Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muistelee niitä aikoja, kun Harry käveli kirkkoon Williamin kanssa kaikessa univormukomeudessaan ja niin iloisena, kun oli Williamin bestman, niin huomaa, kuinka paljon on muuttunut. Nyt vain siviilipuku päällä ja muutama kulahtanut mitali. Karkotettuna superstarasemasta kolmannen luokan kuninkaallisiin kolmanteen penkkiriviin.
Mikä arvonalennus kuninkaan pojalle.
Tunteeton olisi, jos ei korpeaisi. Turha esittää muuta.Jos olisit lukenut Harryn kirjan tietaisit etta medialle esitettiin Harryn olleen Williamin bestman mutta todellisuudessa se oli ihan toinen mies. Tama on juuri yksi niita juttuja joita Harry ei enaa salaile ja siita nyt hovi on yrmeana.
No, mutta kirkostahan oli suora lähetys. Kyllä minä ainakin näin omin silmin, kun pelleili Williamille alttarilla rauhoittaakseen tätä, kun odottivat morsianta.
Alttarilla pelleily on vain pieni ja nakyvin osa bestmanin tehtavista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muistelee niitä aikoja, kun Harry käveli kirkkoon Williamin kanssa kaikessa univormukomeudessaan ja niin iloisena, kun oli Williamin bestman, niin huomaa, kuinka paljon on muuttunut. Nyt vain siviilipuku päällä ja muutama kulahtanut mitali. Karkotettuna superstarasemasta kolmannen luokan kuninkaallisiin kolmanteen penkkiriviin.
Mikä arvonalennus kuninkaan pojalle.
Tunteeton olisi, jos ei korpeaisi. Turha esittää muuta.Jos olisit lukenut Harryn kirjan tietaisit etta medialle esitettiin Harryn olleen Williamin bestman mutta todellisuudessa se oli ihan toinen mies. Tama on juuri yksi niita juttuja joita Harry ei enaa salaile ja siita nyt hovi on yrmeana.
Kuka se sitten oli? Tämähän on jännää. Täytyy tosissaan lainata kurjastosta se kirja.
Täytyy myöntää, että eilen kyllä pyörivät mielessä myös The Windsors sarjan mainiot hahmot. Yhdessä jaksossa Pippa muisteli sitä kuinka Katea sormetettiin partioleirillä. Anteeksi vulgaariuteni. Onneksi se on vain kuvitteellinen tv-sarja. Royal Duties!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miekankantajanaista on varmaan jo kehuttu paljon ketjussa mutta kehunpa minäkin. Hän oli kuin naispuolinen ritari, asu oli täydellinen tilaisuuteen ja ilme oli täydellinen. Täysin vakava mutta ei yhtään nyrpeä tai hervoton. Ihan uskomaton suoritus ja toi kruunaamiseen modernia arvokkuutta vastapainona papeille.
Luulin häntä ensinäkemältä paljon nuoremmaksi, noin kolmekymppiseksi. Näky oli aivan kuin 1800 -luvun maalauksesta.[/quote
Kyllä. Siinä hahmossa oli jotain myyttistä. Minulle tuli mieleen aikakausi Kuningas Arthur ja Pyöreän Pöydän Ritarit etc. Tai jokuk kelttiläinen Ruhtinatar.Oli oikein semmoinen Wow-efekti. Nostin ao. henkilöä myös eilen jälkipeleissä.
Lepricorn
Jospa kirjoittaisit sen oikein = leprechaun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muistelee niitä aikoja, kun Harry käveli kirkkoon Williamin kanssa kaikessa univormukomeudessaan ja niin iloisena, kun oli Williamin bestman, niin huomaa, kuinka paljon on muuttunut. Nyt vain siviilipuku päällä ja muutama kulahtanut mitali. Karkotettuna superstarasemasta kolmannen luokan kuninkaallisiin kolmanteen penkkiriviin.
Mikä arvonalennus kuninkaan pojalle.
Tunteeton olisi, jos ei korpeaisi. Turha esittää muuta.Jos olisit lukenut Harryn kirjan tietaisit etta medialle esitettiin Harryn olleen Williamin bestman mutta todellisuudessa se oli ihan toinen mies. Tama on juuri yksi niita juttuja joita Harry ei enaa salaile ja siita nyt hovi on yrmeana.
