Ahdistaa kun ei jää mitään säästöön. Lapset jäävät pennittömäksi.

Älä sure suotta. Tarjoa lapsillesi muita elämän eväitä kuin rahaa. Olen yksi niistä, jotka saivat aikoinaan kotoa lähtiessään perinteiseen tapaan sata metriä etumatkaa.

Meilläkään ei ollut säästöjä. Silti lapsille maksettiin ajokortti, jonkunlainen autonkottero ja koulutus niin, että pääsivät itse ansaitsemaan rahojaan. Alle kolmekymppisenä olivat jo hankkineet omat autot ja asunnot.

Miksi on useampi lapsi noilla lähtökohdilla?

Sanoisin näin omien vanhempieni lapsena, että eise raha minulle tärkeää koskaan ollut, olisin kaivannut enemmän käytännön taitoja elämään ja että vanhemmat olisivat olleet enemmän läsnä sekä viettäneet aikaa lastensa kanssa.

Koulutettuina jätätte lapsillinne henkisen perinnön, joka takaa lapsille menestyksen ja mielekkään elämän.

Rahatilanteennehan paranee kun lapset menevät kouluun ja päivähoitomaksut jäävät pois.

Ja ihan pieniäkin summia kannattaa säästää, koska niistäkin kertyy potti vuosien myötä.

Ja ihan kaikessa voi myös säästää. Mm ruokalaskussa ja vaatteissa ja sisustuksessa.

Älä nyt lapsista turhaan huolehdi..meillä on sama tilanne, rahaa ei säästöön jää yhtään. tytär on jo toista vuotta yliopistossa, tekee vikonloppuisin töitä jne..elämä kantaa, ja kyllä ne lapset pärjää

Jos haluaa, pystyy säästämään. Jos sopii pankin kanssa, että tilistä lähtee vaikka 200 euroa heti rahastoon, niin tuntuu kuin tuota summaa ei olisi koskaan ollutkaan. Ja sitten se auto. Jää useita satasia kuukaudessa, jos asuu niin, ettei autoa tarvitse arjessa.

Ja hupibudjetti on myös tärkeä. Elämässä pitää olla myös iloja. Budjetti voi olla vaikka vain 100€. Sitten mietitään yhdessä, miten se tässä kuussa käytetään. Joka kuukausi voi olla erilaiset huvit.

Minä en omista yhtään mitään enkä ole koskaan saanut keneltäkään yhtään mitään, perintöjä ei ole eikä tule. Pienituloisen lesken vanhimpana lapsena olen koko aikuisikäni auttanut rahallisesti nuorempia sisaruksia heidän elämänsä eri käänteissä ja samoin pienituloista äitiäni varsinkin hänen eläkevuosinaan enkä ole pystynyt hankkimaan itselleni omistusasuntoa enkä mitään muutakaan omaisuutta, pankkitilillä muutama tonni pahan päivän varalle. Pärjään suhteellisen hyvin ja paremmin kuin moni muu eläkkeelläni jota saan vajaat pari tonnia brutto. En juurikaan vatvo raha-asioita ja välillä joudun kyllä tinkimään perustarpeistani tuhlattuani liikaa rahaa ihan johonkin turhuuteenkin, mutta sellaista elävä elämä on. Eläkkeellä ollessa ei elämästä kannata enää ainakaan sen takia tinkiä, että saisi kartutettua säästötiliä. Perintöjä ei ole kenenkään pakko jälkeensä jättää edes omille lapsilleen. Jos minulla on jotain muille antaa annan sen eläessäni ja saan silloin kokea itsekin antamisesta iloa. Osa eläkeläisistä valittaa kyllä ihan turhaan rahojensa riittävyydestä.

lapset hankkikoot omat tulonsa ja omaisuutensa. ei kai täällä olla pelkästään perintöä kasaamassa? 

Hakeudu/hakeutukaa parempipalkkaisiin töihin, mikäli mahdollista.

Minkä ikäisiä lapsia teillä on? Jos teille ei satu onnettomuuksia tai sairauksia, niin lapset ovat kuusikymppisiä, kun heille sitä perintöä tulee. Eiköhän he pärjää silloin omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Joo tällaista on olla väliinputoaja vero-orja. Mitään tukea ei saa ja erilaiset piiloverot rokottavat työssäkäyntiä ja elämistä. 

