Mikä sairaus mulla on? Joo, olen menossa lääkäriin
Oon ollu useamman vuoden ihan todella väsynyt. Oon aatellu että johtuu siitä kun olen ollut yksin kahden pienen lapsen kanssa ja käynyt töissä. Muitakin haasteita ollut. Nyt kuitenkin lapset ko isompia ja moni asia helpottanut. Väsymys silti vaan jatkuu vaikka nukkuisin kuinka.
Menkat on tosi runsaat kylläkin, vuodan viitisen päivää ja joudun käyttämään aikuisten housuvaippoja. Mitkään supertamponit ei riitä kun tulee alle tunnin sisällä läpi. Verikokeessa olin kolmisen vuotta sitten viimeksi eikä silloin ollut mitään hälyttävää. Vuorotöissä oon ollu 20 vuotta, enimmäkseen yövuoroissa, nyt tosin vuosi päivätöissä. Öisin olen virkeä ja jaksaisin touhuta. Olen siis luontaisesti yökukkuja ollut aina. Lasten ja töiden takia on kuitenkin oltava hereillä päivät.
Iltaisin en saa unta kuin lääkkeillä, ja aamulla menee kolmisen tuntia että olen jotenkin tajuissani sen kahvipannullisen jälkeen. Mitään sosiaalista elämää mulla ei ole tän väsymyksen takia. Hikoilu on aivan infernaalisen kauheaa ja pienenkin liikkumisen, suihkun, kaupassakäynnin jne jälkeen joudun jäähdyttelemään itseäni pari tuntia. Talvisin kuljen takki auki ilman hattua. Turvottaa, sydän tykyttää, uuvuttaa.. joudun miettimään että jos huomenna imuroin, niin sen jälkeen olen niin uupunut etten pääse enää sängystä.
Olen ollut nyt kuukauden lomalla, ja pääasiassa olen ollut vuodelevossa. Ruoat olen tilannut kotiin. Haluaisin tehdä kaikkea mukavaa mutta en jaksa. En ole lihava, liikun paljon koska autoa ei ole. Tupakkaa on mennyt 20 vuotta epäsäännöllisesti. Joskus mennyt stressissä aski päivässä parin päivän ajan, joskus pari vuotta ilman. Eli epäsäännöllistä ja kausittaista. Alkoholinkäytön lopetin vuosi sitten ihan huomaamatta, ei vaan tehnyt enää mieli.
Menen lääkäriin ensi viikolla. Tosin en tiedä voiko tälle mitään tehdä. Elämä on aivan helvetin uuvuttavaa tämän ainaisen väsymyksen kanssa, ja voin vain haaveilla kaikesta mukavasta tekemisestä.
Kommentit (34)
Pyydä kattavia verikokeita.
Voi olla alhainen rauta.
Kilpirauhasarvo tarkastuta.
Univaje, uupumus, masennusta.?
Menkat on runsaimmillaan noin 40-vuotiaana.
Minkä ikäinen olet, entä lapset?
Sinulla on unirytmi sekaisin.
Nukutko vapaapäivinäsi pitkään, vai heräätkö samoihin aikoihin kuin työaamuina?
Syötkö aamulla aamupalaa/aamiaista, vai ainoastaan juot kahvia? Onko ruokailurytmisi säännöllinen? Syötkö yöllä, jos olet hereillä? Millainen on ruokavaliosi?
Vierailija kirjoitti:
Trolli!
Sinä olet ei muut.
Raudanpuute. Vaadi että verikokeissa tutkitaan myös ferritiini.
Olen nyt 43, joten vaihdevuodetkin kai edessä kohta. En jotenkaan tunnista uupumusta koska olen aina ponnistellut äärirajoilla ja kuullut että olen ihmeen sinnikäs ja vahva. Masentunut en koe olevani, olen joskus ollut joten tiedän mitä se on.
Ap
Oot ihan täysin kuin minä.
Ensimmäisenä niin rauta arvot on matalat, ala syömään rautaa.
Mulla myös munasarjojen monirakkula oireyhtymä, joka pitää hormonitoiminnan sekaisena, sairaana, josta johtuu ainainen hikoilu ja kuumuus, mulla kyllä ylipainoa joka pahentaa oireita, ja tähän monirakkulaoireyhtymään ei oo mitään parannuskeinoa.
