Jarkko Steniuksen "Nyrkkisankari tekopyhää paskaa"
Stenius kertoo kuinka agressiivisuus rauhoittui kun ikää oli 40v korvilla käymällä meditoimassa budhalaisessa luostarissa Thaimaassa. Totuus, siellä sulateltiin tosiasiaa keski-ikään tulosta ja ettei ole kunnoltaan enää 20 eikä edes 30 v eikä voi luottaa lopunelämäänsä ratkaisemansa ongelmat aina väkivalla.
Toinen kohta joka tympäisee on kun yli 40v mies puhuu kolmasosan kirjasta äidistään ja isän puutteesta. Eikö tuon ikäisen miehn joista monella on jo omia lapsia pitäisi olla jättänyt lapsuuden traumat taakseen. Ei niitä tietysti voi unohtaa. Mutta ei isän poissaolo lapsena pidä olla kypsälle ihmiselle mikään olemassa oloa horjuttava kysymys. Jossain vaiheessa kun tulee sekin hetki kun vanhemmat kuolevat ja ihmisen on seisottava kokonaan omilla jaloillaan.
Melkoisissa olotiloissa sitä kisoihin mentiin! Ehkä menestys olisi ollut parempaa selvemmissä tiloissa. Steniuksen fiktiokirjat pistävät kyllä vieläkin paremmaksi. Kukapa ei niitä luettuaan haluaisi (ainakin haaveissaan) Sukhumvit Roadille käsiä ja jalkoja heiluttamaan!