Valitanko turhasta, kestäisittekö te?
Noniin, tilanne seuraava:
Ollaan päälle kolmekymppisiä, 3 lasta (9 v., 4 v., 1 v.). Mies ei herää itse töihin. Useamman kerran viikossa joudun herättämään viime hetkellä, muuten yksinkertaisesti ei pääse ylös. Onneksi työ on sellainen, ettei työpaikan menetys ole suoraan seurannut näistä toistuvista myöhästelyistä. Mutta en pitäisi ihmeenä, jos joskus jopa siihen johtaisi. Mies ei siis herää herätyskelloon. Lyö sen kiinni. Tai nukahtaa illalla sarjaa katsoen niin, että puhelimesta on virta loppu eikä herätys toimi. Sama jos pitäisi viedä lapset hoitoon ja kouluun. Saattaa herätä vatsa 10 min ennen, kun koko porukan pitäisi olla autossa, mistä seuraa kaikille muille turhaa stressiä ja kiukuttelua.
Toinen asia on nuuska. Luvannut lopettaa lastenkin takia, mutta ei vaan lopu. Saattaa nukahtaa nuuska suussa meidän yhteiseen sänkyyn, tyynynpäällinen aamulla likainen ja nuuskapussi löytyy jostain sängystä tai sängyn vierestä maasta. Myös lapsia nukuttaessa on saattanut nukahtaa vanhimman lapsen sänkyyn nuuska suussa samoin seurauksin.
Taas tänään semmoinen aamu, että molemmat tapahtuivat. Vituttaa koko mies. Olen keskustellut. Tilanne on vuodesta toiseen sama. Mies valittaa seksin vähäisyyttä, mutta ei silti pysty itse muuttamaan edes näitä asioita, jotta voisin nähdä hänet edes neutraalissa valossa, enkä jatkuvan ärsytyksen ja pettymyksen läpi.
Mitä tekisitte? Olisiko teille deal breakereita vai valitanko pikku asioista?
Kommentit (46)
Osta vanhan ajan pirisevä herätyskello. Laita se niin kauas sängystä, että ukko joutuu nousemaan ylös sen sammuttaakseen.
Lopeta holhous. Olet vaimo, et äiti miehellesi.
Nuuskan kanssa selvät rajat käyttöön tai ukko sohvalle nukkumaan.
Vaihdoin samanlaisen miesvauvan aikuiseen mieheen ja kyllä kannatti.
Vierailija kirjoitti:
Kamala valitus.
Kas, apn ääliömies on herännyt ja tunnisti itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Valitsitko itse miehesi? Lupasitko vihkitilaisuudessa rakastaa häntä myötä ja vastoinkäymisissä? Etkö tosiaan halua pitää julkista lupaustasi?
Mies lupasi olla fiksu ja pitää perheestään huolta. Katin pallit, rtässäon tulos. Mies ulos vikkelään, on elämä paljon helpompaa.
En olisi päivääkään tuollaisen miehen kanssa. Hanki nyt se oma asunto lapsille ja itselle. Ei tuo kuvotus ihmiseksi kasva, tuhlaat elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Tuo herätysasian korjaa ihan sillä, että sitä kelloa ei pidetä käden ulottuvilla vaan vaikka makkarin toisessa päässä siten, että sen luokse on käveltävä sammuttamaan. Jos on oikein itsepäinen, niin kaksi kelloa eri paikkoihin näin. Pakko oppia kolmekymppisenä edes heräämään.
Seksiasiassa: mitä jos näyttäisit aloituksen miehelle? Voisi mennä perille, kun näkee ulkopuolisille kirjoitettuna, mistä kiikastaa.
Linkkasin keskustelun. Hän on sitä mieltä, että asiat on vain mustavalkoisesti esitetty, koska en ottanut avauksessa esille, että olen itse tällä viikolla suuttunut hänelle niin, että huusin hänelle ja että lapsetkin säikähtivät, mikä äidille tuli (varmasti säikähtikin, koska ei ole mitenkään tyypillistä, ja keskustelin jälkikäteen asiasta heidän kanssaan). Koen, että tämä on myös aika haastavaa, että aina, kun näistä asioista yrittää tosissaan keskustella, saa vastaukseksi mieheltä nämä "oletko itse sitten niin täydellinen", "joo mää oonkin niin paska, onneksi sinä oot kaikessa niin hyvä, etkä ikinä tee virheitä" jne. 🥱
-ap
Vierailija kirjoitti:
Valitsitko itse miehesi? Lupasitko vihkitilaisuudessa rakastaa häntä myötä ja vastoinkäymisissä? Etkö tosiaan halua pitää julkista lupaustasi?
Kyllä valitsin, mutta ei olla avioliitossa.
-ap
Sulla on yks ainoa elämä. Kulutatko sen jatkuvasti vittuuntuneena?
Vierailija kirjoitti:
Valitsitko itse miehesi? Lupasitko vihkitilaisuudessa rakastaa häntä myötä ja vastoinkäymisissä? Etkö tosiaan halua pitää julkista lupaustasi?
SIinä vihkikaavassa luvataan, että Tahtoo rakastaa, rajansa silläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo herätysasian korjaa ihan sillä, että sitä kelloa ei pidetä käden ulottuvilla vaan vaikka makkarin toisessa päässä siten, että sen luokse on käveltävä sammuttamaan. Jos on oikein itsepäinen, niin kaksi kelloa eri paikkoihin näin. Pakko oppia kolmekymppisenä edes heräämään.
