MIkä oli ikäsi kun aloit kaipaamaan synnyinseutuasi, lapsuudenmaisemia?

Vierailija kirjoitti:

Oon kotoisin Etelä-Hkistä ja asunut sen jälkeen:

Itä-hkissä, Espoon Tapiolassa, Töölössä/Eirassa, Taas EteläHkissä lapsuudenmaisemissa, ulkomailla, Leppävaarassa kauempana espoossa jne. En muista oonko muualla.

Aina oon halunnut asua siellä missä asuin ja kasvoin, mutta sopivaa asuntoa ei ole tarjoutunut. Myöskään paljasjalkaisena hkiläisenä ei ole koskaan tarjottu kaupungin asuntoakaan, mikä on mielestäni todella outoa ja epäreilua. Muita mukavia paikkoja on ollut esim Tapiola.

Kaipaan itse vähän Töölöön (paitsi en vanhojen asuntojen toukkia), mutta ei ole varaa asua siellä.

26, olin tuolloin asunut muualla vasta kolmen vuoden ajan. Edelleenkään en ole päässyt takaisin muuttamaan, kunnassa järkyttävän huono työllisyystilanne ja oma ala huonosti työllistävä.

Olen kaivannut aina, mutta se suurempi kaipuu iski päälle kolmekymppisenä. Elämäni on ollut pelkkää taistelua ja köyhyyttä alhaisen työkyvyn takia.

Olen maalaiskunnan pienen pieneltä sivukylältä ja se nyt jo lähes hävinnyt kotikyläni on se ikuinen sieluni koti.

Ihmettelen vähän itsekkin miksi olen aina kaivannut kotipaikkakuntaani, sen kirkkoa, järviä ja luontoa,

elämäni ei kuitenkaan lapsena ja nuorena ollut kovin onnellista, huonojen kotiolojen takia, eikä minulla ollut mitään välejä vanhempiinikaan heidän kuolemaansa asti.

Minulla ei varsinaisesti ole siellä ketään eikä mitään.

Jotenkin miellän että siellä ei olisi niin paljon rikollisuutta, nistejä, päihdeongelmaisia, muita sekopäitä, mikä osin pitää paikkaansakkin kun pieni paikka,. mutta ehkä siinä kaipuussa on myös halua palata niihin vanhoihin hyviin aikoihin jolloin joka ikistä lukitsematonta polkupyörää ei varastettu.

Olen 73 v enkä kaipaa synnyinseudulle yhtään. Välillä on pakko käydä ja närästys ja päänsärky alkaa jo sinne lähtiessä.

Vierailija kirjoitti:

Koko elämäni olen kaivannut. Mutta se paikka ei ole enää entisensä, sitä paikkaa jota kaipaan ei enää ole olemassa.

Aloin kaivata lapsuuden maisemiin noin kolmekymppisenä. Mutta tosiaan, ei sitä paikkaa enää ole, samat maisemat ehkä mutta mikään muu ei enää ennallaan.