Iso kalu ei ole paras kalu
Olin pitkässä suhteessa miehen kanssa jolla oli suuri kalu. Ei niin suuri, että olisi sattunut, mutta lähestulkoon. Seksi oli erinomaista ja kalu oli kyllä mahtavan tuntoinen. Kun jäin sinkuksi, mietin aina alkaako sitä kaivata isoa kalua ja tuntuuko mikään enää miltään sen jälkeen? No olen kyllä saanut yllättyä. Minulla on ollut kolme petikaveria ja jokaisella ihan kohtalainen/normaali varustus ja ovat suoriutuneet tehtävästä loistavasti. Toisaalta normaalimpi on jopa mukavampi, kun eri asennot onnistuvat paremmin ja voi työnnellä pohjaan saakka. Lisäksi g piste saa jotenkin paremmin osumaa normaalikokoisesta kalusta. Nyt en enää vaihtaisi isoon. Paksuutta toki on kiva olla, mutta pituudeksi riittää 15-17 cm.
Kommentit (3)
Minulla on 17cm penis, mukava lueskella tuollaista
keskiarvo on 14 paikkeilla eli 15-17 on isompi kun se
Hmmm...en kyllä vaihtaisi vaikka takaapäin- ja käsillä omista nilkoista kiinni pidellen naiden meneekin pohjaan ja välillä vähän vihlaisee. Olen vähän sub ja pienestä kivusta nainnin yhteydessä nautin, joten nänninipistin, pepulle läpsäisy tai pieni vihlaisu saa minut entistä enemmän kiihottumaan tai sopivassa kohtaa tehtynä laukeamaan.
En voi sietää sellaista pienellä kalulla nytkytystä, olo on kuin kanilla joka ei kuitenkaan saa nautintoa tarpeeksi. Sitäpaitsi ainakin tuntuu siltä että vagina muotoutuu/tottuu ajanmittaan isoon. Suhteen alussa tuntui että halkean, mutta melko äkkiä tuo tunne muuttui äärimmäiseksi nautinnoksi. Liekkö ylä- vai alapää mukautunut tuohon. Ainoa negatiivinen asia on että suihinotto on hankalaa. Leukalihakset kramppaavat melko äkkiä ja kävin jopa erikoishierojalla, joka on erikoistunut poski ja leukalihaksiin. Tuo auttoi joksikin aikaa, joten pitäisi käydä uudestaan.