Kuka se sitten oli? Tämähän on jännää. Täytyy tosissaan lainata kurjastosta se kirja.
Prince Harry, jos uskoo kirkossa otettua kuvaa, jossa kaaso ja bestman kävelevät hääparin perässä.

Olet oikeassa. Kävin googlettamassa. Williamin bestmenit olivat James Meade ja Thomas Van Straubenzee.
Oh, hoh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muistelee niitä aikoja, kun Harry käveli kirkkoon Williamin kanssa kaikessa univormukomeudessaan ja niin iloisena, kun oli Williamin bestman, niin huomaa, kuinka paljon on muuttunut. Nyt vain siviilipuku päällä ja muutama kulahtanut mitali. Karkotettuna superstarasemasta kolmannen luokan kuninkaallisiin kolmanteen penkkiriviin.
Mikä arvonalennus kuninkaan pojalle.
Tunteeton olisi, jos ei korpeaisi. Turha esittää muuta.Jos olisit lukenut Harryn kirjan tietaisit etta medialle esitettiin Harryn olleen Williamin bestman mutta todellisuudessa se oli ihan toinen mies. Tama on juuri yksi niita juttuja joita Harry ei enaa salaile ja siita nyt hovi on yrmeana.
Kuka se sitten oli? Tämähän on jännää. Täytyy tosissaan lainata kurjastosta se kirja.
Prince Harry, jos uskoo kirkossa otettua kuvaa, jossa kaaso ja bestman kävelevät hääparin perässä.
Harry piti myös hääillallisella puheen hääparille, kuten bestmanit tekevät.
Gloucesterin herttua istuu Catherinen vieressä.
https://media.gettyimages.com/id/1488216432/photo/the-coronation-of-the…
Oikein hyvää iltaa kaikille konsertista nauttiville, täällä tietysti menee kommentointi ihan kohta kiinni. Itsellä lasillinen Pimmsiä ja vähän pikkunaposteltavaa seurana auringonlaskua ja konserttia katsellessa.
Heh heh. Luulin, että Victorian kuva oli lehdessä, mutta se olikin Juuso Lehmusvyöry.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen joku ihmetteli tässä ketjussa Charlesin ja näyttelijä Ralph Fiennesin tuttavallisia välejä. Katselin kruunajaiset ja illalla sattui tulemaan Kukkoilijat minkä innoittamana katselin muutaman haastattelun molemmilta miehiltä. Ei ihme jos heillä juttu luistaa koska heillä tuntuu olevan samat mielenkiinnon kohteet. Varsinkin Shakespeare on molemmille intohimo. Charlesia pidetään tyhmempänä kuin mitä on. Epäilen että Charlesista on paljon mielyttävämpää keskustella jonkun Fiennesin kanssa luonnollisesti, vaikka tällä nyt onkin kädet taskussa eikä liikoja kumartele, kun jauhaa small talkia tekohymy naamalla ihmisten kanssa jotka pokkuroi häntä.
Ohis, mutta Fiennes on IHANA💔
Niin on. Harmi että jäi eilen Kukkoilijat näkemättä.
Kuninkaalle kaikkea hyvää ja pitkää ikää! Pirskeet oli kyllä harvinaisen tylsät.
Kukkoilijat näyttää tulevan tänäänkin 23.20 vitoselta. Täytyy katsoa jos olen vielä hereillä. En ole nähnyt aikoihin mutta jäänyt mieleen se viesti minkä Fiennes jätti Farrelille ja Gleesonille:DD
Itse olisin enemmän huolissaan Amerikan presidentin iästä ja kunnosta kun tämän kuningasparin. Hänellä on käsittääkseni ihan oikeaa valtaa. Olisi saattanut 25-vuotta sitten olla ihan asiallinen pressa mutta nyt on meininki jo irvokasta. Reagan oli välillä ihan pihalla alkavan sairautensa takia mutta Biden pistää vielä pahemmaksi. Ja jatkokaudelle vielä olisi päästävä. Se on sama se ja sama kuka sieltä linnan parvekkeelta vilkuttelee ja esiintyy postimerkeissä mutta oikeasti päättävissä asemissa oleviin virkoihin ikäraja!
