Mulla ei ole mitään persoonaa

Jos lohduttaa niin itse olen vastakohtana. Ja olin lapsena aika raskaasta seuraa varmasti. Oli tosi omanlaiseni ja sain siitä kyllä kärsiä. Kärsin vieläkin. Ehkä joku kultainen keskitie olisi se paras että joissain sosiaalisissa tilanteissa myötäilee muita ettei joudu hylätyksi. Vinkkinä voisin antaa että vielä vähän aikaa yksin ja kokeile eri harrastuksia ja opettelet kuuntelemaan itseäsi. Mietit mitä joku asiaa herättää sinussa oli se sitten uutinen, elokuva tai musiikkia. Samoin mitä inhoat.

Tämäpä onkin mielenkiintoinen aloitus. En tarkoita siis vähätellä ap:n asiaa mitenkään vaan siis olen itsekin tätä elämässäni käynyt paljon läpi. Kuka minä olen, miten minä haluaisin asiat tehdä, mitä mieltä minä olen asioista? Nyt olen 47-vuotias ja edelleen se on välillä vaikeaa. 

Joskus teen samalla tavalla kuin sinä, ap. Hoidan jonkun asian siten kuin olen jonkun muun nähnyt sen tekevän ja se syy on vaan se että hänen tapansa on ollut selkeästi toimiva, eli kysymys on oppimisesta mielestäni. Omitaan itselle hyväksi koettuja tapoja tai juttuja muilta, sitä tekevät kai kaikki ihmiset? Esimerkiksi työssäni jos joku tilanne on hankala ja pelottaa vähän mua niin palautan aina mieleeni yhden arvostamani kollegan menneiltä vuosilta ja asetun hetkeksi hänen saappaisiinsa, hoidan tilanteen " hänenä" ja sittenpä se meneekin hienosti.  En näe tätä välttämättä huonona asiana mikäli se vaan ei ole koko ajan päällä eikä lopulta voi hoitaa mitään tilannetta omana itsenään. 

Koen vieläkin usein tuota että en oikein ole mitään mieltä mistään. Olen jotenkin liian joustava ja valmis muuttamaan mielipidettä helposti mikäli uusia näkökulmia ilmenee. Silti näen tämän ominaisuuden myös hyvänä useimmiten. En olekaan kaavoihini kangistunut jääräpäisesti asioita jyräävä lanttupää joka on muiden mielestä vain hankala, vaan kykenen ajattelemaan asiaa uudelleen ja joustan, opin siis taas jotain lisää. Selviän tosi monenlaisista paikoista elämässä tämän ominaisuuden takia! Ei se aina huono ole. 

Muistan että äitini oli melko samanlainen kuin minä nyt. Ei ajatellut lähtökohtaisesti huonosti tai pahasti mistään, antoi kaikkien olla sellaisia kuin ovat ja arvosti muiden mielipiteitä. Oli varmasti omaa mieltään asioista mutta ei sitä tarvinnut tuoda suunapäänä esiin joka paikassa. 

Välillä munkin pitää pysähtyä kun toiset oikein tuovat kovasti omaa mielipidettään esille. Mitä minä ajattelen tästä nyt ? Monesti menee olankohautuksella. Mitä ne nyt taas kohkaa? En välitä alkaa kaikkeen energiaani tuhlaamaan, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sitä selviää myös töissä ihmisten kanssa helpommalla kun antaa vaan voimakkaasti reagoivien keuhkota aikansa ja tekee vaan itse töitä. Se on mielestäni jopa hieman tyhmän ihmisen ominaisuus tuhlata paukkuja kaikenlaiseen meuhkaamiseen siitä mitä mieltä MINÄ nyt olen asioista ja kun MINÄ teen ja sanon näin niin ...päpä päpä  ja joojoo. Siinähän hillut. Ei se maailma valmiiksi tule vaikka aivoistasi katkeaakin kohta verisuoni.

En osaa sinua tämän paremmin " neuvoa" mutta sain kiinni sun ajatuksista itseni kohdalla kyllä. Ikä ehkä tuo asioihin ja olemiseen selvyyttä vielä jatkossa.