Mä en enää jaksa valvoa Tämä on tappavan kiduttavaa. lapseni ei nuku ikinä.
heräilee yöllä valvomaan pariksi tunniksi pari tunin välein eikä nuku päiväunia. Mikä voi olla vialla? Lapsi on ny t1v3kk ja tätä jatkunut lähes syntymästä asti. Tässä minä istun ja valvon, silmät eivät pysy auki mutta lapsi ei nuku. mistä apua?
Kommentit (25)
Painukaan puukottamaan selkään vaikka äitejänne, joilta on unohtunut kertoa teille, mitä on empatia.
Vierailija:
Kummallinen lapsi, jos ei nuku ikinä...ei yöllä, ei päivällä ;)
Ei siinä ole mitään kummallista. Kaikki lapset eivät nuku. Tietenkään ihan absoluuttisen valvovaa lasta ei ole, mutta jos lapsi torkkuu vartin pätkissä yötä päivää, niin aikuiselle se on sama kuin lapsi ei nukkuisi lainkaan. Aikuinenhan ei siinä vartissa ehdi lepääntyä, vaikka nukkuisi aina kun lapsikin. Ja vaikka lapsi (ja sen myötä aikuinen) on kuinka vähäuninen hyvänsä, niin aikuisen on kerta kaikkiaan tehtävä muutakin kuin nukuttava ja syötävä. On vaikkapa hankitta ruokaa sinne kaappiin, joten ihan aina ei ehdi nukkumaan lapsen kanssa samaan aikaan.
Huonosti nukkuva vauva tai lapsi ei nuku paremmin, vaikka olisi valvonut koko päivän ilman päikkäreitä. Yö on silti aivan yhtä katkonainen kuin muulloinkin. Huonosti nukkuva lapsi ei nuku paremmin, vaikka päivällä olisi tehty mitä tai jätetty tekemättä. Mitkään päivän tekemiset eivät vaikuta unen laatuun. Huonosti nukkuva lapsi pystyy makaamaan illalla tunnin liikkumatta sängyssään, mutta ei nukahda. Huonosti nukkuvaa lasta ei siis voi verrata tavalliseen lapseen, sillä huonosti nukkuva toimii jotenkin aivan eri tavalla.
Tämä siis tiedoksi niille neuvojille, joilla ei ole asiasta omaa kokemusta.
Ja ap:lle tsemppiä. En osaa neuvoa, sillä meilläkään uniongelmat eivät ole vielä kovin hyvin ratkaistu. Mutta siinä olen jonkun aiemmin vastanneen kanssa samaa mieltä, että väsyneenä sitä ei itse tajuakaan, kuinka muissa maailmoissa elää. Mutta ymmärrän senkin, kun ap on hyvin skeptinen avun saamisen suhteen. Sellaisia kokemuksia minullakin on, että kukaan ei osaa eikä halua auttaa. Ja vaikka sitä ponnekkuutta avun saamiseksi on väsyneenä todella vaikea löytää, niin jostain vain olisi voimaa löydettävä. Kyllä sinä nyt apua tarvitset ja ansaitset.
Itse otin yhteyttä perheneuvolaan, kun omassa neuvolassa ei otettu yhtään tosissaan. Ja kyllä sieltä vähän vinkkejä sainkin. Meillä nukahtaminen oli ongelmallisin kohta. Ja sen verran kommentoin tässä aiempia vastauksia, että perheneuvolan vinkit eivät olleet unikouluun liittyviä.
On hereillä? Itkeekö, leikkiikö lattialla, vai makaako sängyssä?
Meillä tuota kesti " vain" puoli vuotta :/ Nyt jo vähän paremmin. Se väsymys on kyllä lamaannuttavaa ja se epätoivo... Pääsisittekö unikouluun? Ensikotiin tai jonnekin? Ota yhteyttä perheneuvolaan jos eivät lastenneuvolassa kuuntele. Tai omaan sosiaalihoitajaan. Tai suoraan ensikotiin ja siellä neuvovat miten menetellä.
