kun en enää uskalla tavata ketään, alan itkemään
pelkään, että joku kysyy vaikka mitä kuuluu. kun ei kuulu hyvää, itkettää, masentaa, olen yksinäinen, työtön, rahaton, surkea, ja jos sen ääneen sanon tulee itku ja hävetys, kuka sellaisen seurassa edes viihtyisikään. kynnys että kysyisin jotain puolituttua vaikka kävelylle on noussut liian korkeaksi. ja yksinäisyys jatkuu jos en koskaan uskalla tavata ketään. en tiedä kuka mua edes haluaisi tavata, mutta koen myös etten ole mukavaa seuraa kun olen masentunut ja itkuherkkä enkä iloista juttuseuraa. olen varmaan myös hiljainen enkä keksi sanottavaa, kun en ole moneen vuoteen jutellut kenenkään kanssa. tää tuntuu umpikujalta. onko olemassa mitään anonyymejä keskusteluryhmiä, missä voisi harjoitella ihan vaan juttelua?
Kommentit (4)
No kai täällä aaveellä voi vaikka harjoitella jonkinlaista kommunikointia. Taso ei ainakaan ole kovin korkea, joten siihen kokematonkin yltää helposti.
Jos tilanne on päässyt noin pahaksi, niin ei siitä ole enää paluuta sosiaaliseksi ihmiseksi.