Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anne piti töyhtöhattua ja blokkasi Harryn näkymän
Se töyhtö kuuluu siihen hattuun ja hattu kuuluu Annen univormuun. Ei sitä Harryn kiusaksi siihen laitettu. Se oli vaan onnekas sattuma.
Eikä se töyhtö Harryn näkökenttää peittänyt kuin hieman. Turhaa kohua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anne piti töyhtöhattua ja blokkasi Harryn näkymän
Repesin. :-D Aristokraattinen tapa viedä Harryltä ruutuaika.
Hän oli kulkueessakin henkivartijan roolissa niin miksipäs ei kirkossakin blokkaamassa epävakaata suvun jäsentä.
Vierailija kirjoitti:
Näkyikö vilausta Saulista ja Jennistä?
Minuakin kiinnostaisi tietää, millainen puku Jenni-rouvalla oli?
Vierailija kirjoitti:
Oli hienoa ja herkkä hetki kun William polvistui isänsä eteen tämän saatua kruunun päähänsä ja vannoi tälle uskollisuutta, herkistyin itsekin. Minusta näytti, että Charles jännitti koko tilaisuutta melko paljon ja vaikutti paikoin jopa epävarmalta.
Kyllä minullekin tuli liikutuksen kyynel tuossa kohtaa. Oli herkkä ja kaunis hetki.
Vierailija kirjoitti:
Anne piti töyhtöhattua ja blokkasi Harryn näkymän
Annella piti olla se töyhtö, koska ilman sitä ei olisi näkynyt ollenkaan parvekkeelta, kun kuningas oli siellä vilkuttelemassa. Annesta näkyi vain töyhtö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Beatrice oli kyllä pelottavan laiha. Lähinnä hurja ilmestys. Onko laihduttaminen lähtenyt käsistä
Kate on laihempi, kuin kukkakeppi, poikamaisen kapea lantio.
Kate on ollut hoikka aina. Beatrice on laihtunut todella reippaasti ja kasvot lähinnä pelottavat. Katsohan tämän päivän kuvia
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli sit Englannin osalta siinä. Pitkään aikaan ei ole tiedossa häitä eikä kruunajaisia 😭
Älä sure. Hautajaisia on ihan varmasti pian tulossa mm Espanjan Juan Carlos ja ei Silvia tätikään ole hyvässä hapessa salatun Alzheimerinsa kanssa.
äidillään oli mutta ei kai Silvialla, ei vaikuta siltä
Kirjoitinkin ; salattu. Kun lukee muuta, kuin Svensk Damtidningenin kriitikittömästi ylistäviä artikkeleita, havaitsee enemmän. Silvian julkisia esiintymisiä on viime vuosina vähennetty rajusti muistakin, kuin koronasyistä. Eikä häntä enää päästetä yksin edustamaan tai antamaan haastatteluja, ainakaan pitkiä. Alzheimer on erityisen periytyvä vakava sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Beatrice oli kyllä pelottavan laiha. Lähinnä hurja ilmestys. Onko laihduttaminen lähtenyt käsistä
Kate on laihempi, kuin kukkakeppi, poikamaisen kapea lantio.
Ei paljon kurveja ole Beatricellakaan.
https://media.gettyimages.com/id/1252746617/photo/their-majesties-king-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta suloisesta pikku-Luisista tulee vielä tulevaisuudesssa isoja ongelmia. Tuntuu olevan jääräpäinen, hemmoteltu, kaiken periksi saava venkula.
Höpsis. Käyttäytyi tosi hyvin. Ota huomioon, että hän on 5v.
Louis oli poissa kirkon penkistä suuren osan ajasta. Ei tuon ikäinen jaksa noin pitkää ja tylsää tilaisuutta.
Yllättävän kauan ikäisekseen jaksoi olla rauhallisesti ja seurata tilaisuutta.
Näytti osaavan myös kansallislaulun sanat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Charlene ja Albertin ulkonäköero on ihan silmiinpistävän häiritsevä. Charlene on kaunis, mallimainen ja Albert ruma kalju porsas.
Näitkö Charlenea tänään?
Monacon ruhtinattarena pitäisi olla Caroline. Ei Albert.
Caroline taitaakin olla vanhempi kuin Albert mutta Monacossa ainakin ennen vain mies perii kruunun. Onkohan sitä lakia kuitenkin muutettu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta suloisesta pikku-Luisista tulee vielä tulevaisuudesssa isoja ongelmia. Tuntuu olevan jääräpäinen, hemmoteltu, kaiken periksi saava venkula.
Höpsis. Käyttäytyi tosi hyvin. Ota huomioon, että hän on 5v.
Louis oli poissa kirkon penkistä suuren osan ajasta. Ei tuon ikäinen jaksa noin pitkää ja tylsää tilaisuutta.
Yllättävän kauan ikäisekseen jaksoi olla rauhallisesti ja seurata tilaisuutta.
