Onko kellään muulla lasta, joka jatkuvasti kärttää leikkimään kanssaan?

Meillä tuo vonkaus kukoistaa mökillä. Onneksi siellä lapsen voi ottaa mukaan puunkantoon, metsäretkelle keräämään marjoja, etsimään tonttuja, haravoimaan lehtiä, luomaan saunapolulta lunta jne isojen puuhiin.



Olisiko sulle mahdollista laittaa lapsi puolipäivähoitoon päiväkotiin muutamana päivänä viikossa?

Joo, tutulta kuulostaa. Leikkikin voi käydä raskaaksi, ainakin aikuisella, jos aina pitää leikkiä. Meillä tosin hieman eri tilanne, kun on vain yksi 1-vuotias poika. Hänellä on tällähetkellä sellainen riippuvuuskausi, että kokoajan pitää olla sylissä tai leikitettävänä. Onneksi tilanne näyttää nyt hieman helpottavan. Mies ei oo juurikaan ehtinyt olla pojan kanssa työkiireiden vuoksi, ja se näyttää vaikuttavan tilanteeseen. Nyt kun eilen hoisi koko illan poika kun mulla oli menoa, niin pojasta tuli kuin uusi ihminen - ainakin hetkeksi. Itse en jaksa kovin intensiivisesti leikkiä ja ilm. poika vaistoaa tämän ja turhautuu. Me käydään vain kerran viikossa muskarissa. Ulkoilemassa oon yrittänyt rattaiden kanssa käydä lähes jokapäivä, mikä sekin on pikkasen auttanut. Poika haluaa toimintaa ja uusia ihmisiä....

Täälläpäin on vain vaikea saada hoitopaikkaa. Lisäksi taloudellinen puoli mietityttää (jään kohta hoitovapaalle) ja toki myös se tosiseikka, että poika kuitenkin kovasti kaipaa minun seuraani ja läheisyyttä eikä mm. siedä niitä tilanteita, että pikkusisko on kanssani kahden. Osaksi siis varmasti tuo " vonkaus" on kaverinkaipuuta, mutta osaksi myös äidin kaipuuta.



Tänään olen lukenut hänelle kirjoja ja pelannut sekä piirrellyt hänen kanssaan koko aamupäivän kotitöitteni lomassa. Nyt hän on lepohetkellä. Harmittaa kun itse nautin näistä päivistä, kun ollaan vaan kotona, mutta poika kaipaisi äksöniä ja sinne tänne menemistä. TUntuu, että olen panostanut häneen tänään melkoisesti (antanut kahdenkeskeistä aikaa), mutta se ei riitä, kun en ole vielä tehnyt sitä raskainta eli leikkinyt autoilla.



Osaahan tuo itsekin leikkiä, mutta mieluummin leikkii yhdessä toisen kanssa...

leikkiä yhdessä. Silti kaverin kaipuu on kova. Niimpä olenkin aika usein ottanut kerhosta kaverin meille leikkimään tai poika kerhokaverin luona leikkimässä silloin kun sisko on aamupäivät eskarissa. Kun on aamupäivän touhunnut kaverin aknssa jaksaa iltapäivän leikkiä itsekseenkin. Itse en ole lähtenyt siihen että leikkimällä leikkisin lasten kanssa. Poika viettää myös paljon aikaa pihalla naapurin poikien kanssa iltapäivisin kun nämä ovat tulleet hoidosta. Eikö teiltä löytyisi naapurista samanikäisiä leikkikaverita tai kerhosta kaveria jota voisitte pyytää teille leikkimään?

emmekä edes tunne heitä kovin hyvin, kun siis harvoin heitä näkee ulkona. Ei tässä talossa kyllä montaa lapsiperhettä edes ole eikä ketään samanikäistä poikaa. Kerhossa on kaksi poikaa, joista toisen kanssa pidetään jkv yhteyttä vapaa-ajalla, mutta minun pojalla ja tällä toisella on vähän erilaiset kiinnostuksenkohteet, joten heillä ei aina leikit suju yksiin eikä heitä nyt joka päivä kehtaa tänne vaivata. Tällä toisella pojalla ei myöskään ole sellaista kaverinkaipuuta. On vähän enemmän sellainen yksin viihtyvä tyyppi.



Ei kai mulla oikeasti ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä kerhosta ja äitikahvilasta toiseen. Puistoissa ei näillä keleillä ole ketään :( Kiitos kuitenkin kommentoineille. Ihan hyvä kuulla sekin, että muillekin 3-vuotiaille kaverit ovat hurjan tärkeitä. Varmaan se on vaan tuota, että kotona tapahtuu liian vähän. Onneksi huomenna on perhekerho ja yhdet synttärit. Yksi päivä siis taas pelastettu.

