Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sääli, ettei Harry päässyt parvelle. Diana olisi surullinen, jos olisi näkemässä.
Diana parka sai jo samanlaisen poishäätökohtelun aikoinaan. Sehän eli yksin omassa huoneessaan lastensa kanssa hovin hylkäämänä miehen huidellessa pettämässä.
Diana tapasi lapsiaan yhtenä viikonloppuna kuukaudessa heidän lähdettyään sisäoppilaitokseen. Joten se siitä äiti myytistä. Kyllä Williamin ja Harryn on kasvattanut jotkut ihan muut kuin heidän vanhempansa.
Sinä et taida tietää, mikä on sisäoppilaitos, ja miten se toimii. Ei sinne äiti mukaan mene eikä kukaan muukaan.
Näytettiinkö Espanjan Felipen kruunajaiset televisiossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko rva Biden ja rva Zelensky?
Toinen taisi olla Jill Biden.
Jill Bidenin avec on Finnegan Biden, Hunter Bidenin tytar.
Vierailija kirjoitti:
Näytettiinkö Espanjan Felipen kruunajaiset televisiossa?
Kyllä, kesäkuussa 2014. Areenassa on ollut nelituntinen lähetys.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei toteutunut kuningatar Elizabethin toive. Hän halusi Camillasta kuningatar puolison, ei kuningatarta. Ja tuo kuningatar puoliso -nimityskin oli häneltä iso myönnytys.
Elisabet nimenomaan halusi, että Camilla on kuningatar.
Miksi ihmeessä halusi poikansa toisesta naisesta kuningattaren?
Kuningatar oli varmaankin romantikko pohjimmiltaan. Camillahan on Charlesin ensimmäinen ja ainoa suuri rakkaus.
Diana oli sukuun tuotu siitostamma, jonka tehtävä oli synnyttää kruununperillinen + varamies.Mieluummin Charles olisi Camillan kanssa lapset tehnyt, mutta ei saanut hovilta lupaa kosia ajoissa, ja Camilla sitten pamautti toisen kanssa avioon.
Charles muuten rehellisenä miehenä kertoi Dianalle ennen häitä ettei rakasta tätä ja antoi mahdollisuuden perääntyä, mutta Diana nuorena hupsuna hinkui prinsessaksi kaikesta huolimatta.
Juuri tuoreessa dokkarissa Charlesin sisäpiiriläinen kertoo, että C olisi halunnut peruuttaa häät mutta ei uskaltanut, ja katuu sitä tänäkin päivänä. Eihän hän näytä kovin vahvatahtoiselta ihmiseltä, isänsä ja äitinsä nujertamalta enemmänkin. Itsepäinen ja oikullinen voi kyllä olla, mutta ne eivät ole vahvatahtoisuutta.
piti saada perilliset. Eikö kukaan muu yläluokan tyttö kiinnostunut Sarlesista?
Charles heilasteli ja kosi useampaakin, mutta kukaan järkevä ei tahtonut siihen asemaan, ennen hupsua Dianaa.
Oi, voi. Olihan niitä. Lehdistö ja media hehkuttti Charlien enkeleitä erään suositun rikostv-sarjan mukaan. Oli mm Guinnesin perijätär, jota hovi piti kuitenkin liian rahvaana, kun oli vai rikas muttei aatelinen. Minulla oli yksi suosikki, mutta en enää muista nimeään. Paljon kauniimpi, kuin hermoheikko Diana ja paljon suloisempi.
Eikö Mountbatten yrittänyt naittaa Charlesia jollekkin sukulais tytölleen ennen sitä pommi-iskua. Olen kyllä lukenut että Mounbattenilla ja Charlesillakin olisi ollut seksuaalinen suhde keskenään mutta ei kai sentään:/
Yritti. Muistaakseni Charles jopa kosi häntä mutta nainen kieltäytyi. Luin kanssa kirjan missä oli viitteitä että Charlesilla ja Mounbattenilla olisi ollut seksuaalinen suhde mutta eiköhän ne ole ihan keksittyjä juttja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös Katy Perry näkyi aiemmin. Ilmeisesti esiintyy.
