Haluaisin mieheni olevan enemmän humalassa
Hävettää ja nolottaa mutta näin minusta tuntuu. Mies juo ehkä kerran tai kaksi vuodessa ja silloin älykkäästä ja harkitsevasta miehestä tulee hölmö hassuttelija. Nyt uutena vuotena korkattiin pari pulloa ja mies humaltui ja muuttui erilaiseksi ja oli tosi kivaa. Tuntuu tyhmältä edes ajatella tätä, mutta voiko miestä kannustaa juomaan vähän useammin? No ei varmaan voi, mutta onko teillä samanlainen mies?
Kommentit (29)
Älä kannusta. Itse vetäydyn ilman alkoa omiin ajatuksiini hiljaa sohvan nurkkaan, oltiin kotona, tai kyläilemässä. Alkoa kun on, niin olen ihan eri ihminen.
nalkuta enemmän, niin mies ei enää kestä sinua selvänä. sitten se estojen lähdettyä vetää sinua turpaan, kun ei jaksa kuunnella nalkutustasi ja sinusta tule sankari, kun sikamiehesi on ihan syyttä ja yllättäen pahoinpidellyt sinut, niin kuin kaikki miehet tekee ilman syytä ja yllättäen
Mun mies on lopettanut alkoholin käytön kokonaan ja on nykyään aikamoinen tosikko ja terveysintoilija, jolle minun viikonloppuviinilasillinenkin on ongelma. Aivan sairaan rasittavaa. Mielestäni elämään kuuluu sopiva määrä nautintoja ja alkoholi on yksi niistä. Enkä kaipaa mitään juopporilluttelua, mutta olisihan se kiva joskus viettää aikaa rennosti yhdessä vaikka juhlissa, jossa toinen ei tekisi lähtöä heti kättelyssä "kun ei jaksa seurata kun muut humaltuu" tai että voitaisiin jakaa viinipullo hyvän ruoan yhteydessä ja jutustella samalla rennosti, eikä niin, että toinen nyrpistelee nenäänsä kun nautin yhden lasillisen.
Sekin ärsyttää, kun mies on nykyään jatkuvasti kotona, kun ei halua käydä kavereiden kanssa baarissa eli ei käy juuri muualla kuin urheilemassa.
Vaihda minuun! Vedän joka ilta kohtalaiset kännit. Osaan olla erittäin hauska, aina silloin kun nousuhuppeli päällä 😊
Nyt ap haluaa näin, ja jos sattuisikin mies mieltymään humalahakuiseen juomiseen, alkaisi valitus kun mies juo liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on lopettanut alkoholin käytön kokonaan ja on nykyään aikamoinen tosikko ja terveysintoilija, jolle minun viikonloppuviinilasillinenkin on ongelma. Aivan sairaan rasittavaa. Mielestäni elämään kuuluu sopiva määrä nautintoja ja alkoholi on yksi niistä. Enkä kaipaa mitään juopporilluttelua, mutta olisihan se kiva joskus viettää aikaa rennosti yhdessä vaikka juhlissa, jossa toinen ei tekisi lähtöä heti kättelyssä "kun ei jaksa seurata kun muut humaltuu" tai että voitaisiin jakaa viinipullo hyvän ruoan yhteydessä ja jutustella samalla rennosti, eikä niin, että toinen nyrpistelee nenäänsä kun nautin yhden lasillisen.
Sekin ärsyttää, kun mies on nykyään jatkuvasti kotona, kun ei halua käydä kavereiden kanssa baarissa eli ei käy juuri muualla kuin urheilemassa.
Esimerkki siitä kun mikään ei ole hyvä.

Miehenä ja kokemusta ovaana sanon vain oman mielipiteeni: Mikään ei ole hyvä. Vain se mitä nainen haluaa on oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on lopettanut alkoholin käytön kokonaan ja on nykyään aikamoinen tosikko ja terveysintoilija, jolle minun viikonloppuviinilasillinenkin on ongelma. Aivan sairaan rasittavaa. Mielestäni elämään kuuluu sopiva määrä nautintoja ja alkoholi on yksi niistä. Enkä kaipaa mitään juopporilluttelua, mutta olisihan se kiva joskus viettää aikaa rennosti yhdessä vaikka juhlissa, jossa toinen ei tekisi lähtöä heti kättelyssä "kun ei jaksa seurata kun muut humaltuu" tai että voitaisiin jakaa viinipullo hyvän ruoan yhteydessä ja jutustella samalla rennosti, eikä niin, että toinen nyrpistelee nenäänsä kun nautin yhden lasillisen.
Sekin ärsyttää, kun mies on nykyään jatkuvasti kotona, kun ei halua käydä kavereiden kanssa baarissa eli ei käy juuri muualla kuin urheilemassa.
Esimerkki siitä kun mikään ei ole hyvä.
Jos otat, riitely varma. Jos et ota, niin (näköjään ihmetellään), jos kysyt, koska saa ottaa, olet tossun alla, jos otat kysymättä, olet alkoholisti. Naiset on kummallisia, haetaan draamaa kaikkeen.

