Lukuisat ufot ovat saapuneet USA:n ilmatilaan ja nyt Kiinakin ilmoitti avaruusolioista
Kommentit (421)
Vierailija kirjoitti:
On se kummallista ettei nykyteknologian aikana kuitenkaan yhtään kuvaa oudoista kohteista ole julkaistu.. Mikäköhän agenda näillä uutisoinneilla oikein on?
Outoa on vain se, ettet ole osannut mennä twitteriin katsomaan kansalaisten ottamia kuvia, joita on läjäpäin.
NYTimesin pääuutisessa kerrotaan tänään, että kohteita analysoidaan yhä viranomaisten toimesta lentäjien videoiman materiaalin pohjalta. Neljästä ammutusta kaksi vaikuttaa pallolta ja kaksi ei, yksi oli mennyt pieniksi siruiksi rikki ammuttaessa. Virallisia kuvia tuskin julkaistaan ennen analyysin valmistumista.
Ufot ovat laskeutuneet kirjoitti:
miten kiinalaiset olisi saaneet vakoilupallon lentämään Kiinasta Huronjärvelle saakka, ja se havaiitaisiin vasta perillä?
Se eka pallokin lenteli koko Kanadan halki ensin, vakoilemaan USA ydinvoimaloita pilvien yläpuolelta...
Ehkä Kiinassa ei Google Maps toimi?
Näitä on viime vuosina havaittu varmaan sadoittain, mutta nyt yhtäkkiä USAn hyökkäysvoimat raportoi jokaisesta ja muistakin maista kerrotaan ufoista. Nämähän oli vielä ennen pandemiaa silkkaa foliojuttua (siis tunnistamattomat lentävät esineet, joita eri maiden armeijat ja siviilit näkivät), eikä milloinkaan ole kerrottu, että kohteita olisi yritetty ampua. Ikään kuin vaan tuijoteltu ja ihmetelty.
Miksi tiedotuspolitiikka on nyt muuttunut? Nämähän ei muutu vahingossa, vaan tiedotus on tarkan protokollan mukaista. Mahdottomasta tulee arkipäivää, kun siitä aletaan kirjoittamaan lehdissä.

Luultavasti elämää on maapallon ulkopuolella ja sieltä on käyty täällä vierailulla. Mutta nämä kyseiset esineet ovat ihan ihmisen väsäämiä. Ehkä jenkit haluaa näyttää ylivoimaista sotateknologiaansa tai hakevat pohjustusta ja oikeutetusta johonkin suunnitteilla olevaan tapahtumaan. Tai sitten ne on lähetetty esim. Kiinasta provosoimis- tai kiusantekomielessä tai halutaan testata jotain. Tai ehkä kiinalaiset hakevat jotain pohjustusta. Joka tapauksessa, jos näitä esineitä on aina ollut, niin miksi juuri nyt ne pitää näyttävästi uutisoiden tuhota, kun tähänkään asti ne eivät ole mitenkään uhkaavia olleet.
Kiinan ulkoministeriön mukaan yhdysvaltalaisia, korkealla lentäviä ilmapalloja on havaittu Kiinan yllä yhteensä kymmenen kertaa viime vuoden tammikuusta alkaen.
Pallot ovat ulkoministeriön mukaan olleet Kiinan ilmatilassa luvatta.
Kiinan ja Yhdysvaltojen välit ovat kiristyneet viime viikkoina, kun Yhdysvallat on epäillyt maan yllä alasammuttujen pallojen sisältäneen tiedustelutiedon keräämiseen soveltuvaa teknologiaa.
Vierailija kirjoitti:
Mullakin oli pihalla, heitin lumipallolla tunkeilijan alas. Alienit, 3kpl, juoksivat metsään karkuun kovan ulinan säestyksellä.
Paleltuvat raukat nyt sinne.
Voisit ehkä viedä lasermiekan metsän reunaan, niin saisivat nuotion sytytettyä.
Maapallolla on väkeä liikaa. Kun vähennys ei koronalla onnistunut toivotusti, siirrytään järeämpiin keinoihin.
Loput oligarkit siellä vaan yrittävät karkuun, kun huvijahdit vietiin.
Viimeiset neukkuinsinöörit yhdistivät ydinvoimaa mekaaniseen keksintöön.
Kysymys ei ole vakoilupalloista eikä niitä kyetä tunnistamaan kuten Amerikkalainen kenraali sanoi.
"VanHerckin mukaan Yhdysvaltain asevoimat ei ole vielä kyennyt tunnistamaan, mitä nämä kohteet ovat, miten ne pysyvät ilmassa tai mistä ne ovat peräisin.