Katy Perry ja Lionel Richie on komennettu paikalle "suuriksi tahdiksi" kun muilla oli tulenpalavia tyokiireita juuri kruunajaisten aikaan. Molemmat ovat Charlesin hyvantekevaisyysjarjeston lahettilaita. Tahteys sitten viime aikoina on ollut laulukilpailun tuomareina.
Adele mm suuret tähdet kieltäytyivät.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Charlene ja Albertin ulkonäköero on ihan silmiinpistävän häiritsevä. Charlene on kaunis, mallimainen ja Albert ruma kalju porsas.
Juuri katsoin että onpa Charlene rupsahtanut.
Näyttää, että Charlenelle on tehty kauneusoperaatioita, joilla on ollut ei toivottu tulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Charlene ja Albertin ulkonäköero on ihan silmiinpistävän häiritsevä. Charlene on kaunis, mallimainen ja Albert ruma kalju porsas.
Näitkö Charlenea tänään?
Monacon ruhtinattarena pitäisi olla Caroline. Ei Albert.
En ymmärrä keihin Albert ja Stephanie ovat tulleet. Ovatko jotain Gracen ottolapsia?
C ja S ei oo ainakaan käyneet kauneusleikkauksissa
Vierailija kirjoitti:
Tosta suloisesta pikku-Luisista tulee vielä tulevaisuudesssa isoja ongelmia. Tuntuu olevan jääräpäinen, hemmoteltu, kaiken periksi saava venkula.
Mutta pystyy silti 4 vuotiaana käyttäytymään paremmin kuin ruotsin prinsessa leonore 11v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sääli, ettei Harry päässyt parvelle. Diana olisi surullinen, jos olisi näkemässä.
Diana parka sai jo samanlaisen poishäätökohtelun aikoinaan. Sehän eli yksin omassa huoneessaan lastensa kanssa hovin hylkäämänä miehen huidellessa pettämässä.
Diana tapasi lapsiaan yhtenä viikonloppuna kuukaudessa heidän lähdettyään sisäoppilaitokseen. Joten se siitä äiti myytistä. Kyllä Williamin ja Harryn on kasvattanut jotkut ihan muut kuin heidän vanhempansa.
Sinä et taida tietää, mikä on sisäoppilaitos, ja miten se toimii. Ei sinne äiti mukaan mene eikä kukaan muukaan.
Etonissahan Diana yritti ravata niin että William pyysi ettei enään tule.
Vierailija kirjoitti:
Tosta suloisesta pikku-Luisista tulee vielä tulevaisuudesssa isoja ongelmia. Tuntuu olevan jääräpäinen, hemmoteltu, kaiken periksi saava venkula.
tulee setäänsä harryyn?
Vierailija kirjoitti:
Anne ja Tim Laurence ovat yksi suosikkipareistani. Kuningatar Elizabethin hautajaisten yhteydessä seurasin, miten Tim tuki Annea vahvasti kaikissa tilaisuuksissa. Hehän saattoivat kuningattaren arkkua Balmoralista pitkän matkaa.
Heillä on varmaan samanlainen huumorintaju ja velvollisuudentunto, siltä vaikuttaa, kun on lukenut juttuja heistä ja heidän työstään.
https://media.gettyimages.com/id/1252743763/photo/their-majesties-king-…
https://media.gettyimages.com/id/1252743643/photo/their-majesties-king-…
Asuvat ihan normaalissa talossa/pienessä kartanossa ja pukeutuvat ihan tavallisiin kaiken kansan vaatteisiin. Jossain dokkarissa oli heidän talo niin näytti ihan tavalliselta huushollilta, jossa oli tavaroita hujan hajan. Tuskin heillä on mitään henkilökuntaakaan vaan hoitavat talonsa itse. Ainakin siltä näytti. Tavallisia ihmisiä paitsi, että isoveli sattuu olemaan Britannian kuningas.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli sit Englannin osalta siinä. Pitkään aikaan ei ole tiedossa häitä eikä kruunajaisia 😭
Älä sure. Hautajaisia on ihan varmasti pian tulossa mm Espanjan Juan Carlos ja ei Silvia tätikään ole hyvässä hapessa salatun Alzheimerinsa kanssa.
