Meidan eskarilainen uskoo viela taysilla joulupukkiin ja hammaskeijuun! Milloin olisi hyva kertoa, etta pukkia ei ole olemassakaan. Vai antaako uskoa niin kauan kuin ite hokaa?

En haluais että kuulis kavereilta, mutta en haluais lopettaa lapsuutta...

Pilasin kuulemma hänen elämänsä :( Tieto oli suorastaan järkytys hänelle, eikä halua tänä jouluna ollenkaan lahjoja.

Nyt kadun että kerroin, mutta enemmän kadun että ikinä olen alkanut moista asiaa hänelle valehtelemaan!

Meillä ainakin uskoo..

entäs sitten hammaskeiju" ...Periaatteeni on, ettei lapselle valehdella ja selvästi hän olikin kypsä " totuuteen" , joten sanoin, että ei niitä hammaskeijujakaan ole ihan oikeasti olemassa. Että kyse on sellaisesta tavasta ja vähän niin kuin leikistä, jota leikitään kun hammas lähtee. Lapsi ei ollut mitenkään järkyttynyt vaan lähinnä kiinnostunut ja ylpeäkin omasta päättelykyvystään. Muutaman lisäkysymyksen lapsi esitti tyyliin " mistäs se raha sitten on sinne tyynyn alle aina ilmestynyt?" . Minä kysyin, että " no, mitäs itse arvelet, että mistä se olisi voinut tulla" , lapsi mietti hetken ja koki ahaa-elämyksen: " Te olette isin kanssa laittaneet sen sinne" .



Joulupukkiin tämä sama eskarilainen taitaa kuitenkin vielä uskoa aika lujaa. Jännityksellä seuraan, tuleeko nyt joulun lähestyessä samaa kriittistä epäileväisyyttä ollenkaan joulupukkia kohtaan, ja jos tulee, aion toimia ihan samoin kuin hammaskeiju-asiassa. En kuitenkaan katso asiakseni (ainakaan vielä tänä jouluna) ottaa aihepiiriä erikseen puheeksi tyyliin " Sitä pukkia ei sitten muuten oikeasti ole olemassa" . Uskokoon vielä jos uskoo. Ensi vuonna kun lapsi on jo koululainen saatan kyllä jo kertoakin asiasta ihan suoraan, jos sattuu silloin vielä muuten uskomaan. Ei ole kiva olla kaveripiirin viimeinen epätietoinen...

Niille, jotka vielä uskovat pukkiin snaotaan kyllä oppilaskavereiden taholta hyvin napakasti että vieläkö sä muka uskot pukkiin? Ihan tulee itselle aina surku, kun " lapsenusko" niin tylysti lytätään. Itse sanon aina, jos minulta kysytään, että " jokainen saa uskoa mihin haluaa" .



Isoja juttuja pienille ihmisille! :)

koulunalkua edeltävänä kesänä. Suutuin ihan kamalasti. En olisi todellakaan vielä halunnut tietää. Olin pitkään sitä mieltä, että minulle kerrottiin liian aikaisin.



Serkkuni uskoi melkein kymmenenvuotiaaksi. Oli heidän viidestä lapsestaan nuorin ja sitä ylläpidettiin. Serkkuni sanoi: ei isä valehtele minulle koskaan. Joulupukki on olemassa. Eli siis luotti täysillä isäänsä. Hän on nyt erittäin varakas kahden yliopistotutkinnon ihminen ja onnellinen kolmen lapsen isä. Eli ei kertomattomuudesta tunnu olleen haittaakaan.



Itse ajattelin kertoa ekaluokan jälkeisenä kesänä, mutta nuo opettajien kommentit toisten lasten napakkuudesta sauvat mietteliääksi.

ekaluokalla uskoo joulupukkiin.

Kaverit olivat sanoneet ettei keijuja ja pukkeja ole olemassa ja tyttö kysyi asiaa kotona. Vastasin vaan, että jotkut ei usko joulupukkiin ja mitä lapsi itse ajattelee asiasta. Oli kovasti sitä mieltä että on ne olemassa. Uskokoon nyt vielä, kyllä se totuus joskus paljastuu.



Itselle asia kerrottiin jo pienenä ja silti pikkuveljen takia piti leikkiä monta vuotta että pukki tuo lahjat ja se oli ärsyttävää! En tajunnut enkä vieläkään miksi kerrotaan totuus ja sitten silti leikitään kuin olisi totta!

Mutta uskoo siihen edelleen satuolentona, kuten hammaskeijuihin, peikkoihin, tonttuihin, kummituksiin jne. Ihan kuten edellisen vastaajankin lapsi.

uskoa niin kauan kuin haluaa. Eskarityttöni kaveri sanoi tässä yksi päivä että isä oli sanonut että kun menee kouluun niin silloin ei kuulu enää leikkiä. Surullista : ( (