Suuri halaus!
yölläkin kun heräilee valvoo ihan tyytyväisenä, saattaa istua ja leikkiä ja höpistä sängyssä viressäni. EI siis mitään hätää mutta uni ei maistu. ap
unikouluihin yms ja eivät kai ne hänen tapauksessaan edes auta. Tämä on todella tappavaa. Tuntuu että alkaa terveys pettämään.
laita valoja päälle tai anna leluja tai puhu hänelle innostavasti. Jos joutuu olla sängyssään ilman aktiviteetteja luulisi nukahtavan. Tai ainkin sinä voisit silloin nukkua?
en edes laita valoja yöllä. Yritän vaan laittaa takaisin makaamaan ja tutin suuhun mutta hän aloittaa pöö-leikin tai repii minua tai muuta vastaavaa. Väsymyksestä ei ole tietoakaan.
Vierailija:
unikouluihin yms ja eivät kai ne hänen tapauksessaan edes auta. Tämä on todella tappavaa. Tuntuu että alkaa terveys pettämään.
ja minulla on kaksi isompaakin lasta, joiden kouluun menot yms on hoidettava. En siis ole yh vaan mies on paljon töissä eikä pysty auttamaan lasten kanssa.
Mikset voi vain itse nukkua ja antaa lapsen pööitellä yksinään? Ei se kauaa jaksa?
Jos lapsi innostuu leikkimään kun menet laittamaan tuttia suuhun, niin älä mene.
Ei ollut normaalia. Ota yhteys lääkäriin.
siskoni piti juuri omalle lapselleen unikoulua, kun ei enää jaksanut valvomista. Kun alkoi itkeä, kerran kävi katsomassa, laittamassa tutin ja hyssyttämässä.. sen jälkeen ei enää. Ekana yönä lapsi itki 2 tuntia kunnes nukahti, seuraavana yönä vain 15 min. ja nukkui koko yön sen jälkeen. Sitten seuraavana yönä jo nukkuikin heräämättä. Joten suosittelen unikoulua ehdottomasti, kaikilla ei toki auta yhtä nopeasti, mutta kannattaa varmaan kokeilla!
Kärsin itsekin aikaajoin unettomuudesta, joten lienee perinnöllistä. En laita valoja, en juuri reagoi, mutta lapsi juttelee ihan virkeänä, pyöriskelee ja potkiskelee ja tätä voi kestää monta tuntia, joskus aina aamuun asti. Onneksi tämä on ajoittaista.
Ne, joiden lapset eivät valvoskele aamuyöstä virkeinä höpötellen eivät varmaan tajua, että toiset lapset tekevät näin suht säännöllisesti. Meillä itse asiassa auttaa paremmin juuri se, mitä ohjeissa EI käsketä tekemään. Eli kolmelta yöllä valot päälle, hetken kunnolla huomiota lapselle ja vaikka lasi maitoa. Väsynythän tuo pieni valvoja on ja kun saa hetkeksi itsensä kunnolla hereille, nukahtaa lopulta oikeasti. Äiti ei sitten vain enää nuku.
Jos valvomista on ollut noin pitkään, ottaisin yhteyttä lasten uniongelmia tuntevaan lääkäriin.
Esikoinen on onneksi nukkunut aina ihan tavallisesti. 9kk vauvamme herää tällä hetkellä tunnin välein ja saattaa noin klo 4-5 aikaan herätä höpöttelemään tunniksi-pariksi. Huonoa nukkumista on jatkunut nyt puoli vuotta. Lempeää unikoulua olemme pitäneet kahdesti ja se on vajaaksi viikoksi vähentänyt yöheräämisiä, mutta ne ovat jostain kumman syystä aina alkaneet uudestaan. Minä olen muutenkin herkkäuninen, mutta tällä hetkellä tuntuu etten nuku lainkaan. Päiväunia en voi nukkua tai muuten en saa illalla unta, vaikka olen kuolemanväsynyt. Nukun korvatulpat korvissa ja herään silti ihan joka risahdukseen talossa. Toiseen huoneeseen/toiseen taloon nukkumaanmeneminen ei auta. Valvon vaikka väsyttää. Lohduttaudun sillä, että pakko tämän on joskus loppua. Tsemppiä myös sinulle!
