Vuorotyöläiset vs. työt jotka odottaa sua kun lähdet töistä.

Mä teen tuota (sairaalassa) sihteerinä että olen ollut päivystyksessä 3-vuorossa ja kiva kun ollut asialliset jatkajat. Tekee mitä kerkeää ja läpyskä vaihto.

Nyt päivävuorossa osastolla ja sekin ihan ok että jatkan ite esim maanantaina viikonloppuna poistuneiden jutut loppuun ja tietty omat mitä jää. Tietää aina missä mennään.

Pas kin ta on kun yksi lomatuuraaja on ihan lusmu. Jos olen 4vkoa lomalla, jättää mulle järkyt pinot ja mulla menee pari viikkoa kun kaikki, ihan kaikki tilastointi ja potilaiden jatkot jne joutuu tarkistamaan ja korjaamaan.

Ja lusmusta ei pääse eroon.

Ei viittis edes lomailla.

Mä haaveilen työstä joka joku muu jatkaa kun olen pois ja päinvastoin. En jotenkin enää jaksa olla yksin aina kaikesta vastuussa ja ongelmia ja selvittelyjä ei pääse pakoon. Toinen voi ratkoa paljon paremmin kun itse tuijottaa samaa ongelmaa ja kiertää kehää.

Olen ollut sekä että. Täytyy sanoa, että aika paljon stressaavampaa on olla itse vastuussa kaikesta.

Vuorotyöläisenä ainakaan oma sairastuminen ei lisännyt stressiä, vaan sairaana sai keskittyä toipumiseen. Itsenäisessä työssä taas hirvitti se vuori, mikä pöydälle kasaantui sairasloman aikana.

Olen tehnyt molempia. Ensin suorittavaa vuorotyötä, johon kyllästyin, koska aivoni eivät saaneet tarpeeksi työtä niissä hommissa. Siirryin hiljalleen asiantuntijatyöhön ja oli aivan innoissani oppiessani, kehittyessäni ja lopulta huomatessani olevani arvostettu ammattilainen.

Nyt 15 vuotta myöhemmin toivon vaan, että löytäisin itselleni taas jonkun suorittavan vuorotyön. Haaveilen siitä, että työt jatkuu poissaollessani ja omasta mielestäni ne jäävät sillä hetkellä, kun suljen työpaikan oven. Haaveilen kiinteästä työajasta, lomista joita ei tarvitse pilkkoa deadlinejen mukaan, mahdollisuudesta sairaslomiin ja mahdollisuuteen olla päivystämättä vähintäänkin puhelinta ja sähköpostia vapailla.

Molempia on tehty. Vuoronvaihdossa harmitti se jos joku ongelmatilanne jäi multa seuraavalle, enkä välttämättä ikinä saanut tietooni kuinka se saatiin päätökseen tai saatiinko. Tuli sellainen olo että jätti hommansa hoitamatta, mutta ei niitä saanut ylityönäkään jäädä tekemään, eikä tapoihin kuulunut soitella perään. Tämä on ehkä vain ylitunnollisten ongelma, irtautuminen oli siis vaikeaa. Toki oli myös mukava jotain hommia vain suosiolla jättää muille, riippuen työtehtävästä.

Nykyään mua vartoo ne samat työt mitkä tekemättä jätän. Voin tehdä ne niin hyvin tai huonosti kuin haluan. En ole vielä kauheesti lomaillut joten ei ole kokemusta kuinka työmäärä kasvaa poissaolon aikana, ikävä kyllä nämä on vain mun töitä.