Meillä tyttö 2v 1kk ja alusta asti on ollut täysin viihdytettävä/leikitettävä. Nykyisin saattaa palapelin tehdä ihan itse alusta loppuun, mutta siihen se jääkin. Pelastuksekseni on osoittautunut pikkukakkonen 8,5kk jonka kanssa leikit alkavat jo vähäsen sujua. Kerhot ja äippävierailut ovat iso henkireikä täälläkin. :-)



Lila75

Meillä poika 2v9kk ja tyttö 1kk ja voi tätä äidin kaipuuta. Joka päivä on tunne että on kaksi kättä liian vähän..

Meillä poika ei ole osoittanut(ainakaan vielä) mustasukkaisuuden tunteita mutta äitiä kaipaa leikkeihin kovasti.

Harmittaa aivan mielettömästi kun kaikki kesällä pihalla olleet leikkikaverit on hävinnyt nyt talven tullen sisätiloihin. Piha ammottaa tyhjyyttään kun me kuitenkin ulkoillaan päivittäin. Kaipaa hirveästi leikkikavereita ja käykin jumpassa ja kerhossa mutta ei se riitä kun kuitenkin on niin paljon sitä ihan vaan kotonaoloa...

Mä itse olen toiminut tuossa lekkiinpyytämisessä niin että teen kaikkia niitä hommia joista itsekin pidän esim. luen kirjoja, pelataan muistipeliä, tehdään palapelejä. Autoilla ajelu, junaratojen kasaaminen jne. on sitte iskän bravuureja ;)



Mutta poika onneksi leikkii paljon myös itsekseen ja onkin jo oikein haka tekemään palapelejä. Harjoittelu tekee mestarin;)



Mutta tosiaan meilläkin leikkikavereiden puute on selvä. Ihmettelen kyllä tosiaan ihmisiä etteikö talvella lapset ulkoile?

Itsellä ainakin pää hajoaa jos pitää koko päivä olla neljän seinän sisällä..Ulkoiletteko te talvella?



Olis niin ihana kun löytyisi joku samanikäinen leikkikaveri jonka kanssa onnistuisi niin sisä-kuin ulkoleikitkin.



Mukavaa talven jatkoa teille ja mukavia leikkihetkiä :)

Mekin ulkoillaan kyllä tosi vähän. Osittain siksi etten jaksa lähteä tuonne harmaaseen ilmaan ja osittain siksi, että kun ollaan jokunen kerta oltu puistossa viimeisten viikkojen aikana, niin ei siellä ole ollut ketään muuta. toivottavasti tulisi lunta pian. Ulkoilu olisi mukavampaa ja ehkä siellä olisi sitten muitakin.



Minäkin olen tänään lukenut ja pelannut sekä ohjannut piirtämistä, värittämistä ja puuhakirjan tekemistä. Se on mukavaa hommaa, mistä itsekin nautin. Sen sijaan tuo leikkipuoli on jäänyt tosi vähälle. Eikä isänsä tee pojan kanssa yhtään mitään. Ei ainakaan leiki. Joten se siitä puolesta.



Täytyy katsoa, jos nyt pikku kakkosen jälkeen vielä leikkisi jotain pojan kanssa...

- käy päiväkodissa (" siellä on tylsää" ???)

- hänellä on 5-vuotias isosisko, jonka kanssa paljon leikkii



Silti on tärkeää saada leikkiä äidin tai isän kanssa. Minäkin mieluummin leikin roolileikkejä kuin autoilla, raskaaksi välillä käy, mutta aina ei voi kieltäytyä. -Tänään hän armollisesti sanoi minulle, että saan lukea kirjaa, kunhan tulen hänen kanssaan toiseen kerrokseen...

..Kun en tykkää leikkiä poikani kanssa. Kohta 2,5v ja koko päivän " Äiti, tule leikkiin" ... Joskus mielelläni leikkisinkin mutta kun on 6kk ikäinen takiainen niin on hankalaa. Vauvaa on vaikea pitää sylissä ja rakentaa junarataa.



Nyt ollaan ulkoiltu tosi vähän kun vauva ei viihdy rattaissa jos on hereillä ja kun nukkuu niin pihalla ei ole enää ketään kaveria.



Sääliksi käy tuota pikkumiestä, pitääkin huomenna yrittää leikkiä enemmän.. Ai mutta huomenna tuleekin kaveri kerhosta ja hänen äitinsä.



Käymme kerhoissa kahdesti viikossa ja kyläilemme muut aamupäivät. Harkitsen vakavasti osa-aika hoitoa mutta enpä tiedä sitten..

vonkaa myös kaveria koko ajan. Hän käy 3 kertaa viikossa kerhossa ja se on kyllä pelastus. vapaapäivinä alkaa aamusta jo kysellä, kenen äidille voisi soittaa ja kutsua kylään.



tytön kanssa on varmaan sikäli helpompaa, että hän on kiinnostunut kotitöistä. Pienestä pitäen hän on " auttanut" mua siivouksessa, pyykinpesussa, tiskauksessa ym. 8kk ikäistä veljeä hän hoitaa kyllästymiseen saakka. Itse en myöskään jaksa kovin kauan leikkiä, vaikkakin tyttöjen hoivaleikkeihin on äitien helpompi osallistua.

