Lapsellani diagnosoitiin anoreksia. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellesi saat tukea esim. FinFamin kautta. Tarvitset sitä ehdottomasti. Omasta kokemuksestani, tosin eri sairaus, tiedän että psykiatriset sairaanhoitajat ovat tosi innokkaita järjestämään perhetapaamisia. Mitä jos siis ehdottaisit tytölle, että joku kerta menisitte yhdessä? Tästä täytyy tietysti sopia hoitajan kanssa etukäteen, ja sillä käynnillä ei tarvitse käsitellä sellaisia asioita mistä tyttö haluaa puhua luottamuksellisesti.

Millaista ruokaa teet kotona? Anoreksia ei parane voin ja kerman tyrkyttämisellä. Ja muista, että anorektikko osaa olla todella ovela feikatessaan syömistä tai painonnousua.

Toi kuulostaa kyllä hyvältä idealta, vaikka tyttö tuskin suostuu... Teen ihan tavallista kotiruokaa, nyt olisi tarjolla jauhelihakastiketta ja perunaa. Tyttö tuli juuri koulusta ja meni suoraan omaan huoneeseensa. Saa nähdä saanko hänet tänään edes maistamaan ruokaa... miten voin äitinä vain katsoa vierestä kun oma lapsi kuihtuu pois? :(

Ehdota yhteistapaamista sillä ajatuksella, ettei sen tarvitse tapahtua heti, vaan tyttö saa miettiä asiaa rauhassa itsekseen ja myös hoitajan kanssa. Eikä sinun tarvitse olla mukana koko 45 minuutin (näin oletan) aikaa, vaan voitte sopia että tulet mukaan vaikka vain aluksi, ja silloin puhutaan sairaudesta enemmän yleisellä tasolla.

Oletteko kokeilleet ruokailun suhteen sellaista, että tyttö osallistuu ruuan laittoon, jolloin hän tietää mitä se sisältää? Voitte myös sopia, että hän saa annostella itselleen sen verran kuin haluaa ja myös syö sen, eikä enempään pakoteta.

Ja muista ennen kaikkea se, että hän on ottanut jo ison askeleen toipumista kohti aloittamalla hoidon ja kertomalla siitä sinulle.

Syömishäiriöliiton (SYLI) sivuilta löytyy paljon materiaalia myös läheisille ja vertaistukiryhmiä.

Muista, että kyseessä on sairaus eikä lapsesi "oikuttele" tahallaan. Lapsi saattaa olla ilkeä ja valehdella syömisistään, mutta älä ota sitä henkilökohtaisesti. Et todennäköisesti olisi voinut tehdä mitään paremmin vanhempana. Syömishäiriöön johtavat syyt on hirveän moniulotteisia.

Muista kertoa lapselle, että rakastat häntä ja olet hänen tukenaan kaikesta huolimatta ja haluat hänen voivan paremmin. Älä kommentoi lapsen, omaasi tai kenenkään muunkaan painoa tai syömisiä. Muuta et oikein voi tehdä kuin vain luottaa ammattilaisten antamaan hoitoon. Viime kädessä suurimman työn tekee lapsi itse. Syömishäiriöstä paraneminen vaatii omaa tahtoa.

Paljon tsemppiä ja muista pitää huolta myös itsestäsi!

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että diagnosoitiin. Se on ensimmäinen askel kohti parantumista.

Heh. Olet ihan pihalla jos väität että koodi kertoo jotain toipumisesta. Se kertoo oikeasti vain lääkärin/lääkäreiden subjektiivisin kokemuksen, ei mitään muuts.

Kehota tyttöä katsomaan Ro Mitchell-kanavan videoita youtubesta, voit itsekin katsoa, jos kiinnostaa. Hän on videoinut anoreksiasta paranemistaan ihan alkuajoista asti, ja tiedän hänen kanavansa auttaneen monia muita tyttöjä/nuoria naisia. Muita vinkkejä en valitettavasti osaa antaa :( Tsemppiä kovasti sinulle ja perheellesi!

Jos tyttö ei valehtele ja hänellä on oikeasti anoreksia, tämä voi kertoa hänen tuentarpeestaan. Ehkä avautuminen tarkoittaa sitä, että hän on väsynyt olemaan sairautensa kanssa ilman perheen tukea.

Tunnepurkaus voisi johtua vaikka pelosta. Pelosta muuttua, pelosta olla heikko, pelosta yksin jäämisestä. Ehkä hän on epävarma omista arvoistaan tai vaikka siitä, miten juuri hänen toipumisensa onnistuu. Reittejä on monia.

Tunnet lapsesi kuten äiti tuntee. Mieti hänen persoonaansa ja elämäänsä tähän asti; voisiko intuitiosi kertoa jotain, mitä vieraat ihmiset eivät osaa kertoa? Sairaudesta on hyvä hankkia tietoa, mutta hyväksy se, ettet ehkä löydä heti oikeita sanoja tai oikeaa suhtautumistapaa. Osa kokemus- ja tutkimustiedosta ei koske sinun lastasi. Hyväksy keskeneräisyytesi ja ihmisyytesi.

Saako hän apua suositusten mukaan vai onko ongelmia? Vai onko hänellä vaikeuksia päästää irti käytöksestään?

