Minkälaista aggressiivista kerjäämistä julkisilla paikoilla olet nähnyt?
Kommentit (8)
Oma kokemukseni on, että kerjääminen on vähentynyt. Pahin tilanne oli jotain 10 vuotta sitten, kun vanhempi kerjäläisnainen ei jättänyt minua rauhaan juna-asemalla, vaan liimautui seuraani ja puhui koko ajan kielellä, jota en ymmärtänyt, mutta tuli selväksi, että rahaa halusi. Yritin elehtiä, ettei minulla ollut kolikkoakaan, muttei uskonut. Jossain vaiheessa sitten juna tulikin.
Kauppakeskuksissa nää kerjääjät pystyttävät ständinsä juuri kapeimmalle väylälle, joka on ainoa kulkureitti paikkaan x ja huutelevat tai kävelevät perässä.
En minkäänlaista. Kerjäläisiä kyllä, mutten koskaan aggressiivisia. Asun Helsingissä.
Kerjäläiset lähestyvät, kävelevät aggressiivisesti kohti ihan edessä, katsoen suoraan silmiin, niin että täytyy astua sivuun, muuten tulisivat päälle, lisäksi ääntelevät ja marttyyriesitys menossa.
Istuvat blokkaamassa kulkuväylän on aggressiivista.
Urhriroolin näytteleminen, nousevavolyyminen ääntely, käsien heiluttelu, surkeaa näytteleminen, on kaikki aggressiivista tai passiivisaggressiivista.
Estää liikkumasta joissain paikoissa, en halua osallistua kerjäysperformanssiin tahtomattani.
Miksi tämä ongelma on yhä olemassa?
Tv:ssä viikoittain joku "presidentti" kerjää aseita ihan julkisesti.
Kadulla kukkientyrkyttäjät. Suuttuvat, jos ei osta jostain 5 euron ruusukimpusta otettua ruusua 10 eurolla.