Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka eivät "lässytä" vauvan nähdessään, mutta tekevät tätä, kun on kyse koirista/kissoista yms lemmikeistä?
14.01.2023 |
Itse myönnän lässyttäväni kimeällä äänellä varsinkin koiran/kissanpennuille. Päästelen mitä ihmeellisempiä ääniä ja välillä ihan huomaamattani. Välillä nolottaa, jos alan lässyttämään jonkun puolitutun lemmikille.
Kommentit (59)
Kai minä kaikkien otusten (vauvat mukaanluetaan) läsnäollessa päästelen sellaisia ääniä joilla saan niiden mielenkiinnon heräämään.
Olen lapseton koiraämmä mutta kai minäkin vauvoille saan olla kiva täti :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei löydy kumpaankaan tuota vaihdetta. Aikuinen tytär taas pitää kipeää piipitystä molempien kohdalla.
En muista milloin olisin nähnyt vauvan niin en tiedä miten niihin suhtautuisin, mutta kyllä mä vähän lässytän eläimille. En nyt mitään "voi mamman kulta pikkunen lössönlöö", mutta äänenkorkeus kyllä nousee, voin vaikka sanoa että "mitä kuuluu koiruli" normaalia korkeammalla äänellä.
En tykkää vauvoista (vieraista) eivätkä ne ole mielestäni erityisen söpöjä paitsi jotkut harvat yksilöt. Sen sijaan kissat, varsinkin pentukissat saavat pinut herkistymään ja lässyttämään.
En koe tarvetta lässyttää kummankaan kohdalla, enkä täysin ymmärrä, miksi vauvoille tai lemmikeille pitää lässyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tervehdin vauvoja normaalisti "hei", ja kyllä lässyttäisin koiranpennuille ihan varmasti mutten hirveästi voi kun oma koira on mustasukkainen eikä tykkää pennuista. Joudun siis vähän kauempaa lässyttämään, lässytän kyllä omalle koirallekin.
Eläimet kyllä tykkää kun niille lässytän. Meillä kolme kissaa. Lässytän koirille myös jos koira mua miellyttää. Aion jatkaa sillä tiellä.
Kerran lässytin mun teinille niin sehän raivostui.
Mun lässytyksessä on kuitenkin lempeä ääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvat ei herätä oikein mitään tunteita ja kaikkein viimeksi tarpeen lässyttää. Koirille lässytän senkin edestä, pennuille, mutta myös omille aikuisille koirilleni joskus. Puhun niille paljon ihan normaalilla äänelläkin.
Lässyttäisin varmaan ihan kaikkien eläinten poikasille, harvoin vaan tapaan muita kuin koiranpentuja.
Ihmisvauvoille/ -lapsille juttelen ihan samaan tyyliin kuin aikuisillekin, mikä aiheuttaa yleensä sellaisen hämmentyneen tuijotusreaktion varsinkin jo vauvavaiheen ohittaneissa lapsissa. Vauvat ei reagoi normaaliin puheeseen oikein mitenkään.
Koiranpennut sen sijaan rakastavat minua ihan yhtä paljon kuin minä niitä, enkä ole vielä sellaista aikuista koiraakaan tavannut, josta ei olisi tullut kaveriani. Tulen ylipäätään huomattavasti paremmin toimeen eläinten kuin ihmisten kanssa. Olen sellainen tunnetilasensori, että aistin todella herkästi muiden ihmisten mielialat, mikä tekee heidän kanssaan olemisesta aika raskasta. Ihmisillä kun on usein pahaa mieltä, ärtymystä ym. mikä vetää omankin mielen matalaksi. Eläimet ovat yleensä iloisia tai vähintään levollisia, mikä tekee niiden seurasta itselleni paljon mielekkäämpää kuin ihmisten.
Tunnistan itseni kuvauksesta täysin. Joskin toimin niin etten ahdista eläimiä, pyrin siihen. Tulen ihan "hulluksi" jos on koiravauvoja tai kissoja. Silitän kiltisti jos tykkää siitä ja on tarpeeksi iso. Harmi vaan että on allergia ja en näe missään nykyään eläimiä, paitsi ulkona, en koske vieraisiin eläimiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvat ihan tutkitusti reagoivat enemmän "erilaiseen" ääneen. Mm. taaperoikäisiin sisaruksiinsa enemmän kuin aikuisten puheeseen.
Itellä ei ole mukulia, ja puheikäisille lapsille puhun normaalisti vuorovaikuttaen. Mutta vauveleille teen kaikkia ihme ääntämyksiä jotta kuulen sen riemunaurun. :D
Minä lässytän vauvoille ja kissanpennuille, mutta mikään ei ole ällöttävämpää, kuin koiranpentu:D
Paitsi aikuinen koira. Vielä pahempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisena miehenä ei kehtaa enää ruveta lässyttämään. Ainoa poikkeus oli kuin sai oman lapsen ensimmäistä kertaa syliin. Synnytysosaston hoitsut varmaan pyörittelivät silmiään, meni niin imeläksi ettei ole tosikaan. Mutta ei sille mitään mahtanut.
Mä en oikein osaa lässyttää vauvalle. Minusta tuntuu että kuulostan silloin typerältä muiden paikalla olijoiden mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä lässytän vauvoille ja kissanpennuille, mutta mikään ei ole ällöttävämpää, kuin koiranpentu:D
Paitsi aikuinen koira. Vielä pahempi.
Mun mielestä katti on kammottavin otus mitä maa päällään kantaa. Niin ne vaan aina valitsee just minut seuralaisekseen. En lässytä kun mieli tekis potkasta koko otus pois.
Ihmiselle en koskaan lässytä - en minkään ikäiselle.
Mutta eläimille, kyllä, toisinaan! :D Sellaisille, jotka ovat "säälittävyydessään suloisia."
En lässytä lapsille, ainoastaan tietyille koirille (ei liian suurille tai liian pienille).
Lässytysmoodi aktivoituu koirista ja kissoista kyllä :) lapsista ei mutta tää saattaa muuttua kun eka lapsenlapsi syntyy kohta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselle en koskaan lässytä - en minkään ikäiselle.
Mutta eläimille, kyllä, toisinaan! :D Sellaisille, jotka ovat "säälittävyydessään suloisia."
Mun pitää siis nähdä toisessa heikkoutta, joka tuottaa surua JA toisaalta iloa siitä, ettei siihen heikkouteen ainakaan heti menehdy (sääliä), jotta kokisin lässytyksen tarpeen. Lässytyksellä yritän kai siirtää tunteitani painottumaan enemmän iloon kuin suruun.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiselle en koskaan lässytä - en minkään ikäiselle.
Mutta eläimille, kyllä, toisinaan! :D Sellaisille, jotka ovat "säälittävyydessään suloisia."
Ei eläimet oo säälittäviä suloisina eikä muulloin.
hep :) vauvat on ihan kivoja ja söpöjä, mutta eivät tosiaan laukaise sitä "no voi pieni ihme kuka se sieltä tulee" - reaktiota ällösöpöllä äänellä :D Mulla tämä kohdistuu enemmän koiriin ja tiettyihin rotuihin.