Eli ihan pelkkä raudanpuute ja hormonitoiminnan sekaisuus, tai estrogeenin vaje voi aiheuttaa nuo täysin lamaannuttavat oireet.
Vierailija kirjoitti:
Menkat on runsaimmillaan noin 40-vuotiaana.
Minkä ikäinen olet, entä lapset?
Juuri näin,
Monella naisella ne runsastuu jo 35 jälkeen koska tavallaan esivaihdevuodet.
Ensin runsastuu vuosiksi sitten niukkenee joka ihana asia,
Sekin yksilöllistä, mutta usein niukkenee ennen 50 ikävuotta.
Mulla aiheuttaa krooninen unettomuus/huonounisuus tuota, että jatkuvasti on väsynyt. Lääkkeeksi tarjotaan vaan mirtazapiinia, joka ei sovi, ja jonka ansiosta on vain entistä väsyneempi. Lisäksi ferritiini mittauksissa alle 12; olen kahden vuoden syönyt rautalisää, minkä ansiosta ferritiini nyt 15. Valitettavasti en muuten osaa auttaa kuin jakamalla kokemukseni.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt 43, joten vaihdevuodetkin kai edessä kohta. En jotenkaan tunnista uupumusta koska olen aina ponnistellut äärirajoilla ja kuullut että olen ihmeen sinnikäs ja vahva. Masentunut en koe olevani, olen joskus ollut joten tiedän mitä se on.
Ap
42 vuotiaana naiset kärsivät runsaimmista menkoista. Tulee monelle yllärinä, ne muutokset.
Vaihdevuodet? Alkaa kaivo kuivumaan?
Tämä sama henkilö kirjoittelee vaikka mistä ongelmista tahansa aina kun saa suljetulla puhelimen tai vastaavan missä on nettiyhteys ja te annatte hänelle neuvoja. Miksi?
Oho, mulla sama mut oon 31 vuotias. Tosin lapsia ei ole ja väsyn imuroinnistakin. Meen itsekin lääkäriin kun en jaksa edes kävellä oikeesti. Ei ole trolli.
Vierailija kirjoitti:
Tämä sama henkilö kirjoittelee vaikka mistä ongelmista tahansa aina kun saa suljetulla puhelimen tai vastaavan missä on nettiyhteys ja te annatte hänelle neuvoja. Miksi?
Öö okei? Mulla täysin samat oireet mut nuorempi jne, masennusta kylläkin ja mt-ongelmia
Kuulostaa kilpirauhasen vajaatoiminnalta. Minäkin olin umpiväsynyt, uneton, turvonnut ja kuukautiset oli kunnon monsuunit ennen lääkityksen aloittamista
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on unirytmi sekaisin.
Nukutko vapaapäivinäsi pitkään, vai heräätkö samoihin aikoihin kuin työaamuina?
Syötkö aamulla aamupalaa/aamiaista, vai ainoastaan juot kahvia? Onko ruokailurytmisi säännöllinen? Syötkö yöllä, jos olet hereillä? Millainen on ruokavaliosi?
Vapaalla nukun univelkaa pois. Nukun ja mussutan jotain leipää. Lapsille teen/tilaan sapuskat. Juon kahvia. Iltaisin piristyn taas ja käyn kävelyllä, laitan pyykit jne. En vain toimi päivällä. Täytyykin pyytää kaikki mahdolliset kokeet ja huomioida nuo hormonijutut myös. Tsemppiä muille väsyneille, ihan kamalaa tällainen.
Ap
Voi olla useamman asian summa. Jos olisi pakko arvata niin raudanpuute, täysin yli mennyt stressi+ ehkä jotain hormonaalista ja ehkä kilpirauhasvaivaa.
Melkeinpä varma olen, että raudanpuute on oireiden perusteella kyseessä. Jos tuollaiset määrät verta vuotaa joka kuukausi, ei ihme, jos raudat kehossa olisi lopussa. Kannattaa mittauttaa ferritiini, seerumin rauta ja transferriini verenkuvan lisäksi. Ellei lääkäri suostu, niin itse voi labrassa mittauttaa. Sitten rautaa c-vitamiinin kera joka toinen päivä, imeytyy parhaiten.
Trolli!