Miksi kotiäidit ovat niin kärttyisiä?

mä käyn iltasin opiskeleen. tekee hyvää

kiukkunen.

Ja oman vapaa-ajan puute. Mies saa mennä mennonsa hymyssä suin ja olla työpäivän jälkeen väsynyt, mutta minun pitäisi aina olla iloinen ja koti kunnossa. Itse en kuitenkaan vaihtaisi kotona oloa, koska lapset ovat pieniä vain kerran ja ansaitsee olla kotona, jos se suinkin on mahdollista. Kaikista ei kuitenkaan ole kokopäiväiseti olemaan kotona, jolloin pitää viedä lapsi hoitoon, että pääsee itse töihin. Mielestäni perusteltua, jos oma jaksaminen ei riitä kotona oloon.

Jos olet kaikkien mielestä " vain" kotona, olet " vain" äiti, eikä keneltäkään koskaan kuulu kiitoksen sanaa, eikä arvostusta osoiteta millään tavalla, alkaa se nyppiä. Kotona ollessa piirit on toisaalta pienet ja sekin pidemmän päälle alkaa rasittaa. Ja liika on liikaa, omaan lapseen ja mieheenkin välillä väsyy, jos ei tule ottaneeksi omaa aikaa ollenkaan. Vaikka itse tietää tekevänsä maailman arvokkainta työtä kaikista rakkaimman ihmisen eteen ja vaikka ne puuroiset kädet kaulaan kietoutuessaan on ihanammat, kuin olisi koskaan voinut kuvitellakaan, vaikka se rakkaus välillä pakahduttaa niin, ettei henki meinaa kulkea, kun omia lapsiaan katsoo, niin joskus vain tuntuu, ettei se sittenkään riitä. Mä olin kärtty näistä syistä, ja lisäksi omat kuvitelmat äitiydestä oli niiiiin muuta kuin sitten olikaan, että oma riittämättömyys ja epäonnistumisen tunne sai minut myös kärttyiseksi. Ja kun syyttä tiuskii lapsille tai miehelle, niin tuntee itsensä vielä epäonnistuneemmaksi ja tulee taas kärttyisämmäksi. :o Väsyneenä olen kärtty myös. Älä vaadi itseltäsi liikaa. Jos olet kärtty ja tiuskit, muista myös pyytää anteeksi lapselta ja kertoa, miksi tiuskit. Anteeksi pyytämisen opettaminenkin (vaikka omalla esimerkillä ;o) on arvokasta työtä eli älä vaivu itsesääliin, vaikka silloin tällöin olisitkin kärtty.

Onko työssäkäyvät äidit sitten vähemmän kärttyisiä? Voiko pitää paikkansa tämä, että " työpäivän jälkeen jaksan olla parempi äiti lapsilleni" ? Kokemuksia? Hirvittää nimittäin jo etukäteen töihinmeno..

ap

Alle kolimivuotiaiden kotihoitoa kannatetaan henkeen ja vereen, silti täällä on joka päivä " raivopää-äitejä" , jotka kertovat karjuvansa, heittävänsä kohta lapsensa seinään, tulevansa hulluksi jne.



Tällaisten äitien kanssa kotonako lapsen on ehdottoman hyvä olla?



Äiti, joka hermojensa rajallisuuden vuoksi valitsee työssäkäynnin äitiyden rinnalle, tuomitaan itsekkääksi ja liki lapsensa heitteille jättäjäksi (=päiväkoti).



Eli kumpiko näistä on pienempi paha? Puolihullu kotiäiti vai puoliterve työäiti?

mä en ainakaan ole mikään hirviökotiäiti mun lapselle

Pääasiassa olen hyväntuulinen, joskus tosin kärttyinenkin (lähinnä väsyneenä).

Itse olen huomannut oman viihtyvyyteni salaisuudeksi sen, että otan elämän rennosti ja pidän huolta omista sosiaalisista suhteistani.



Mitä enemmän stressaat päivittäisistä asioista, sen kärttyisempi olet. Jos ruoka-aika venyy tunnin niin mitä sitten? Tai jos lapsi nukkuukin päiväunet autossa matkalla ystävän luokse niin mitä sitten?

Tai jos pyykkikori on täynnä tai imurointi on unohtunut niin onko vakavaa?

Ennen kuin joku älähtää, niin meillä noudatetaan kyllä yleensä melko säännöllistä päivärytmiä ja koti on aina puhdas ja yleensä siistikin :)



Ystäviä tapaan joskus päivisin lasten kanssa ja yhdessä perheen kanssa iltaisin. Nämä ovat itselleni tärkeitä oman mielenterveyden kannalta.

Vierailija:

Ja oman vapaa-ajan puute. Mies saa mennä mennonsa hymyssä suin ja olla työpäivän jälkeen väsynyt, mutta minun pitäisi aina olla iloinen ja koti kunnossa. Itse en kuitenkaan vaihtaisi kotona oloa, koska lapset ovat pieniä vain kerran ja ansaitsee olla kotona, jos se suinkin on mahdollista. Kaikista ei kuitenkaan ole kokopäiväiseti olemaan kotona, jolloin pitää viedä lapsi hoitoon, että pääsee itse töihin. Mielestäni perusteltua, jos oma jaksaminen ei riitä kotona oloon.

Meillä mies saa mennä tasan yhtä paljon kun minäkin, ei se että käy kodin ulkopuolella töissä ole syy ottaa mitään vapauksia! Minä nostaisin metelin jos mies yrittäisi lässyttää jotain työnsä raskaudesta ja yrittäisi perustella sillä menojaan! Kotona oleminen on työtä siinä missä muukin työ, ainoastaan helvetin aliarvostettua sellaista!

