Ihastun kaikkiin

Vierailija kirjoitti:

En ihastu oikeasti koskaan tyyliin kehenkään ikinä. En vaan ole kohdannut yhtään ketään, joka olisi herättänyt ylisuuria tunteita.

Minä olen ihastunut kerran koko elämäni aikana. Joskus saatan vaikuttua ja "häkeltyä" tuntemattomasta ihmisestä ensikohtaamisessa, jos hän on habitukseltaan täydellisesti mun makuun ja käytökseltään mukava, mutta ei tässä ole ihastumisesta kyse.

Vierailija kirjoitti:

Sama, johtuu varmasti siitä kun on ollut vuosikausia ilman suhdetta. Samoin luulen heti että olen saanut uuden ystävän jos joku vähänkin ystävällisesti puhuu minulle. Myöskään ystäviä ei ole ollut vuosikymmeniin kuin se yksi.

Sitä jotenkin ei enää osaa yhtään lukea toisten käytöstä ja etenkin se pienikin ystävällisyys tulee tulkituksi paljon merkityksellisemmäksi.

Se kyllä sinänsä on outoa, että se lukutaidottomuus on vaan näissä ystävällisissä eleissä eikä sitten vastaavasti välinpitämättömyyttä tai ilkeyttäkään edes noteeraa saati sitten, että ne tulkitsisi väärin ja/tai todellistakin pahemmaksi..

Tosin sekin on outoa ja pelottavaakin kuinka sisäsyntyistä tai alitajuntaista tuo on, koska sitä saattaa olla ihan sinut yksinäisyytensä ja sinkkuutensa kanssa eikä edes koe kaipaavansa siihen muutosta, mutta silti tuollainen ystävällinen ele herättääkin toiveen tai ainakin ajatuksen jostain enemmästä.

Kesämieli on

taas ihan vallaton.

Mä rakastua niin

nyt haluaisin kaikkiin.

AAAAAAAAAAAAAAA kesän lapsi mä ooooooon!

Kyllä, ja usein on myös kaukoihastuksia esimerkiksi joihinkin näyttelijöihin ja julkkiksiin. Kieltämättä vähän noloa näin keski-ikäiseltä, pidän ne kyllä visusti omana tietonani. Johtunee siitä, että suhteita ja rakkautta on elämässä ollut niin vähän, kaipa tuo haaveilu jotain rakkauden ja hellyydenkaipuuta täyttää.

Vierailija kirjoitti:

Hei Olen Mustafi.

Haluaisitko ihastua karvanoppiini?

Iloiset Terveiset

Mustafi.

🤣 Ei helevetti nyt

Tunnistan tuon piirteen myös itsessäni! Hyvä esimerkki työpaikan tiimipäivästä, johon osallistui ihmisiä eri toimipisteistä. Ryhmässä "rämmittiin metsässä" monta tuntia ja tehtiin tehtäviä, enkä kiinnittänyt mitään huomiota yhteen mieheen, jota en ollut ennen tavannut. En kiinnittänyt mitään huomiota edes silloin, kun oltiin ihan "iholla" paria tehtävää tehdessä. Ilta tuli ja oluthanat aukesi. Tanssilattialla tuo mies yhtäkkiä katsoi minua silmiin (mikä nyt on ihan normaalia 😂), niin bum, mä olin ihan korviani myöten ihastunut! Olin ihan vahaa kun hän seuraavana aamuna puhui minulle pari sanaa ohimennen. 🙈 Ja varmaan kuukauden olin ihan ihastunut ja mietin koska hänet voisi taas nähdä...

Olen täysi vastakohta, en ymmärrä, miten tuntemattomaan voisi ihastua. Silti olen rakastunut ja rakastan, mutta ihastuminen on minulle mahdotonta.

Oon valitettavasti ihan samanlainen! Mulla johtuu lähinnä eron jälkeisestä huonosta itsetunnosta ja hyväksynnän tarpeesta - olen viehättävä jos joku ihastuu minuun, jos ei, olen ällöttävä luuseri.

Nyt oon saanut ehkä päätäni vähän parempaan kuntoon. Päätin tuossa pari viikkoa sitten että laitan ihan kaikki kuviot jäihin, enkä hae vakituista tai varsinkaan satunnaista seuraa. Huomaan heti eron siinä, miten paljon varmemmin käyttäydyn viehättävien ihmisten seurassa, kun niin seksi kuin treffit yms on poissa pelistä. Suosittelen ottamaan taukoa romantiikasta hetkeksi, voi tulla vahingossa vaikka järkiinsä, sillä minä en ainakaan sellasta ollu siinä vaiheessa kun ihastuin kaikkiin ihmisiin.

Itselläni oli tätä miehenä tuossa viidenkympin pintaan. Ihan naimisissa olen, mutta tuli esimerkiksi etsittyä aasialaisen kaupan upea kiinalainen myyjätär (Suomessa) Facesta, ja pyydettyä kaveriksi. Pieni kaupunki tämä, joten tunnisti ja otti. Vuosia meni sielläkin fanittaessa - mulla on jonkinsorttinen keltakuume myös. Nyt olen poistunut Facesta, alan tosin olla jo ikämies.

Mulla on vähän samaa. Kiintymyssuhdeongelmaa, luulen.

Ei auta edes se että olen naimisissa ja koen että mulla on hyvä parisuhde. Silti oltava muita ihmisiä varalla. Saan valtavasti kicksejä näistä ihastumisista.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli tätä miehenä tuossa viidenkympin pintaan. Ihan naimisissa olen, mutta tuli esimerkiksi etsittyä aasialaisen kaupan upea kiinalainen myyjätär (Suomessa) Facesta, ja pyydettyä kaveriksi. Pieni kaupunki tämä, joten tunnisti ja otti. Vuosia meni sielläkin fanittaessa - mulla on jonkinsorttinen keltakuume myös. Nyt olen poistunut Facesta, alan tosin olla jo ikämies.

👴🏻

Mulla on onnellinen, kohta 20 vuotta pitkä parisuhde mutta silti mulla oli tapana ihastua ihan random tyyppeihin niin kadulla kuin mediassa. Saatoin kadota romanttisiin haaveisiin tuntikausiksi ja olin jo ihan varma, että olen jotenkin hullu. Sitten löysin tietoa jutusta nimeltä maladaptive daydreaming ja saman tien mulla naksahti pois päältä tällainen haaveilu. Oma parisuhde on parantunut entisestään. Ilmeisesti olen harrastanut todellisuuspakoa romanttiseen kuplaan sitä tiedostamattani.