Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Oletteko koskaan ihastuneet/rakastuneet palavasti?
23.11.2006 |
On muuten mahtava tunne, kun näkee toisen, menee lähes jalat alta.
En oo ikinä kokenut vastaavaa, edes oman miehen kanssa.
Se tunne on todella jotain sanoinkuvaamatonta.
Oon ihan sekasin. Oon naimisissa ja 3 lasta. Pitäis vaan pitää pää kylmänä, mut miten onnistuu.
Kommentit (14)
Vierailija:
Se ei liity ulkonäköön, vaan lähtee todella syvältä, toisen olemus, sanat, eleet, ilmeet kaikki saa mut aivan sekaisin.
Onko kohtalotovereita???Elämä aivan sekaisin, yhden miehen takia.
ap
Eikös sun elämä ole sekaisin kahden miehen takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Salamarakkaus ja hurja intohimo ei useinkaan kai ole mikään kovin hyvä perusta parisuhteelle. Niin olen ainakin kuullut sanottavan. Neljä vuotta tätä vuoristorataa on jatkunut ja toivottavasti kestämme toisiamme tästä eteenkinpäin, mutta helppoa tämä ei ole. Rajusti rakastetaan ja yhtä helvetisti tapellaan...Mutta, ah sitä sovinnon autuutta ;)
Ei saa unta, pyörii vaan ja punastelee yksinäänkin.
Kokoajan pitää pitää kännykkää vieressä, tai miettiä, että millaisen viestin voisi millä tekosyyllä hänelle lähettää.
Kummasti on energiaa tehdä kaikkea, vaikkei yhtään ruokahalua.
Mahassa kihelmöi ja sydän läpättää kun hän soittaa tai kävelee vastaan.
Hymyilyttää, ja kaikki tuntuu hitusen mukavammalta kuin ennen.
Ikävä on erossa olleessa kova. Keuhkoja oikein ahdistaa(vai onko se sydän?).
SIlloin kun saa olla lähekkäin ei tule mieleenkään pohtia milloin hän on viimeksi käynyt suihkussa, vaan tekee mieli vain olla lähellä ja hymyillä.
Huonotkaan uutiset tai rästissä olevat kotityöt eivät tunnu kovin kurjilta, eikä kiinnosta vaikka naapurin söpö poika hymyili, kun on jo se oma ihastus.
Mm....
..ne tunteet aina palaavat minulle unissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä on esikoiseni isä. Luoja, että rakastan häntä vieläkin.
Hän kuoli ennen lapsemme syntymää. En tule koskaan tuntemaan samanlaista tunnetta ketään kohtaan. Vaikka olen löytänyt rinnalleni toisen miehen, jota myös rakastan, niin ei se rakkaus ole samanlaista kuin esikoisen isään.
Meillä jäi niin paljon sanomatta, kokematta ja tekemättä.
Kaikki vastoinkäymisetkin tuntuu nyt todella mitättömiltä. Olen niin rakastunut kuin olla ja voi. Rakastumisen kohde vaan ei tiedä tunteitani, ehkä on huomannut. Saan vastakaikua, katseita, toisen huomioimista äärimmilleen jne. Kuulostaa lapselliselta, mutta en haluakaan enempää tällä hetkellä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin sanoa suoraan, että mä lähtisin kuin uusilla suksilla nykyisestä liitosta jos suurien tunteiteni kohde näyttäis vihreetä valoa! Mutta koska elämä on niiiin epistä,tottakai tää mies tulee toistamiseen isäksi ensi keväänä naiselleen...Mä tiedä et sekin diggailee mua,mutta tilanne on mikä on. Ja mä arvostan ettei se jätä muijaansa yksin siunatussa tilassa. Vituttaa ettei tutustuttu vaik puol vuotta aikasemmin. No täytyy toivoo ja uskoa että meidät on tarkotettu toisillemme ja tiemme kohtaa vielä tässä elämässä uudestaan,lopullisesti! Ja mä myös korostan etten ole kokenut tällasia tunteita ennen ja elän kuitenkin ihan ok liitossa nytkin. Pistää oikein vihaksi kun kirjottaa koko aiheesta... Tällasta tää on, nopeet syö hitaat...
