En ole koskaan ollut todella ihastunut tai rakastunut...mikä mussa on vikana?!

Sama täällä, tosin en ole edes suhteissa oppinut pitämään toisesta, päinvastoin. 

Itse ajattelen että oma lapsuus ja nuoruus oli pelkkää jokapäiväistä väkivaltaa, ja absoluuttisesti kukaan ei rakastanut minua, ei edes välittänyt, ja kasvoin vaan niin kieroon että mulla ei tule olemaan ikinä kykyä tuntea tällaisia tunteita ihmisiä kohtaan. 

En kyllä itse siitä kauheasti kärsi kun en tiedä mitä puuttuu, kun en sellaista ole ikinä kokenut.

Todennäköisesti et ole vain tavannut usein ihmisiä, jotka saa sinut oikeasti rakastumaan.

En minäkään tavannut, kunnes eräs yksi päivä monta kymmentä vuotta myöhemmin tapasin nykyisen kumppanini ja sitten se olikin menoa. Kuten sanonta kuuluu: Hyvää kannattaa odottaa.

Rakastuminen on aivokemiaa, ihan biologiaa. Aivokemia on kaikilla vähän erilainen. Varmasti toiset ovat ihan aivojensa toiminnan takia alttiimpia rakastumaan kuin toiset. Vaikka koko ajan kertyy lisää tietoa aivoista ja niiden välittäjäaineista, jotka ohjaavat toimintaamme, meillä on halu psykologisoida kokemuksiamme ja selittää niitä vaikkapa lapsuuden kokemuksilla tai omilla "valinnoillamme". Monet jutut on kuitenkin koodattu lähinnä geeneihimme.

Mä oon ollut vain pari kertaa ihastunut enkä koskaan rakastunut. Mietin onko se normaalia.

N26

Mulla sama. En ole koskaan ollut ihastunut tai rakastunut.

Se on vaan parempi, ettei ihastu noin vain kuin joki idiootti. Mä ihastun tuon tuosta mielikuvitushahmoista aina samaa sukupuolta olevaan varattuun työkaveriin. Siis toisin sanoen ei mitään järkeä eikä toivoa tuollaisissa jutuissa. Muutenkin saatan havahtua outoihin ajatuksiini. Koen itseni ihme haahuilijaksi välillä, vaikka pitäisi näitä ruuhkavuosia suorittaa.

Sama. Olen ikuinen sinkku.

Sama juttu. Muistan miten ala-asteella valehtelin jonkun pojan nimen ihastuksekseni kun sitä udeltiin niin usein, oikeasti en ollut ihastunut kehenkään koko aikana ja sama jatkui ysiluokalle saakka.

Nuorena aikuisenakin olin lähinnä hermostunut poikien seurassa...muutamian kanssa tuli seuresteltuakin, mutten koskaan oikein tuntenut mitään suurta esimerkiksi pussaillessa. Nyt aikuisena olen jo luopunut ajatuksesta että rakastuisin koskaan kehenkään.

Mä en ole ikinä ihastunut kehenkään saati kokenut mitään huumaa, mutta en ole silti osannut epäillä normaaliuttani. Me ollaan kaikki erilaisia ja itse olen ehdottomasti järki-ihminen, vaikkakin toki siis ihan tunteva, välittävä ihminen olenkin.

Nykyistä kumppaniani rakastan, mutta ennen "rakastumista" ehdimme tuntea neljä vuotta ja ystävyys muuttui hiljalleen rakkaudeksi ilman mitään ihastumisia ja alkuhuumia. 

Ei kai se mikään vika ole. Ihmiset ovat erilaisia.

Et ole vaan löytänyt hyvin toimivaa suhdetta. Siinä pakosti rakastuu vaikkei niin haluiskaan.

Sehän on paljolti siitä kiinni, millaisia ihmisiä kohtaa. Minä löysin kumppanini 14-vuotiaana, mutta olisi se voinut mennä ihan toisinkin. Jos olisimme tavanneet vasta kun olin 30-vuotias, olisin ehkä rakastunut moniin muihin ihmisiin 14 ja 30 ikävuoden välissä.