Kannattaa muistaa että terveydenhuoltoa joutuu välillä aktivoimaan voimakkaastikin ja toisaalta, aina he eivät tee työtään niin, että sairaus paranisi. Ota asenne että terveydenhuolto on täynnä ihmisiä, jotka tekevät vain työtään. Työtä ei aina tehdä hyvin tai edes sinne päin.

Myös anorektikkojen on mahdollista saada Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa. Eli jos tuntuu siltä ettei nykyinen perustason hoito auta eikä psykiatrian polille pääse, ottakaa myös tämä vaihtoehto esiin.

Mikä siinä on niin vaikeaa syödä?

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikeaa syödä?

Anoreksia on sairaus.

Anoreksia on vakava oire mielen sairaudesta. On päästävä sairauden alkulähteille ja syihin, jotta voi parantua. Et voi pakottaa häntä syömään. Hänen on itse tajuttava, että on henkisesti sairas ja oireilee anorektisesti.

Vierailija kirjoitti:

Myös anorektikkojen on mahdollista saada Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa. Eli jos tuntuu siltä ettei nykyinen perustason hoito auta eikä psykiatrian polille pääse, ottakaa myös tämä vaihtoehto esiin.

Hoitosuositus kuitenkin on, että ensin painon tilanne täytyy olla suhteellisen stabiili. Jos aloittajan lapsi on vaiheessa, jossa paino menee ryminällä alas, eikä hän ehkä kunnolla edes ymmärrä tilaansa, hän ei hyödy terapiasta mitään. Sanon tämän toipuneena anorektikkona.

Kovin nälkiintyneenä aivot eivät toimi edes kunnolla ja ihminen on usein varsin sairaudentunnoton. Siksi paino on tärkeä saada edes suhteellisen lähelle normaalipainoa, kunnes terapiassa voidaan alkaa työstää anoreksian syitä sekä muuttaa ajattelu-, käyttäytymis-, ja toimintamalleja. Itse en edes muista kunnolla elämääni siltä ajalta, kun olin sairaimmillani. Terapia olisi mennyt hukkaan, eikä KELA välttämättä edes myönnä sitä kovin huonossa kunnossa oleville anorektikoille.

Aloittajalle sen verran, että tuo on varmasti tosi raskasta sulle. Sanoisin, että yritä muistaa, että anoreksiassa kyse ei ole lopulta ruoasta tai painosta, vaan jostain suuremmasta surusta tai ahdistuksesta, joka vaan on kanavoitu siihen painon kontrollointiin. Sen sijaan, että tyrkyttäisit ruokaa, muista kysyä lapseltasi, kuinka hän muuten voi. Yritä kohdata hänet samana ihmisenä kuin ennen sairautta, vaikka hän käyttäytyisikin kuin riivattu, koska hänen aivonsa eivät toimi kunnolla. Käytös johtuu ihan vaan siitä.

Lapsellesi jokainen ruoan tyrkytys on uhka, koska laihduttaminen on todennäköisesti hänen ainoa keinonsa hallita pahaa oloa. Yritä ilmaista, että ymmärrät sen (vaikkei hän ehkä tällä hetkellä ymmärrä, mikä se paha olo on) ja olla yhdessä hänen puolellaan sairautta vastaan, ei niin, että te olette napit vastakkain. Lapsesi pelkää, että häneltä viedään pois laihduttaminen, ja se synnyttää vihaa ja raivoa.

Tuo on varmasti äärimmäisen raskasta sinulle, koska kuten tiedämme, anoreksia on vaarallinen sairaus, eikä sun tule esittää lapsellesi, ettei se olisi. Asioista saa puhua niiden omalla nimellä.

Ruoan tarjoaminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se on ihan paikallaan, koska ihminen kuolee, jos hän ei syö, mutta toisaalta itse syömishäiriöaikoina etäännytin itseni kaikista, jotka pakkotyrkyttivät ruokaa. Niinpä jos tilanne ei ole hengenvaarallisen akuutti juuri nyt, ensisijaisesti keskittyisin luomaan yhteyttä lapseesi. Näin hän voi turvautua sinuun sitten, kun on valmis toipumaan. Silloin hän tarvitsee tukea. Toki jos paino on hälyttävän alhainen, on pakko tehdä väliintulo ja painostaa lapsi vaikka ylimääräiselle lääkärikäynnille. Toisaalta onneksi hänellä ilmeisesti on hoitokontakti.

Muista myös pitää huolta itsestäsi. Ota yhteyttä vaikka Finfamiin tai Syömishäiriöliittoon, kuten täällä onkin neuvottu, jotta saat itse tukea. Anoreksia on pelottava sairaus, mutta siitä on täysin mahdollista toipua. Minä olen toipunut. Ja moni muu. Toivoa siis on. Kovasti jaksamista ja voimia sinulle!

Ei auta kuin valvoa lasta

Vierailija kirjoitti:

Hevosavusteinen lyhytterapia voi auttaa. Suosittelen.

joo. paljon meetwurstia. siinä on energiaa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikeaa syödä?

huonosti kasvatettu. ei siitä enää kunnon ihmistä saa

Ajattele jotkut vielä suuttuu tuollaisesta Tuhahdetaan "Kun olet niin ulkonäkökeskeinen." Jotain tuo kertoo luonteenlaadusta ehkä kuitenkin. Olisu kerrottavaa 80-luku ja HUS. Ei kestä päivänvaloa 2024 ne toimet ei. Melkein naurattaa kun niin järkyttävää.