Tämän hallituksen aikana tilanne vain pahentunut (vaikka toki on ollut vaikea kausikin, ei siinä mitään)

Eipä köyhäkään automaattisesti tukia saa. Pienikin omaisuus estää tehokkaasti tuet.

Elähän nyt ihan toivottomuuteen vaivu. Jos kaikki menee hyvin ja terveyttä on ja työpaikat säilyy, niin ajan kanssa helpottaa. Toivottavasti teillä on henkivakuutukset kuitenkin lasten hyväksi,  koska lapsenne perivät sen vainajan talonpuolikkaan. Ne korvaukset auttaa perintöverojen maksussa, jos vainajan pankkitili sattuisi olemaan tyhjä...

En tiedä teidän palkkojanne, enkä menojanne enkä koulutusalaanne, mutta ei pidä jämähtää! Suosittelen että matkan varrella myös hakee uusia työpaikkoja ja lisäkoulutusta. Palkka pitää saada nousemaan, ja menot pitää pitää tarkan laskutikun kanssa kurissa. Eikä mikään estä ottamasta toista työtä. Ja kyllä yksi asia nykymaailmassa työpaikkojen vaihdossa on verkostoituminen, se että tutustuu työelämässä monenlaisiin ihmisiin, osallistuu yhteiseen vapaa-ajan toimintaan ja on ammattilainen. Suositukset on tärkeitä. 

Olemme puolison kanssa vuosien varrella persaukisista saaneet hankituksi velattoman omistusasunnon ja pienen kuivan maan kesäpaikan, eikä meidän tulomme mitenkään jättimäiset olleet, 2 lastakin. Mies oli alussa varastomies (amk-koulutus, mutta ei siltä alalta saanut töitä) ja minä alussa toimistoapulainen....ja opintolainaakin meillä oli, kun pakko se oli ottaa, jos meinasi johonkin koulutukseen päästä ja arjesta selvitä. Mies luki itsensä rakennusmestariksi. Minusta tuli tradenomi ja pääsin vielä yliopistoon ja kandin tutkinto. Eikä mitään alanvaihtoja, vaan oman alan asioihin erikoistuin. 

Elettiin nuukasti. Ei palanut tupakki, ei kapakki, ei reissattu Tukholmaa ja Tallinnaa kauempana ja joka asiassa laskettiin mihin on varaa. Kirpputorit käytössä ja heräteostot nou-nou. Ihan alussa piti joskus ottaa bensarahatkin kolikkopossusta. Joskus syötiin pari päivää puuroa, lämpimiä leipiä ja perunavelliä...Oma eka asunto ostettiin -99, täysin velaksi ja lapset (3) tehtiin perä perää. Oli hulinaa! Oli asuntolaina ja mökkilaina. Ei ollut silloin säästöjä....tulot nousi sitten matkan varrella, kun vaihdettiin työpaikkoja ja tutkinnot auttoi asiaa....  Sain parempaa palkkaa työpaikkojen vaihdon myötä ja pari kertaa työnantaja korotti reippaasti palkkaa kun ilmoitin, että vaihtaisin duunipaikkaa. Mutta töitä me osattiin ja saatiin tehdä. (Olen taas vaihtamassa työpaikkaa, kun vanha kollega soitti ja tarjosi -paremmalla palkalla- töitä....)

On saatu olla terveinä ja tehty välillä kahta työtäkin ja ylitöitä, päivällä toimistolla ja illat siivoamassa.....ei mikään estä tekemästä kahta työtä, jos lastenhoito vaan järjestyy. Joskus mulla oli ylitöissä lapset mukanakin, pistin kokoushuoneeseen videoita katselemaan ja leluja mukaan ja lounaalla mentiin pitsalle :)

Nyt lapset on kotoa lähtemässä, yksi jo muutti omilleen. Kakkonen kävi amiksen ja pääsi suoraan vakituiseen työhön. Kolmas on lukiossa ja ollut kesätöissä paikassa, johon hänet pyydettiin jo ensi kesäksi. Maksaa omat puhelinlaskunsa. Meidän lainat on maksettu. Nykyään jää mukavasti säästöön, tuhlata ei juuri osata...Lontoon reissuun sentään tänä kesänä tuhlattiin :)

Ei se rahantiukkuus välttämättä ikuista ole. 

N vm 1968