Jos lapsi ei huuda vann itsekseen nousee istumaan silloin tällöin, niin miksi äidin pitää herätä ja valvoa tämä aika. Mitäs jos äitee vaan nukkuisi ja jos se ei muuten onnistu niin pinnis kauemmas makkarista.
Kaikesta sitä ongelma voi tulla.
Enkä tosiaan tajua, miksi äidin pitäisi myös valvoa, jos lapsi valvoo ihan hissukseen omassa sängyssään...Sitten ei ainakaan nukahda, jos äiti hyppää vähän väliä vieressä.
Kummallinen lapsi, jos ei nuku ikinä...ei yöllä, ei päivällä ;)
Alkoi tuossa vuoden tietämillä, saattaa pahimmillaan muutaman yön viikossa nukkua siten että herää keskellä yötä ja valvoo... 3h taitaa olla enkka.
Nyt tehtiin niin, että aloitettiin unikoulu lapselle. Ollaan (idiootteina, tiedän) nukutettu lapsi viereen aina. Nyt kahtena iltana nukahtanut itse omaan sänkyy. Toisena iltana itki kaksi tuntia, toisena jo rauhoittui sinne kuin olisi aina yksin nukkunut. Viime yön nukkuikin sitten herättämättä vanhempia. Ideana meillä se unikoulussa että lapsi havahtuessaan olisi siellä minne nukahtaakin, eikä ainakaan hämmennys paikasta valvottaisi.
Mulla alkanut myös fyysikka pettää, itsellekin tullut jo kamalat univelat ja - ongelmat.
Voihan sitä torkkua ja kuunnella, mutta minä en ainakaan vain voi nukkua, jos lapsi on hereillä yöllä. Jos joku toinen voi, niin hänellä ei sitten ole taipumusta unettomuuteen ja silloin varmaan on myös saanut lapsen, jolla ei ole uniongelmia.
Heippa!
Meidän nuorimmainen on nyt 1 v 3 kk ja nukkuminen on todella
hankalaa. Ihan ensimmäisestä yöstä lähtien vauva on valvottanut
ja herätellyt minua 10-30 minuutin välein. Eikä meille ainakaan
riitä pelkkä yöllä kukkuminen vaan päiväunilla käyttäydytään samoin.
Meillä annetaan maitoa tuttipullosta jatkuvasti sillä muuten huutoa
kuuluu läpi vuorokauden. unikoulu kokeiltiin kotosalla, mikä vain pahensi tilannetta. Minä en oikeastaan tunne enää väsymystä, mutta
lapselle olisi hyväksi saada nukkua hyvin. Meillä on ongelmia kakan
kanssa(kovalla maidosta johtuen) ja muutenkin tuntuu että noinkin iso lapsi tarvitsisi jo kunnon unet tai edes tunteja peräkkäin.
Minä olen yrittänyt saada neuvoja neuvolasta, mutta turhaan. Ottaisivat vaan sairaalan unikouluun, mutta koska siellä ei voi itse olla mukava niin siihen en suostu.
Meillä ollaan yritetty ainakin vaikka mitä poppas konsteja, mutta eipäs oikein mikään tahdo auttaa.
Oikein paljon voimia ja yrittäkää jotenkin jaksaa pienokaistenne kanssa.
Minä en ikävä kyllä osaa auttaa enkä antaa neuvoja.
Se unikoulu juttu voisi olla ihan hyväksi, niille jotka siihen kykenevät.
Minä en voisi edes ajatella jättäväni lastamme 5 päiväksi ilman vanhempia sairaalaan.