Mitä mieltä siitä, että saman perheen lapsilla on eri määrä etunimiä?
Kommentit (10)
Kertoo siitä, että asiaa ei ole älytty ajatella.
Monenko ihmisen kaikki etunimet tiedät?
Meillä on lapsilla molemmilla kolme nimeä, mutta olisin hyvinkin voinut antaa toiselle vain kaksi, jos se olisi ollut muuten hyvä nimi.
mulla kaksi. Joskus tuo asia on mielessä, mutta kun tarkemmin olen ajatellut nimiä niin juuri näin niiden pitääkin olla.
En ainakaan niin ajattele, että olisin jotenkin vähäpätöisempi vanhempieni silmissä.
esikoisella on siksi kolme nimeä, kun mies halusi välttämättä oman toisen nimensä esikoisen toiseksi nimeksi.
En muista koskaan lapsena ajatelleeni asiaa, eikä se häiritse minua edelleenkään.
Nämä lasten nimet vaan toimii näin parhaiten, eikä mikään muu olisi sopinut yhtä hyvin.
Mitä väliä kuinka monta niitä nimiä on?
Aivan varmasti niissä perheissä, joissa jollain on 3 nimeä ja jollain 2, asiasta jossain vaiheessa keskustellaan! Lapsi saattaa hyvinkin ajatella, että vanhemmat ovat rakastaneet toista enemmän kun on saanut enemmän nimiä. Vähän sama, jos toisella sisaruksella on useampi kummi kuin toisella. Tämä korostuu varsinkin, jos perheessä on vaan 2 lasta! En usko, että asia mitään traumaa lapselle tuo, mutta kyllä ihan varmasti asiaa jossain vaiheessa lapsi miettii - yksinään ainakin.
Mietittiin pää puhki kolmatta nimeä pojalle, mutta kun ei hyvää keksitty, niin ajateltiin, että parempi kaksi hyvin yhteen sointuvaa kuin kolme huonosti. Vaikea uskoa, että poika siitä koskaan mitään kummempaa ajattelisi. Kauniita nimiä molemmilla.
vaikka antaa muillekin 3 nimeä kun meidän Luna Kia Helmiinallakin on kolme.