Oli lähes koko ajan kirkossa. Käytettiinkö mahd välillä vessassa, mutta pitkään malttoi 5 vuotias olla paikallaan.

Ei mitenkään ihmeellistä, kun kyseessä jo 5-vuotiaasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä hevosnaamaiset ja huonohampaiset britit ovat kaikki keskenään jollain tavalla sukua.Elivät vuosisatoja eristäyneinä saarellaan,Koko kansakunta poikkinaituja, ja sen näkee naamasta.
Pitäiskö sun kerrata vähän historiaa.
Aika monen täällä kannattaisi vähän perehtyä historiaan ja miksei saman tien vaikka yhteiskuntaoppiin ja taloutietoonkin. Brittien verenperinnöstä sen verran että sieltä löytyy ainakin roomalaisten, anglien, kelttien, viikinkien ja normanni-ranskalaisten geenejä. Eli paljon monipuolisempi geenipooli kuin meillä nk. kantasuomalaisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Beatrice oli kyllä pelottavan laiha. Lähinnä hurja ilmestys. Onko laihduttaminen lähtenyt käsistä
Kate on laihempi, kuin kukkakeppi, poikamaisen kapea lantio.
Ei paljon kurveja ole Beatricellakaan.
https://media.gettyimages.com/id/1252746617/photo/their-majesties-king-…
Beatricen miehen exä ja lapsen äiti on pilkannut Beatricea lihavaksi. Kun kihlautuivat, siis Bea ja miehensä, exä laittoi instaan sellaisia alusasukuvia että huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anne piti töyhtöhattua ja blokkasi Harryn näkymän
Se töyhtö kuuluu siihen hattuun ja hattu kuuluu Annen univormuun. Ei sitä Harryn kiusaksi siihen laitettu. Se oli vaan onnekas sattuma.
Sattumaako?
Keitä ne valkoasuiset rouvat oli Camillan takana?
Kuulemma piispa sermin takana voiteli Charlesin pään, kädet ja rinnan. Voitelikohan joku piispa aikoinaan myös Elisabetin rinnan?
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli sit Englannin osalta siinä. Pitkään aikaan ei ole tiedossa häitä eikä kruunajaisia 😭
Älä sure. Hautajaisia on ihan varmasti pian tulossa mm Espanjan Juan Carlos ja ei Silvia tätikään ole hyvässä hapessa salatun Alzheimerinsa kanssa.
äidillään oli mutta ei kai Silvialla, ei vaikuta siltä
Kirjoitinkin ; salattu. Kun lukee muuta, kuin Svensk Damtidningenin kriitikittömästi ylistäviä artikkeleita, havaitsee enemmän. Silvian julkisia esiintymisiä on viime vuosina vähennetty rajusti muistakin, kuin koronasyistä. Eikä häntä enää päästetä yksin edustamaan tai antamaan haastatteluja, ainakaan pitkiä. Alzheimer on erityisen periytyvä vakava sairaus.
Taidat lukea jotain juorulehtiä, joiden juttuihin ei ole uskomista. Tosin Svensk Damtidningistakin on tullut viime vuosina surkean huono juorulehti. Silvialla ja Kaarle Kustaalla oli vähän esiintymisiä koronavuosina, mutta nyt työskentelevät normaalisti. Kuningatar Silvia täyttää 23.12. 80 vuotta, tietenkin hänen työtehtäviään vähennetään jonkin verran. Mutta tänä vuonna, Kaarle Kustaan suurena juhlavuonna, kuningaspari esimerkiksi vierailee kaikissa Ruotsin 21 läänien pääkaupungeissa tammi-syyskuun aikana. Ja edelleenkin kuningatar pystyy tekemään työpäiviä ja vierailuja yksin ilman kuningasta. Pitämään puheita ja osallistumaan keskusteluihin. Eikä kannata valehdella, jos ei ole ottanut selvää asioista. Kuningatar Silvialla on tällä hetkellä kuningashuoneen kalenterissa 8 työtehtävää yksin ja hän vierailee Saksassa yksin. Kalenteria täydennetään ja työtehtäviä voi tulla vielä lisää.
https://www.kungahuset.se/mediecenter/officiella-program?deltagare=Drot…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta suloisesta pikku-Luisista tulee vielä tulevaisuudesssa isoja ongelmia. Tuntuu olevan jääräpäinen, hemmoteltu, kaiken periksi saava venkula.
Höpsis. Käyttäytyi tosi hyvin. Ota huomioon, että hän on 5v.
Louis oli poissa kirkon penkistä suuren osan ajasta. Ei tuon ikäinen jaksa noin pitkää ja tylsää tilaisuutta.
Yllättävän kauan ikäisekseen jaksoi olla rauhallisesti ja seurata tilaisuutta.
Oli lähes koko ajan kirkossa. Käytettiinkö mahd välillä vessassa, mutta pitkään malttoi 5 vuotias olla paikallaan.
välillä vietiin muualle, alkoi käydä rauhattomaksi,
Näin juuri, ohjailivat myös noita poikia.