äidillään oli mutta ei kai Silvialla, ei vaikuta siltä
Vierailija kirjoitti:
Tosta suloisesta pikku-Luisista tulee vielä tulevaisuudesssa isoja ongelmia. Tuntuu olevan jääräpäinen, hemmoteltu, kaiken periksi saava venkula.
Höpsis. Käyttäytyi tosi hyvin. Ota huomioon, että hän on 5v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anne ja Tim Laurence ovat yksi suosikkipareistani. Kuningatar Elizabethin hautajaisten yhteydessä seurasin, miten Tim tuki Annea vahvasti kaikissa tilaisuuksissa. Hehän saattoivat kuningattaren arkkua Balmoralista pitkän matkaa.
Heillä on varmaan samanlainen huumorintaju ja velvollisuudentunto, siltä vaikuttaa, kun on lukenut juttuja heistä ja heidän työstään.
https://media.gettyimages.com/id/1252743763/photo/their-majesties-king-…
https://media.gettyimages.com/id/1252743643/photo/their-majesties-king-…
Asuvat ihan normaalissa talossa/pienessä kartanossa ja pukeutuvat ihan tavallisiin kaiken kansan vaatteisiin. Jossain dokkarissa oli heidän talo niin näytti ihan tavalliselta huushollilta, jossa oli tavaroita hujan hajan. Tuskin heillä on mitään henkilökuntaakaan vaan hoitavat talonsa itse. Ainakin siltä näytti. Tavallisia ihmisiä paitsi, että isoveli sattuu olemaan Britannian kuningas.
Annella on iso kartano, jonka mailla myös lapsensa asuvat.
Vierailija kirjoitti:
Näytettiinkö Espanjan Felipen kruunajaiset televisiossa?
Ei näytetty, Felipe ja Letisija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parvekkeella oli working royalit, Walesien lapset, ja ne lapset joilla oli virallinen rooli seremoniassa. Oli siellä muitakin poikia kuin Camilla lapsenlapset. Charlesin ystäväperheiden poikia. Ei Camillan lapsenlapset mitään erikoisasemaa saaneet.
Niin ja näiden lisäksi jostain syystä myös Louise ja James.
Siis ketkä nuo vanhemmat naiset parvekkeella olivat? Camillan vieressä. En muista nähneeni heitä Elisabetin sukupuussa. Eivät ainakaan ole Elisabetin lapsia.
oisko kamarineitejä vai Camillan systerit?
Vuotta nuorempi sisko Annabel Elliot ja ystävä Lady Fiona Lansdowne
Vierailija kirjoitti:
Se oli sit Englannin osalta siinä. Pitkään aikaan ei ole tiedossa häitä eikä kruunajaisia 😭
Ihmisten terveydestä ja kuolemasta ei koskaan tiedä, voi olla että Charles on kuninkaana yli 20 vuotta tai voi olla että on kuninkaana vain muutaman vuoden. Häitä saadaan odottaa varmaan parikymmentä vuotta, ennen kuin George tai Charlotte menee naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta suloisesta pikku-Luisista tulee vielä tulevaisuudesssa isoja ongelmia. Tuntuu olevan jääräpäinen, hemmoteltu, kaiken periksi saava venkula.
Höpsis. Käyttäytyi tosi hyvin. Ota huomioon, että hän on 5v.
Louis oli poissa kirkon penkistä suuren osan ajasta. Ei tuon ikäinen jaksa noin pitkää ja tylsää tilaisuutta.
Tosta suloisesta pikku-Luisista tulee vielä tulevaisuudesssa isoja ongelmia. Tuntuu olevan jääräpäinen, hemmoteltu, kaiken periksi saava venkula.