Seksiasiassa: mitä jos näyttäisit aloituksen miehelle? Voisi mennä perille, kun näkee ulkopuolisille kirjoitettuna, mistä kiikastaa.
Linkkasin keskustelun. Hän on sitä mieltä, että asiat on vain mustavalkoisesti esitetty, koska en ottanut avauksessa esille, että olen itse tällä viikolla suuttunut hänelle niin, että huusin hänelle ja että lapsetkin säikähtivät, mikä äidille tuli (varmasti säikähtikin, koska ei ole mitenkään tyypillistä, ja keskustelin jälkikäteen asiasta heidän kanssaan). Koen, että tämä on myös aika haastavaa, että aina, kun näistä asioista yrittää tosissaan keskustella, saa vastaukseksi mieheltä nämä "oletko itse sitten niin täydellinen", "joo mää oonkin niin paska, onneksi sinä oot kaikessa niin hyvä, etkä ikinä tee virheitä" jne. 🥱
-ap
Uhriutumisesta ei saa pisteitä, eikä kukaan ole täydellinen. voit kertoa että kuulet nyt hänen harmituksensa, mutta näin ei voi jatkua. Olisiko hänellä toiveita arjen toimivuuden parantamiseen?
Olen itse todella allerginen huonon itsetunnon omaaville ihmisille, kun tarpeeksi kauan nuorena tuhlasin elämääni tuollaisten ihmeteinitasolle jääneiden kanssa, jossa tunnekäsittely on tasoa jossa toinen vaan räjähtää NO ANTEEKS NTI TÄYDELLINEN ja silmienpyörittelymökötystä. Minä en siedä moista kohtelua enää.
Tuo nuuskailu sängyssä on ihan puhdasta itsekeskeisyyttä mutta tuo nukahtelu ja heräämättömyys kuulostaa oudolta. Ehkä pitäisi käydä lääkärissä? Kilpirauhasesta ainakin voi johtua, varmaan muitakin mahdollisia syitä.
Eikö tuo ole jo vähän vaarallistakin nukahtaa nuuska suussa, entä jos se tippuu nieluun ja tukehtuu? Ja onko tuollein yhtäkkine nukahtelu muutenkaan ihan normaalia, voisiko kyseessä olla narkolepsia tms?
Miehelläsi on uniapnea, lääkärille mars.
Älä mene tuohon uhriutumiseen mukaan. Selvät rajat sen nuuskan kanssa tai mies nukkumaan erilleen. Ehdoton kielto nuuskata lasten kanssa, koska se on myrkkyä lapselle, jos vahingossa joutuu suuhun tai iholle. Onko mies tosiaan välinpitämätön lapsien terveydestä?
Jostain syystä nukkumisongelmat ja nuuska on osa miehen identiteettiä ja siksi haluton niitä muuttamaan. Kokee varmasti, että ei pysty. Perheneuvola voisi olla paikallaan.
Jos mies ei lopulta pysty ottamaan vastuuta itsestään saati perheestä, niin ottaisin esille eron mahdollisuuden. Voit kysyä, että antaako mies tosiaan tällaisiin asioihin kaatua perheen ja parisuhteen? Ne on kuitenkin lopulta pieniä asioita miehelle korjata, mutta isoja teille sietää.
Miksi olet nuuskapussin kanssa yhdessä?
Olet hänelle kuin äiti, joka herättää aamulla kouluun. Miksi miehellä ei ole vastuuta edes itsestään, hän on aikuinen. Saati sitten perheestään, hänhän on oletettavasti isäkin ja osa perhettä. Joskus mietin, miten on mahdollista, että jollain tytöllä on paljon enemmän vastuuta itsestään ja perheestään kuin tällaisilla isillä, jotka luistavat kaikesta vastuusta. Älä mahdollista vastuusta luistoa!
Ihan kuin mulla teinin kanssa. Ellei se tuosta jalostu täysi-ikäisyyteen mennessä, niin katson epäonnistuneeni kasvattajana. Tällä hetkellä yritän opettaa vastuuta ja syy-yhteyksiä eli oman käytöksen luonnollisia seurauksia. On työlästä.
Laulu kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eli tässä vastaus aloittajalle:
Täällä useampi on kysellyt, miksi ylipäätään ollaan yhdessä. Niin, välillä tuntuu, että yhdistäviä asioita on ne perinteiset, eli yhteiset lapset, yhteinen velka, ja joku kiintymys ja tottumus. Mutta mies on myös hyvin tekevä hereillä ollessaan, osallistuu lasten asioihin ja hoitaa niitä hereillä ollessaan oma-aloitteisesti (myös sitä metatyötä), huomioi muuten paljon (hieroo, järjestää mukavia yllätyksiä ja yhteistä aikaa ja mulle omaa aikaa) jne. Mutta pitkälti tuo dynamiikka, että minä olen suhteen "äiti" ja kontrolli, syö romanttista ja seksuaalista kiinnostusta mieheen. Valitettavasti. Myös raha-asioissa ja alkoholinkäytössä joudun välillä vahtimaan, ettei lähde lapasesta.
-ap
Kuulostaa hirveältä. En osaa edes kuvitella olevani tuollaisen kanssa. Mutta sinä ilmeisesti olet jotain hyvää nähnyt hänessä. Sinun pitää valita, onko se hyvä riittävän hyvää.
Valitsitko itse miehesi? Lupasitko vihkitilaisuudessa rakastaa häntä myötä ja vastoinkäymisissä? Etkö tosiaan halua pitää julkista lupaustasi?