jos jää iskä kotiin niin kestääkö pää?
Kertokaa jolla on kokemusta? Mietitään just vaimon kans että kumpi jäis neitin & pikkuveljen kanssa kotio, ja toisaalta kyllä huvittaisi, penskat on niin ihania, ja vallakin kun ens vuonna tulee niitä veroetuja ja muuta, mutta hiukan huolestuttaa että kestääkö nuppi sen koti-isäilyn - duunissa kun saa vähän erilailla tota älyillstä stimulaatioo ja sellasta. Ja tätä naisten puolta kun lueskein, niin on teissä mimmeissä aika paljon näitä hiekkalaatikolla pää pehmenee -tapauksia.... ;-)
Kommentit (5)
Tekstisi kannusti minua jatkamaan kotiäitinä. Olen samaa mieltä kuin sinä, vaikka välillä vaivunkin epätoivoon. Yritän asennoitua kotiäitinä olemiseen positiivisesti, mutta tuntuu, että jokin " viimeinen silaus" asennoitumisestani puuttuu. Tämä kotiäitinä olohan on oikeastaan jatkuvaa itsesuggestiota...
Olisikin kiva kuulla hieman tarkemmin, miksi olet älykkäämpi kuin kotiäitiytesi alkaessa. Tekstistäsi saa sen kuvan, että olet onnistunut kehittelemään itsellesi vedenpitävän kotiäitifilosofian. Jaa se meidän kanssa, pliis!
Meillä mies on ollut pari vajaan vuoden-reilun vuoden pätkää päivät lasten kanssa, mutta erona oli siinä se että kävi iltaisin töissä. Hänkin sai koti-isä-aikansa vasta kun lapset ovat olleet vauvaiän ohi ja kieltämättä se elämä jo helpompaa. Mies tykkäsi päivistä kotona, nukkuivat aamulla pitkään ja ottivat rennosti ja jos jossain kävivät niin huoltoasemalla kahvilla. On todennut tuosta ajasta että olihan helppoa! Varsinkin myöhäiset aamut ja ekalla kerralla esikoisen päiväunet vei päivästä aika paljon ja mies sai levätä. Meillä mies ei ole mitenkään kovin sosiaalinen ja viihtyy yksikseenkin, joten päivät eivät edes ahdistaneet. Lisäksi sai sen tarvitsemansa oman ajan ja haastetta töissä illalla. Ja tuona aikana lapset ei edes sairastelleet, kun eivät nähneet niin paljon muita lapsia, ei päässyt taudit tarttumaan.
Eli ei siis ihan samanlainen tilanne, mutta kyllä meillä mies viihtyi kotona.
Hauskaa, jos tekstini kannusti! Kotiäitifilosofiani ydin on ehkä itseriittoisuus tai miksi sitä sanoisi, eli en usko kenenkään muun ihmisen seuran tai muiden virikkeiden olevan lapsilleni parempaa tai tärkeämpää kuin minun läsnäoloni.
Tuo mitä sanoin aikuisten välttelystä, oli huumoria, eli aikuiskontaktien puute on ollut suurimpia kompastuskiviä omassa kotiäitiydessäni. Jälkeenpäin kun muistelen, niin ne ajat ovat olleet helpoimpia ja mukavimpia, jolloin on tiennyt, että halutessaan voi saada seuraa muista perheistä, vaikka sitä ei olisi niin paljon loppujen lopuksi ollutkaan.
Nyt kun vauvavaihe on lopultakin (kahden vuoden jälkeen) päättymässä, olen ollut aikamoisen väsynyt. Olen nyt ruvennut järjestämään omaa aikaa ja yhteistä aikaa puolisonkin kanssa ja jätän tunnontuskitta lapset parkumaan lapsenvahdin kanssa milloin vain satun sellaisen saamaan.
Vauva-aika vaati minulta (niin kuin kaikilta) paljon mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä, kun lapsilla oli ikäeroa 1 v ja 3 kk. Lisäksi oli Kakkosen ensimmäisen vuoden aikana kaksi muuttoa, opiskelua yms. Jos haluaa että lapset saavat huomiota ja turvaa ja perushoitoa, haluaa imettää (varsinkin jos se ei suju ihan helposti) ja lisäksi yrittää ehkä huolehtia vähän kodistakin (vaikka tämä on minusta toisarvoista) on selvää että aika monelle mutkalle saa itsensä vääntää, että nämä suunnilleen toteutuvat. Eli kahden pienen kanssa olen saanut itsestäni puristettua niin luovia ratkaisuja, että en tiedä millainen pomo minusta olisi töissä saanut sellaisia irti.
Nyt kun isompi on jo varsin puhuvainen, on edessä uudenlaista älynruokaa. Kuuntelen tosissani lasta ja saan siitä todella paljon! Lapsen jutut ja ajatukset ovat niin kiehtovia, että saan todella pinnistellä että en sekaantuisi hänen leikkeihinsä, kun hän juttelee mielikuvitusystäviensä kanssa.
Haastetta on myös siinä, että jaksaa yrittää suhtautua lapsiin kunnioittavasti ja käyttäytyä ystävällisesti, ja tämä on tällä hetkellä minun suurin vaikeuteni.
Työn iloa!
Jos ei nuppi kestä, ei se ole älyllisen ylemmyyden seuraus. Vanhemmuutta ja lastenhoitoakin voi toteuttaa kunnianhimoisesti ja älykkäästikin. Lapset ovat luovaa ja älyllistä seuraa, eli pitäydy heidän seurassaan ja välttele aikuisia... Sopikaa molemmille vanhemmille vapaa-aikaa ja siihen järjestät sitten niitä aikuisten haasteita.
Itse olen älykkäämpi, tehokkaampi ja organisointikykyisempi kuin kotiäitiyteni alkaessa. Tosin samaa hyötyä en tästä olisi saanut, jos olisin jäänyt kotiin vasta sen vaiheen jälkeen, kun perheessä oli vastasyntynyt ja vuoden vanha. Haastavimmat vaiheet teidän perheen lasten hoidossa saattavat siis olla ohi, mutta koeta saada niistäkin vähistä kaikki irti! :)
Onnellista koti-isyyttä!