Esikoisemme on aina ollut tuollainen, vasta nyt kouluiässä puuhailee myös itsekseen, mutta on edelleen tosi kaveria tarvitseva (nykyään siis kuitenkin omat kaverit, ei äiti ja isä). Keskimmäinen (poika) on nyt 3v2kk ja on aina viihtynyt yksikseen, jo vauvasta asti. 1-vuotiaana rupes rivittämään autoja ja leikkimään niillä ja saattoi tuntikausia itekseen leikkiä. Nytkin kotona leikkii mieluusti itekseen, eikä oikeastaan koskaan ole pyytänyt että joku tulis mukaan leikkimään tai edes katsomaan hänen juttujaan. Tarhassa alotti elokuussa ja on siellä kyllä viihtynyt. Kuopus taas on jotain tältä väliltä, eli aika ajoin keskittyy itekseen omiin juttuihin mutta välillä on taas tosi seurankipeä.

Heippa!



Tyttö on nyt 3,5v, ja vaikka touhuaa päivät tarhassa niin illat on sitä yhdessä leikkimisen toivetta täynnä. Mies onneksi leikkii paljon, sillä olen itse aivan sairaan väsynyt iltaisin kun odotan toista lasta. Leikin kyllä niin paljon kuin jaksan, mutta kyllä se työstä käy kun päivätyö ei ole niitä helpoimpia ja pahoinvointi on aika voimakasta. Aika usein onneksi menee läpi se, että makaan sängyllä ja syötän vauvanukkea tuttipullosta :)



En haluaisi jättää lasta tarhaan edes parina päivänä viikossa kakkosen syntyessä, koska hän ei siellä kuitenkaan ilmeisen mielellään ole. Mutta sitten mietityttää se arki vauvan kanssa, että miten ne päivät saadaan rullaamaan kun on vielä vähemmän aikaa leikkiä, eikä täällä ole edes seurakunnan kerhoa.

Yksi ratkaisu meillä on se, että muutetaan sellaiselle alueella jossa on paremmat palvelut lapsiperheille niin ei tarvi turvautua tarhapaikkaan virikkeenä.



Mutta vielä siihen lapsen kanssa leikkimiseen ja syyllisyyden tunnosta: mua auttoi paljon se, kun tajusin eräästä yleisönosastokirjoituksesta, että yksi syy miksi nykyajan äideillä on rankempaa on se, että yritettään arkirutiinien lisäksi löytää aikaa leikkiä lasten kanssa. Meidän äitien sukupolvella meni aika siihen että lämmitettiin hellaa ja vettä ja haettiin puita ja tehtii ruoka alusta loppuun itse jne, kun meillä se menee siihen että tehdään uraa ja huolletaan kotia ja yritetään järjestää aikaa siihen sosiaaliseen puoleen, alue jota yritetään hallita yhtä aikaa on paljon laajempi. En muista että äitini olisi leikinyt kanssani, isäkin leikki aika harvoin. Olen ainakin itse huomannut että on helpompaa hämmentää kattilaa yksi lieden vieressä kuin tehdä sitä yhdessä tytön kanssa mielikuvaleikkinä lastenhuoneessa :)

Meillä 4-vuotias leikkii hurjasti jo itsekseen, mutta yritän tarhan ja töiden jälkeen leikkiä aina kun vaan mahdollista. Kahden vuoden kuluttua ei taida enää äiti kelvatakaan...



Yrittäkää keksiä jotain sellaista mistä molemmat nautitte. Esim. sämpylöiden leipominen, majan rakentaminen, piirtäminen/askartelu.



En minäkään siedä muovailuvahaa, mutta me teemmekin sitten muita juttuja, sellaisia mistä minäkin pidän.

Itse en tykkää leikkiä, mutta korttien tekeminen on minustakin kivaa puuhaa. meillä lapsi tykkää leikata, esim Tiimarista löytyy kuviosaksia, liimailla, värittää. ja ihania kortteja, mielikuvitusta vaan,siinä riittää moneksi päiväksi tekemistä. Toki joutuu itsekin olemaan mukana, mutta kehitää lasta, kun saa touhuta.



Meillä on esikoinen 2 pv viikossa hoidossa, juuri tuon takia, että haluaa koko ajan kavereita, tekemistä, oppia uusia asioita, paljon satujen lukemista, en minä yksin pysty koko skaalaa hänelle antamaan vaikka kuinka haluisinkin.