– Kutsumme niitä kohteiksi, emme ilmapalloiksi, hyvästä syystä, hän sanoi."
www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/46150b28-c5a7-4d73-9878-f5f45312a5ca

Iltalehti kertoi myös, että Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Alaskassa ammutulla kohteella ei ollut minkäänlaista voimanlähdettä.
Suomeksi sanottuna se on kumonnut painovoiman jollain tuntemattomalla tavalla.
Täälläkin kävivät.
Kaljat ja viinat juotu.
Kaikki ruoat syöty.
Rahat on hävinny.
Muisti on männy.
Päähän on lyöty. Koskoo kovasti.
Myrkkyvä on juotettu. oksettaa.
Hirmuisen sotkun jättivät. Pizzalaatikoita ja kaljatölkkejä siellä täällä.
Onneksi eivät ronkkineet takapuolta.
Se nyt tästä vielä puuttuisi, jos ahteri olis kipee.
Onko aihetta kutsua Polliisi paikalle?
Onko Pohjois-Korea jo mainittu?
Vierailija kirjoitti:
Kiinan ulkoministeriön mukaan yhdysvaltalaisia, korkealla lentäviä ilmapalloja on havaittu Kiinan yllä yhteensä kymmenen kertaa viime vuoden tammikuusta alkaen.
Pallot ovat ulkoministeriön mukaan olleet Kiinan ilmatilassa luvatta.
Kiinan ja Yhdysvaltojen välit ovat kiristyneet viime viikkoina, kun Yhdysvallat on epäillyt maan yllä alasammuttujen pallojen sisältäneen tiedustelutiedon keräämiseen soveltuvaa teknologiaa.
Kiina kiiruhtaa Venäjän tapaan syyttämään vastapuolta juuri siitä mitä itse tekee.
No eiköhän tuo ole Venäjä asialla. Haluaa testailla miten reagoidaan ja aiheuttaa kitkaa Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Maantieteellisestikin olisi loogista ja lähellä (jos pallot lähetetty tuolta Beringisalmen/Alaskan suunnalta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys ei ole vakoilupalloista eikä niitä kyetä tunnistamaan kuten Amerikkalainen kenraali sanoi.
"VanHerckin mukaan Yhdysvaltain asevoimat ei ole vielä kyennyt tunnistamaan, mitä nämä kohteet ovat, miten ne pysyvät ilmassa tai mistä ne ovat peräisin.
– Kutsumme niitä kohteiksi, emme ilmapalloiksi, hyvästä syystä, hän sanoi."
www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/46150b28-c5a7-4d73-9878-f5f45312a5ca
Iltalehti kertoi myös, että Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Alaskassa ammutulla kohteella ei ollut minkäänlaista voimanlähdettä.
Suomeksi sanottuna se on kumonnut painovoiman jollain tuntemattomalla tavalla.
Suomeksi sanottuna se on voinut vaikka roikkua heliumilla tms. täytetyn pallon varassa siellä taivaalla.
Muutamalla prepperisivustolla arvelivat, josko nämä olisivat saman tyyppisiä installaatioita kuin ne metalliobeliskit mitä ilmaantui pitkin poikin maailmaa vuosi-pari(?) sitten. Joku siis saanut mielestään niin maan mahtavan idean herättää iso haloo, väsännyt kevyestä metallista tms lootan, ja hankkinut tarpeeksi ison pallon sitä kannattelemaan, ei ole vain tajunnut millaista vaaraa tempullaan aiheuttaa lentoliikenteelle. Nyt tuosta yritetään olla hiljaa, etteivät kaiken maailman valopäät ala matkimaan.
8 miljardin ihmisen määrä ylittyi, ölliäinen laittaa purkituslinjan käyntiin.
Jenkit odottivat lentäviä lautasia mutta "he" tulevatkin palloilla, hitto miten ovelaa 😅
Tämä on fakta.
Nyt kaikki merien pohjiin uponneet ydinsukellusveneet ovat muhineet niin, että ydinpolttoaine on turvonnut ja pintaan nousunsa jälkeen ja etenkin ilmaston lämpenemisen takia ne jäävät ikäänkuin humalaisina kellumaan juuri ydinsiilojen läheisyyteen, koska tuntevat lukkarinrakkautta niitä kohtaan.
Toinen varmaakin varmempi tieto on, että ne on avaruuden isä lähettänyt lapsiaan rauhoittamaan.
Toimii siis sellaisina sijaiskohteina.
Eikö?
Pitäisikö nämä elena danaana ja michael salla jostakin syystä tuntea vai?