Kuka hullut tekee lapset pienellä ikäerolla?
Minä.
Meillä on kolme alle 4-vuotiasta lasta. Elämä on yhtä hullunmyllyä ja usein todella kaduttaa koko lapsiperhe-elämä. Mutta siis tässä ihmettelijöille tiedoksi, miksi meillä on kolme pientä:
- Ennen esikoisen tuloa oli lapsettomuutta
- Mieheni on melkein viisikymppinen ja minä alle 35v. Halusimme, että lapset saavat mahdollisimman " nuoret" vanhemmat.
No entä miksi meillä on kolme lasta, eikä vähemmän?
- Elämä on osoittanut haurautensa.
- Lapsilla on aikuisina sisaruksia, joille haukkua meitä ja jakaa meistä aiheutuvia murheita ja ajatuksia.
- Lapsilla on pieninä seuraa toisistaan.
Kommentit (9)
Mutta ihme, etten ole löytänyt mitään syytä siihenkään miksen olisi halunnut lapsia pienellä ikäerolla. Vaan päinvastoin. Meillä on neljä alle 4 vuotiasta ja sitten juuri kuusi vuotta täyttänyt. Haaveena oli neljä lasta, mutta nuorimmat olivat kaksoset. itse en löydä mitään negatiivista pienestä ikäerosta, posittivista sensijaan vaikka kuinka paljon.
Pojat 3- ja 2-vuotiaat, ei ollenkaan mustasukkaisuutta tai muutakaan ongelmaa. Molempia imetetty pitkään ja kaikki muutenkin mennyt tosi hyvin. :)
Ikäeroa on 1v4kk. Sanoisin, että on ollut todella helppoa ja mukavaa, en missään nimessä halunnut tai haluaisi pitkää ikäeroa.
4lasta 2v3vko:n sisällä, nyt tosin nuorimmatkin 4v.
Vanhin lapsi 2v 9kk, kuopus 1v, kolmas syntyy vuodenvaihteen jälkeen.
Ompahan ainakin seuraa toisistaan.
Minulle itselleni sisarukset ovat parasta maailmassa!
Valitettavasti jäin yksin odottaessani nuorimmaista. Jouduin yksin hoitamaan 3 alle 4-vuotiasta. Tällä hetkellä nuorin jo 3v. ja elämä helpottunut, nyt olen vain tyytyväinen pienistä ikäeroista.
meillä 2 lasta, ikäeroa 1v ja vajaa 2 vkoa.
kaduttaa, enkä suosittele tällaista kenellekään!
1v 8kk kun kuopus syntyi. Kaikki olleet toivottuja tapauksia :).
Myös kolme alle 4v ja tämä on sopinut meille hyvin. Jatkuva vauvakuume vain riivaa..
Eikä mitään fiksuja perusteluja asialle. EI lapsettomuutta, emme aloittaneet " vanhoina" eikä muutakaan pätevää syytä.