Missä välissä kotiäidit tekee päivällä ruoan? Ennen aamu-ulkoilua, vai miten?
Kommentit (12)
kotitalousihme. Kotiäitinä ollessa laittelin ruokaa kun siltä tuntui... ja sitten pakastin. Sieltä sitten otettiin. Tai sitten tein ruokaa ruoka-aikaan. Ei meillä saa ruuan teko kestää puolta tuntia kauempaa. Tai joskushan voi esim. esikeittää perunat ja kastike on miltei valmista jne... sitte menee ulos ja ruuan lopullinen laitto ei kauaa kestä?
Meillä voi olla parikin kertaa, joskus jopa kolme, samaa ruokaa. Yleensä ei kuitenkaan kolmea perättäistä ateriaa vaan joku lämmin ruoka välissä on jotain muuta
oleen ideoiden puute, kun tuntuu että tulee väkisinkin samoja pöperöitä kamalan usein.
Se joka teki illalla tai aamulla
teen ruuan kun kuopus menee päiväunille. Ja aina niin suuren annoksen että siitä riittää päivälliseksi ja seuraavan päivän lounaalle. Tuo on kyllä siitä tylsää että aina syödään lämmitettyä ruokaa. No viikonloppuisin en minä ole kokkina ja silloin saadaan parempaa!
Joskus edellisen päivän illallisesta on jäänyt niin paljon, että sitä syödään seuraavana päivänä lounaaksi. Jos pitää tehdä alusta asti, niin teen aamulla valmiiksi joko laatikkoruokaa, jonka voi jättää uuniin ulkoilun ajaksi tai kastiketta, johon sitten pikaisesti keittää spagetin/riisin/perunat ulkoa tultua, myös keittoruuat ja padat ovat käteviä tehdä ennakkoon.
Sama sitten illallista varten, koska silloinkin ulkoillaan ennen ruokailua.
Joskus teen ruoan aamulla ja laitan ulkoilun ajaksi uuniin, mutta yleensä teen sen vasta kun tulemme sisälle. Syömme normaalisti vasta joskus klo 14 ja lapset (3) pärjäävät hyvin kunnon aamupalalla siihen saakka. En tee myöskään mitään kovin konstikkaita, ihan normaaleja nopeahkoja ruokia vain.
vain päivälliseksi. Seuraavan päivänä syötiin lounaalla yleensä samaa tai joskus ihan vaan puuroa tai eineksiä.
Onhan noita käteviä naisia- tekevät kuulemma ruokaa yhdessä lasten kanssa ja erilaisia terveellisä aterioita.
Minä tein kotirouvana yksinomaan yksinkertaisia perusruokia- ja valmisruokaa saa pilttipurkeista.
-Perunoiden keittäminen vie 30 min, mutta valmis perunamuussiin 5 min, tosin perunat voi varoen jättää hellalle, jos ulkoilee ikkunan alla ja laittaa hellan pienelle.(En tehnyt niin, mutta naapurin rva teki).
- Jauhelihasta saa sekä kastikettaa, keittoa että spagettiin lisuketta.
- valmishernekeitto ja munakas ovat helppoja ja nopeita...
-----
Näin minä selvisin 3,5 vuotta.
tehdään yleensä niin suuri annos, että siitä riittää seuraavan päivän lounaaksi. Lapsia tämä kyllä välillä kypsyttää - ja totta puhuakseni, niin minuakin...
Eli harvemmin ehdimme ulos ennen päikkäreitä ja ruokaa. Vauva nukkuu 9-10 ja 11 on ruoka. Sitten päivunet. Iltapäivällä ulkoillaan välipalan jälkeen. Usein joku vie esikoisen ulkoilemaan kyllä aamupäivällä. Lounaan tekee kuka ehtii, yleensä kun vauva on aamupäikkäreillään.
Sillon kun pienet oli kotona ja esikoinen koulussa niin tein ruuan kaikille lapsille kun esikoinen oli tullut koulusta, siis joskus välillä 11:30 - 13:15. (Asumme ulkomailla, ei kouluruokailua)