Helpoksi lääkitty vai tarpeeseen lääkitty?

Hieman sapettaa yksipuolisesti käsitelty YLEn artikkeli (https://yle.fi/a/74-20015869), jossa käsitellään vammaisten ihmisten lääkitsemistä esimerkkinä autisminkirjon häiriö ja kehityvammisuus.

Yksipuolisella käsittelyllä tarkoitan sitä, että lääkitys dominisoidaan. Ymmärrän hyvin, että lääkitystä ei pidä antaa vain siksi, että hoidettava olisi jotenkin helpompi hoitajille ja vieläpä ilman tietoa muista lääkkeistä tai ilman lääkeseurantaa! Ei missään nimessä näin.

Lääkitys itsessään ei ole kuitenkaan paha asia silloin sitä tarvitaan, vaikkapa sen haastavan käytöksen vuoksi ja kun ei muut toimet auta riittävästi. Tällöin se on "potilaalle" itselleen parempi, että saa tarvittavan avun eikä ole mitenkään harvinaista, että autisminkirjolainen syö lääkitystä juuri haastavan käytöksen vuoksi kun muukaan ei auta. Se seuraava vaihtoehto olisi vielä pahempi - miten estää ihmistä satuttamasta itseään tai muita, jos kehityshäiriön vuoksi ei pysty siihen itse vaikuttamaan.

Kuitenkaan kehitysvamma itsessään ei ole mikään perustelu lääkitykselle.