Onko kenenkään lapsella löytynyt myöhemmin sydämen sivuääntä? OV
Tänään 3-vuotisneuvolassa lääkäri oli kuulevinaan sellaisen ja nyt saatiin lähete parempiin tutkimuksiin :(
Olen kuullut (ja niin lääkärikin sanoi) että suurin osa on vaarattomia, mutta silti äitiä huolestuttaa...
Kommentit (11)
ensimmäisen kerran juuri kolmevuotisneuvolan yhteydessä mutta siitä ei silloin edes minulle mainittu mitään; oli ollut sen verran heikko ääni. Nyt sitten 5-vuotis neuvolakäynnillä samainen lääkäri kuuli taas äänen ja tällä kertaa antoi lähetteen sydänröntgeniin ihan vaan varmuuden vuoksi kun meidän lapsi ei ole edes mikään isokokoinen.
Mitään ei kuitenkaan löytynyt ja lääkäri sanoikin että joillakin saattaa ääni kuulua jopa läpi elämän, toisilla taas hävitä esim. murrosiässä.
Mutta ymmärrän huolesi; vaikka minullekin lääkäri sanoi että se on hyvin yleistä ja usein täysin vaaratonta, niin silti minullakin meni ensimmäinen ilta tiedon jälkeen itkiessä. Sitten aloin etsimään hieman enemmän tietoa lasten sivuäänistä ja hieman helpotti. Mutta tutkimuksissa on toki hyvä käydä että saa itselleenkin mielenrauhan ja selviää, onko taustalla mitään sen kummempaa.
Tsemppiä teille; tuollaiset asiat kuulostaa monesti pahemmilta sanottuna kuin lopulta onkaan.
sydämestä lähtötarkastuksessa. Sydäntä kontrolloitiin jonkin aikaa mutta kun äänet hävisi eikä sydänkäyrissä näkynyt merkkejä mistään ongelmista, tutkimukset lopetettiin ja diagnisoitiin " terveeksi tytöksi" .
Kolmannella tyttärellämme löydettiin myös " sivuääni" - olikohan se just tuo 3 kk:n tarkastus - neuvolakäynnillä (lääkäri siis) ja laitettiin tarkempiin tutkimuksiin. Koska sydänkäyrät olivat normaalit, sanoi lääkäri vain: " Luojalle kiitos, tyttärenne on terve ja hänen sydämensä näyttää olevan terve" .
Joten kyllä niitä sivuääniä löytyy ja onneksi suurin osa niistä todetaan vain hetkelliseksi, joilla ei ole mitään merkitystä.
Toivon ettei lapsellanne ole mitään vakavampaa! Enemmän uskon juuri siihen, että kaikki on kuitenkin hyvin!
saatiin lähete ultraan, jossa ei löytynyt mitään vikaa. Diagnoosina siis viaton sivuääni. (Eikä muuten sitten lopulta ollut niitä allergioitakaan.)
Kumpikin ollut ihan terve ja hyvävoimainen lapsi, joten en huolestunut yhtään. Minut itseni tutkittiin noin 12 vuotiaana.
Kuopus oli 2 v ja esikoinen olisko 4v kun neuvolalääkärin lähetteellä kävivät sydämen kaikututkimuksessa (uä:ssä). Haluttiin vain kertaalleen varmistaa että hyvänlaatuisesta asiasta kyse, kun tulee jatkossakin joskus kuulumaan. Kaikki rakenteet todettiin normaaleiksi ja ääni joko jonkinlaista laskimohuminaa tai sitten ihan jännittämiseen liittyvä nopea syke ja siitä virtausääni. Tämmöinen kuuluu esim. kuumeisella lapsella helposti.
Eli oli tälläinen vaaraton sivuääni.
Omalla pojalla taasen oli ja on sivuääni mikä johtuu sydämen rakennehäiriöstä.
Tosin on todettu vaarattomaksi. Edes EKG:ssä ei näy, kuuluu vain. Saattaa poistua iän mukana
läppä vuotaa ja siitä tulee sivuääni
kun kaytettiin yksityisella laakarilla nuhan ja kuumeen vuoksi. Infektion yhteydessa sydamen sivuaanet on lapsilla tavallisia, mutta laakarin mielesta oli aika vahva sivuaani. Kaytiin kuunteluttamassa viela terveena ja sama sivuaani kuului. Ennen tata kukaan laakari ei ollut ikina maininnut sydamen sivuaanesta, vaikka aika paljon oltiin kaytetty laakarilla infektioiden vuoksi ja tavalliset neuvolatarkastukset myos. Saatiin sitten lahete sydamen ultraaanitutkimukseen ja pojalla todettiin suurehko ASD, eli sydamen eteisten valiseinassa on aukko. Onneksi aukko on kuitenkin sellainen etta voidaan sulkea katetritekniikalla. Kevaalla toivottavasti on toimenpide.
se voi johtaa sydamen pumppausvoiman pettamiseen keski-iassa, eli kuolemaan. Ja viela noista tutkimuksista, kaikille lapsille joilta kuullaan sivuaani terveena tulisi tehda sydamen ultraaanitutkimus. Pelkka rontgen tai ekg ei riita. Terv. nro 10
lapseni läppävuoto löydettiin jo 20 raskausviikolla. nyt kuulee korvakuulollakin. leikkausta odotellen
lääkäri kuuli ylimääräisiä ääniä. on kuulema yleistä ja vaaratontakin ja kuulema silkkaa sattumaa, että ääniä tuli juuri silloin, kun lääkäri sattui kuuntelemaan. kuitenkin vuoden päästä lapsella on ylimääräinen kontrollitarkastus juuri ko. äänen takia. ilmeisesti ei sitte oikeastikaan ole heti mitenkään vaarallista, kun meilläkään ei asiaa edes tutkita, vaan vasta vuoden kuluttua seuraava kuuntelu. ja ekaluokkalainen kyseessä.