Katsoin ton Kukkoilijat illalla. Yllätyin kuinka hauska oli. Kieltämättä Ralph Fiennes on kyllä melkoinen hurmuri!
Ihmettelen kun lehdet kirjoitteli että Charlotte on aivan äitinsä näköinen? Kai nyt jokainen näkee että noi lapset on ulkonäöltään tullut isänsä puolen sukuun. Charlotte kuningattareen ja pojat näyttää Dianan veljeltä Charles Spenceriltä samassa iässä.
Huomenta. Konsertti sitten olisi näkynyt esteitä kokonaisuudessaan YouTuben kautta ihan TV:stä. Löysin sen vasta loppupuolella konserttia, mutta kuulin sentään Williamin puheen ja näin joitain esityksiä livenä.
Vaikuttava tilaisuus, kaunis lava, hienot valot ja droonit taivaalla, yleisö innoissaan kännykkämeren kanssa kuvaamassa ja tanssimassa. Camilla heilutteli pientä Britannian lippua ja kuningas innostui tanssimaan Lionel Richien kappaletta.
Mahtavat kruunajaiset ja konsertti.

Mitähän alapeukuttamista tässä mahtoi olla?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen joku ihmetteli tässä ketjussa Charlesin ja näyttelijä Ralph Fiennesin tuttavallisia välejä. Katselin kruunajaiset ja illalla sattui tulemaan Kukkoilijat minkä innoittamana katselin muutaman haastattelun molemmilta miehiltä. Ei ihme jos heillä juttu luistaa koska heillä tuntuu olevan samat mielenkiinnon kohteet. Varsinkin Shakespeare on molemmille intohimo. Charlesia pidetään tyhmempänä kuin mitä on. Epäilen että Charlesista on paljon mielyttävämpää keskustella jonkun Fiennesin kanssa luonnollisesti, vaikka tällä nyt onkin kädet taskussa eikä liikoja kumartele, kun jauhaa small talkia tekohymy naamalla ihmisten kanssa jotka pokkuroi häntä.
Ohis, mutta Fiennes on IHANA💔
Niin on. Harmi että jäi eilen Kukkoilijat näkemättä.
Kuninkaalle kaikkea hyvää ja pitkää ikää! Pirskeet oli kyllä harvinaisen tylsät.
Kukkoilijat näyttää tulevan tänäänkin 23.20 vitoselta. Täytyy katsoa jos olen vielä hereillä. En ole nähnyt aikoihin mutta jäänyt mieleen se viesti minkä Fiennes jätti Farrelille ja Gleesonille:DD
Itse olisin enemmän huolissaan Amerikan presidentin iästä ja kunnosta kun tämän kuningasparin. Hänellä on käsittääkseni ihan oikeaa valtaa. Olisi saattanut 25-vuotta sitten olla ihan asiallinen pressa mutta nyt on meininki jo irvokasta. Reagan oli välillä ihan pihalla alkavan sairautensa takia mutta Biden pistää vielä pahemmaksi. Ja jatkokaudelle vielä olisi päästävä. Se on sama se ja sama kuka sieltä linnan parvekkeelta vilkuttelee ja esiintyy postimerkeissä mutta oikeasti päättävissä asemissa oleviin virkoihin ikäraja!
Katsoin ton Kukkoilijat illalla. Yllätyin kuinka hauska oli. Kieltämättä Ralph Fiennes on kyllä melkoinen hurmuri!
Ihmettelen kun lehdet kirjoitteli että Charlotte on aivan äitinsä näköinen? Kai nyt jokainen näkee että noi lapset on ulkonäöltään tullut isänsä puolen sukuun. Charlotte kuningattareen ja pojat näyttää Dianan veljeltä Charles Spenceriltä samassa iässä.
Samantyyppinen asu, kampaus, huistenväri, tiara ja molemmat ovat naissukupuolta eli verrattavissa ulkoisten ominaisuuksien osalta. Kyllähän tuossa näki, että äiti ja tytär on kyseessä.
George on minusta eri näköinen kuin Louis.
William piti kyllä erittäin hienon puheen.
edellisellä sivulla parempi linkki.