katsella.
Pahinta tässä on se, että nykyään tiedostan kaiken, mutta silti olen se sama rikkinäinen olento täynnä ajatusvääristymiä kuin ennenkin.
-ap
Esim. monet traumoja yrittää kokoajan turruttaa jollain. ei pysty pysähtymään, ei pysty olemaan itsensä kanssa, pitää käyttää päihteitä turruttaakseen itsensä. Meditaatio ja tietoinen läsnäolo ja rauhoittumistaitojen opettaminen voi auttaa tässä ja sen turvallisuuden tunteen opettelu muilla tavoin. Huomaa tunteensa että ahaa, taas on taas tämä tunne että on tyhjä olo ja pitäisi käyttää päihteitä, olisiko tähän mitään muita keinoja pärjätä juuri tämän tyhjän olon kanssa. Sanoittaa mahdollisimman paljon tunteita, olla tietoinen niistä.
Parisuhteet on semmoisia henkilökohtaisia kasvun paikkoja.Monet etsii ja ihannoi jotain romanttista rakkautta ja suuria ihastumisen tunteita mutta oikeasti mikään suhde ei ole loputonta alkuhuumaa. Niissä juuri ne omat kipukohdat pääsee esille. Parisuhteet on kasvun paikkoja, jossa opitaan kommunikoimaan, opitaan itsestä ja jopa hoidetaan niitä traumakokemuksia mitä itselle on tullut. Niitä voi hoitaa rakentavasti, esim kommunikoiden toiselle omia kipukohtia ja yrittäen löytää rakentavia tapoja tai sitten tavalla joka on esim juuri sitä tukahduttavaa takertumista, riitelyä ynnä muuta jossa toimii kuin autopilotilla ja vaiston varassa myrskyä ympärilleen levittäen.
Tässä hyvä artikkeli traumasta ja parisuhteesta https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/parisuhde-nostaa-traumat-pintaan/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko tämä takertuminen siihen hylätyn rooliin juontaa siitä, että jo vauvana on kokenut useita kertoja kauhua siitä, että jää yksin ja sama jatkunut myöhemmin lapsuudessa? Jos se hylätty olo onkin ainoa turvapaikka, kun tietää että ainoastaan sitä hylätyksi tulemisen kauhua kokemalla se toinen kuitenkin vielä palaa takaisin?
Äitini oli monessa mielessä epävakaa ihminen. Hänestä ei voinut aamulla sanoa, millä tuulella nousee ylös sängystä. Koko lapsuuden ajan myös alkoholi ja juhlat tuntuivat olevan tärkeämpiä kuin oman lapsen kanssa viikonlopun vietto. Yksin jäämistä. Riitojen kuuntelua. Isälle uhkailua erolla varmaan vähintään joka viikko.
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä takertuminen siihen hylätyn rooliin juontaa siitä, että jo vauvana on kokenut useita kertoja kauhua siitä, että jää yksin ja sama jatkunut myöhemmin lapsuudessa? Jos se hylätty olo onkin ainoa turvapaikka, kun tietää että ainoastaan sitä hylätyksi tulemisen kauhua kokemalla se toinen kuitenkin vielä palaa takaisin?
Äitini oli monessa mielessä epävakaa ihminen. Hänestä ei voinut aamulla sanoa, millä tuulella nousee ylös sängystä. Koko lapsuuden ajan myös alkoholi ja juhlat tuntuivat olevan tärkeämpiä kuin oman lapsen kanssa viikonlopun vietto. Yksin jäämistä. Riitojen kuuntelua. Isälle uhkailua erolla varmaan vähintään joka viikko.
tämä oli minun
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunteiden läikkyminen tuolla tavalla yli johtunee siitä, etten osaa ilmaista minkäänlaisia tunteita, koska pelkään aina jotain torjutuksi tulemista tai hylkäämistä kokonaan aivan sama mitä pitäisi toiselle sanoa. Patoan vihaa, pahaa oloa, katkeruutta ja sitten se läikkyy yli. Koen myös jatkuvaa vaille jäämistä parisuhteessa. Silti roikun siinä yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteessa kuin se olisi jotain huumetta, jota mun pitää saada tuntea tai en ole olemassa.
Eihän tällaista käytöstä kovin moni normaali aikuinen jaksa katsella.
Pahinta tässä on se, että nykyään tiedostan kaiken, mutta silti olen se sama rikkinäinen olento täynnä ajatusvääristymiä kuin ennenkin.
-ap
Tuosta sun pitäisi päästä eteenpäin niin että hyväksyt ne pahatkin tunteet. On ok tuntea vihaaa, on ok tuntea pahaa oloa, on ok tuntea katkeruutta. Näitä tunteita voi oppia käsitelemään myös rakentavasti ja ilmaista toiselle rakentavasti.. Sun ei tarvitse olla mikään kiltti, sun ei tarvitse padota niitä. Tietenkään toisen niskaankaan niiden kaataminen ei ole ihan ok.