Vaikka kuinka halusin hoitaa hänet 3-vuotiaaksi kotona, tuntui että pää räjähtää. Siihen vaikutti sekin, että osa pikkulapsiajasta jouduttiin elämään täysin eristyksissä lapsen sairauden takia.



Minä harrastin ja näin ihmisiä, mutta silti oli pinna kireällä vilkkaan lapsen kanssa. Menin osa-aikatyöhön ja elämä muuttui täysin. Ehkä eniten lapsella, joka oli aivan innoissaan päiväkodista ja kavereista (meillä ei ollut vakiokavereita oikeastaan ollenkaan, täällä on vain ihan pieniä lapsia kotihoidossa). Muutos teki silminnähden hyvää. Lopputulos oli se, että hyväntuulinen äiti haki vieläkin hyväntuulisemman lapsen aina klo 14 kotiin ja vietettiin ihan erilaista arkea kuin kotiäitinä ollessani. Jaksoin olla lapsen kanssa oikeasti läsnä enkä vain murehtinut tekemättömistä töistä.



Ei kotihoito autuaaksi tee etenkään yli 2-vuotiailla. Kannattaa katsoa tilanteen mukaan mielummin kuin olla kotona hampaat irvessä. Minusta on ok myöntää sekin, että nykyihmisen aivot saattavat kaivata muutakin kuin pepun pyyhintää ja ruuan laittoa. Me olemme kasvaneet aika moniulotteisesa ympäristössä ja työelämä vaatii alalla kuin alalla paljon. Ei ole ihme jos aivot käyvät tyhjällä kun jää useammaksi vuodeksi kotiin. Toisille se ei vain sovi tai kuten meillä, hoitoon vieminen saattaa tehdä lapsellekin hyvää.

Ja olen mielestäni paremman tuulinenkin nyt. Mieheni työaikojen ansiosta lapsenkaan ei tarvitse olla hoidossa kuin 3-4 krt /vko

T:RAKASTAVA äiti.

iTämä vastaaja ainakin kärjistää aika tavalla:

Vierailija:

Alle kolimivuotiaiden kotihoitoa kannatetaan henkeen ja vereen, silti täällä on joka päivä " raivopää-äitejä" , jotka kertovat karjuvansa, heittävänsä kohta lapsensa seinään, tulevansa hulluksi jne.

Tällaisten äitien kanssa kotonako lapsen on ehdottoman hyvä olla?

Äiti, joka hermojensa rajallisuuden vuoksi valitsee työssäkäynnin äitiyden rinnalle, tuomitaan itsekkääksi ja liki lapsensa heitteille jättäjäksi (=päiväkoti).

Eli kumpiko näistä on pienempi paha? Puolihullu kotiäiti vai puoliterve työäiti?

EIköhän se tuo " puolihulluus" ole vain se kolikon toinen puoli. Jos joku kotiäiti täällä kertoo joskus väsyvänsä ja raivoavansa, niin ei se todellakaan tarkoita, että hän ei silti osaisi pientä lastaan helliä ja rakastaa ja antaa paljon parempaa turvaa kuin vieras hoitopaikan täti päiväkodin hälinässä.

niin, en siis tarkoita, että äitin työhänmeno/lapsen laitto päiväkotikaan olisi huono vaihtoehto. Toisille sopii toiset ja toisille toiset ratkaisut.

Kärjistin toki ja valtaosa kotiäideistä ovat varsin ihanteellisia, mutta tuota ketjua lukiessani, en voi olla ihan varma, että kotiäitiyttä olisi järkevää ehdoitta kannattaa ja pävähoitoa ja työssäkäyviä äitejä moittia.



10

Vaan ihan vilpittömästi halusin pohtia, MISTÄ tämä kärttyisyys johtuu, kun se kuitenkin tuntuu olevan aika yleistä. En mitenkään tiedosta kaipaavani vielä töihin, päinvastoin olen ajatellut, että sittenhän se vasta kamalaa on, kun on kaksi töistä väsynyttä aikuista ja se huomiota kaipaava lapsiraasu. On vaan kummallista, että elän mielestäni elämäni parasta aikaa, nautin lapsestani valtavasti - ja silti pinnani ei kestä sitä, että lapsi heittää maitopullon lattialle tai mies jättää jälkensä siivoamatta. En minä mikään holtiton raivopää ole, en saa raivokohtauksia päivittäin enkä edes viikoittain, enkä lyö lastani. Korkeintaan saatan välillä ottaa kiinni.

Mutta juuri tämä ristiriita, että kokee olevansa onnellinen, ja antavansa/saavansa valtavasti rakkautta, ja SILTI käyttäytyy kuin uhmaikäinen. Musta se on mielenkiintoista. Olisko kuitenkin niin, että tämä on se todellisuus, ja nämä kuvat pullantuoksuisesta, enkelin kärsivällisyydellä varustetusta äidistä ovat sitä satua?



ap (joka menee kyllä töihin viimeistään lapsen ollessa 2,5 v, ja odottaa mielenkiinnolla, piteneekö pinna)



ps. kiitos raivopää-ketjun nostajalle!

siis että todellisuus on tätä ja niitä ns. täydellisiä äitejä on vain elokuvissa tai urbaanilegendoissa =)



Uskon, että pinna palaa joskus jokaiselta. Tai sitten täytyy olla melko " turta" .