Mua ahistaa tää tilanne niinku näin paljon... Mä olen tottunut elämän eri osa-alueilla et melkein kaiken voi saada, jos tekee tarpeeksi työtä sen eteen ja on pitkäjännitteinen. Mut tän miehen kanssa mä olen ihan kädetön:) Mä jopa hetkellisesti toivon jotain pahaa sen miehen emännälle,jotta saisin haluamani. Mutta onneksi tajuan oman lapsellisuuteni ja sen että voihan olla ettei meistä tulis paria,vaikka se nainen lentäis kuuhun. Onneksi mä en ole sortunut mihinkään säälittäviin känni-itku puheluihin yms. vaan olen pitänyt ylpeyteni! Ja kyllä mä positiivisuudellani pääsen asiasta yli,mutta en mä tiiä haluanko mä. Eniten mua pelottaa että tää oli tässä,meinaan tän naisen rakastumiset. Mä en ole itserakas,mutta tiedän että olen aika kaunis,pidän huolta itsestäni ja laitan rahaa ulkonäkööni...plaaplaa. Tiedän että pystyn iskemään vapaana olevista miehistä aika monen, mutta kun ei kiinnosta kuin se yksi,varattu... Tuntuu tää nykyinen suhde yhdeltä suurelta kusetukselta, kun vaan tyhmänä venaa että sais jonkun otteen haluamastaan... ja vitut sanon minä. Mä rakastan nykyistä mutta palvon toista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhde (ja molemmat olivat vapaita) kesti 7 vuotta. Päättyi kuitenkin monistakin syistä, enkä enää koskaan sen jälkeen ole pystynyt tuntemaan samoin ketään miestä kohtaan.
En ole rakastunut kertaakaan. Rakastan nykyistä miestäni, mutta rakkaus on syntynyt pikku hiljaa, en muista koskaan tunteneeni mitään sellaista millaiseksi ihmiset rakastumisen kuvailevat.
Eipä sillä, minä uskon kylmästi tieteen näkemykseen, siis että ihastuminen ja rakastuminen ovat puhtaasti aivokemiallinen ilmiö, jonka tarkoituksena on taata suvun jatkaminen, eikä niissä ole mitään sen syvällisempää. Se on tietysti kiva, jos ihmiset haluavat vielä rakastumisen jälkeenkin rakastaa toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se oli rakkautta lähes ensisilmäyksellä. Luulin jo ettei sellasta tule kohdalleni olenmaankaan, ja en kyllä edes kaivannut ketään elämääni. Elin mukavaa sinkkuelämää´matkustellen jne. eikä minulla ollut aikaa poikaystäville. Olin jo yli 30v. tästä on 3v. aikaa ja yhdessä eletään onnellisina.
ja tämä on ihan uutta mulle, 2 viikkoa tätä huimaa tunnetta on kestänyt. Olen avoliitossa ja 2 pientä lasta, mutta....
tämä mies on työkaverini ja ainakun se katsoo mua silmiin niin sydän heittää ylimääräisen kiekan ja housut kastuu, oikeesti!
Onneksi meillä on harvoin yhteisiä työvuoroja mutta en tiiä mitä tapahtus jos nähtäis siviilissä...meillä kun läppäkin lentää molemmilla samaan tahtiin ja väliin aika levotontakin sellaista...
toivottavasti tää on ohi menevää.....
Alue: Aihe vapaa
Se ei liity ulkonäköön, vaan lähtee todella syvältä, toisen olemus, sanat, eleet, ilmeet kaikki saa mut aivan sekaisin.
Onko kohtalotovereita???
Elämä aivan sekaisin, yhden miehen takia.
ap