Itse jos olen oikein suutuksissa saatan mennä monesti lenkille tai kuunnella esim jotain musiikkia joka auttaa purkamaan tunnetta. Tai vaikka kirjoittaa siitä. Se niiden tunteiden patouma pitää saada jotenkin ulos ja se voi vaatia fyysistäkin purkamista esim just fyysinen liike.
Usein sitä saattaa parisuhteissa toistaa jotain tunnedynamiikkaa esim lapsuudesta mitä on elänyt lapsuudenkodissa ja jopa hakea samanlaista kumppania itselleen jossa on esim samanlaisia ongelmia kuin vanhemmassa jotta saa elää sitä samaa suhdetta edelleen joka on voinut olla itselle jopa haitallinen. Esim jollekin traumatisoituneelle täysin seesteinen turvallinen arki voi tuntua jopa tylsältä kun on tottunut siihen että hermosto on kokoajan ylikierroksilla vaaran suhteen. Voi olla myös tuntosarvet aivan liian koholla kokoajan etsien vaaraa ja draamaa. Mutta tuosta entisajan toistamisesta omassa nykyelämässään voi päästä eteenpäin ja se apu on esim terapia ja esim. vireystilojen hallinnan oppiminen. https://traumainfo.fi/2020/03/06/trauma-on-kehossa/
Minun mielestäni itseäsi paljon analysoimaan kykenevä kirjoituksesi osoittaa että olet prosessoinut asiaa. Tiedostat asiat ja se on jo paljon. Sitten kun niitä saisi vielä jotenkin käytännön elämään niitä havaintoja niin ettei toista itselleen haitallisia prosesseja. Puhuessasi näitä juttuja sisimmästäsi myös kokoajan tutustut siihen kuka olet niin ehkä sulle tulevaisuudessa asia paremmin selkiytyy.
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse usko persoonallisuushäiriödiagnoosien hyödyllisyyteen ihmisen kannalta, etenkään epävakaan kohdalla. Olen vaan pitkään miettinyt, mistä se epävakaa johtuu ja miksi halutaan edes määritellä, että jonkun persoonallisuus on häiriintynyt. Uskoisin, että jokaisella epävakaallakin on siellä pohjalla se lapsi, joka on syntynyt ilman mitään synnynnäistä häiriötä tunteiden säätelyssään. Joku tai jotkut muut ihmiset ovat ne häiriöt toiminnallaan saaneet puhkeamaan.
En usko että omalla kohdallani diagnoosista olisi hyötyä, mutta kiinnostaisi keskustella tästä aiheesta. Olen pohtinut jopa sitä, että tietyt neurologiset poikkeavuudet aivoissa altistavat tällaisen tunteiden säätelyn häiriön kehittymisen patologiseksi asti. Jos vain on herkkä, jos kaipaa stimulaatiota, jos kyllästyy helposti, jos on taipuvainen tuntemaan liian tosissaan erilaisia tunnetiloja. Sitten kun siihen ympätään traumatisoiva lapsuus ja nuoruus, niin helposti syntyy tällaista käyttäytymistä.
Kunhan pohdin tätä. Voi olla eri mieltä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä takertuminen siihen hylätyn rooliin juontaa siitä, että jo vauvana on kokenut useita kertoja kauhua siitä, että jää yksin ja sama jatkunut myöhemmin lapsuudessa? Jos se hylätty olo onkin ainoa turvapaikka, kun tietää että ainoastaan sitä hylätyksi tulemisen kauhua kokemalla se toinen kuitenkin vielä palaa takaisin?
Äitini oli monessa mielessä epävakaa ihminen. Hänestä ei voinut aamulla sanoa, millä tuulella nousee ylös sängystä. Koko lapsuuden ajan myös alkoholi ja juhlat tuntuivat olevan tärkeämpiä kuin oman lapsen kanssa viikonlopun vietto. Yksin jäämistä. Riitojen kuuntelua. Isälle uhkailua erolla varmaan vähintään joka viikko.
Tollasessa lapsuudessa oppii kokoajan olemaan tuntosarvet pystyssä liikaakin koska kokoajan sun on pitänyt analysoida sun äitin tunteita ihan liikaa ja olla kokoajan varpaillaan. Sitten on tullut niitä turvattomuuden kokemuksia jossa yhtäkkiä seesteisyys muuttuu riidaksi ja se aiheuttaa uhan tunteen ja mahdollista ylivireyttä. Ei se ihme ole jos olo heittelee mutta sitä voi oppia rauhoittamaan sitä oloa ja vuoristorataa.
Mä olen sun kanssa samoilla linjoilla, että onko ihan ok sanoa ihmisen persoonallisuutta häiriintyneeksi. Monet on selviytyjiä monenlaisesta ja kehittäneet huomattavaakin vahvuutta selvitä monenlaisesta. Mä olen itse epävakaa-diagnoosilla saanut apua traumapohjaisesta avusta.
Kyllä nyt on aika vaihtaa ajatukset. Lue vaikka runoja.