Jos alapeukutat: Osui ja upposi!
Ai saatana se oli hienoo aikaa, kun töistä tullessa otti pari isoo kaljaa ja viikonloppuna sai huoletta heittää laatikollisen huiviin ilman että joku Justiina heiluttaa kaulinta naama norsun vitulla.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on lopettanut alkoholin käytön kokonaan ja on nykyään aikamoinen tosikko ja terveysintoilija, jolle minun viikonloppuviinilasillinenkin on ongelma. Aivan sairaan rasittavaa. Mielestäni elämään kuuluu sopiva määrä nautintoja ja alkoholi on yksi niistä. Enkä kaipaa mitään juopporilluttelua, mutta olisihan se kiva joskus viettää aikaa rennosti yhdessä vaikka juhlissa, jossa toinen ei tekisi lähtöä heti kättelyssä "kun ei jaksa seurata kun muut humaltuu" tai että voitaisiin jakaa viinipullo hyvän ruoan yhteydessä ja jutustella samalla rennosti, eikä niin, että toinen nyrpistelee nenäänsä kun nautin yhden lasillisen.
Sekin ärsyttää, kun mies on nykyään jatkuvasti kotona, kun ei halua käydä kavereiden kanssa baarissa eli ei käy juuri muualla kuin urheilemassa.
Tee niinkuin minä ja meidän koko suku. Juo vain lasillinen viiniä jouluaterialla. Siis jouluaterialla lasillinen viiniä. Ne aikuisten viinilasilliset. Ei enempää. Sen varmasti miehesikin sietää,
Minäkin voisin tulla kysymykseen, voin olla pienissä vaikka koko päivän, tietty jos haet alkosta juotavaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on lopettanut alkoholin käytön kokonaan ja on nykyään aikamoinen tosikko ja terveysintoilija, jolle minun viikonloppuviinilasillinenkin on ongelma. Aivan sairaan rasittavaa. Mielestäni elämään kuuluu sopiva määrä nautintoja ja alkoholi on yksi niistä. Enkä kaipaa mitään juopporilluttelua, mutta olisihan se kiva joskus viettää aikaa rennosti yhdessä vaikka juhlissa, jossa toinen ei tekisi lähtöä heti kättelyssä "kun ei jaksa seurata kun muut humaltuu" tai että voitaisiin jakaa viinipullo hyvän ruoan yhteydessä ja jutustella samalla rennosti, eikä niin, että toinen nyrpistelee nenäänsä kun nautin yhden lasillisen.
Sekin ärsyttää, kun mies on nykyään jatkuvasti kotona, kun ei halua käydä kavereiden kanssa baarissa eli ei käy juuri muualla kuin urheilemassa.
Esimerkki siitä kun mikään ei ole hyvä.
Jep, naisille ei koskaan riitä eikä kelpaa mikään, mitä mies tekee. Olen itse jo päättänyt olla yrittämättä ja rehkimättä liikaa, kun siitä on kuitenkin sanomista aina. Vähemmällä pääsee ja samalla nalkutuksella, kun tekee vain sen minimin.

Kyllä sinä tarkoitat juopporilluttelua. Älä petä itseäsi.

No tämäpä. Meillä minun viinilasilliseni ei ole miehelle mikään ongelma, mutta siitä saa itselleen tosi syyllisen fiiliksen. Heti se usein alkaa puhumaan taas miten treenit on kulkeneet, miten rasvaa on lähtenyt sieltä ja täältä, sekä tullut lihasta lisää. Se on jotenkin uuvuttavaa. Eikö nyt joskus vaan vois yhdessä ottaa lasi tai kaksi viiniä ja tilata pizza.
Ja sama meillä tuo, että ei mies jaksa olla enää missään illanistujaisissa. Jos sen saa mukaan, niin se on että mennään autolla, hän siis luonnollisesti ajaa ja tullaan viimeistään yhdeksältä kotiin. Joskus aikaisemminkin. "ei jaksa kattoa sitä juomista ja mulla on aamulla aikainen sali". Kiva juttu mulle. Saisin mä nyt toki jäädä yksin juhlimaan, mutta se morkkis. Ihan sama kuin toi kotona viinin juominen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on lopettanut alkoholin käytön kokonaan ja on nykyään aikamoinen tosikko ja terveysintoilija, jolle minun viikonloppuviinilasillinenkin on ongelma. Aivan sairaan rasittavaa. Mielestäni elämään kuuluu sopiva määrä nautintoja ja alkoholi on yksi niistä. Enkä kaipaa mitään juopporilluttelua, mutta olisihan se kiva joskus viettää aikaa rennosti yhdessä vaikka juhlissa, jossa toinen ei tekisi lähtöä heti kättelyssä "kun ei jaksa seurata kun muut humaltuu" tai että voitaisiin jakaa viinipullo hyvän ruoan yhteydessä ja jutustella samalla rennosti, eikä niin, että toinen nyrpistelee nenäänsä kun nautin yhden lasillisen.
Sekin ärsyttää, kun mies on nykyään jatkuvasti kotona, kun ei halua käydä kavereiden kanssa baarissa eli ei käy juuri muualla kuin urheilemassa.
Esimerkki siitä kun mikään ei ole hyvä.
Mitä selität? Tuliko mieleen etteivät ne naiset välttämättä ole samoja tyyppejä; siis ne jotka haluavat että mies ottaisi enemmän ja ne jotka eivät halua että mies ottaa?
Ap, ymmärrän sinua. Mieheni on alkanut hiljalleen setäytyä ja on vähentänyt alkoholin kulutusta jonkin verran. Se on toki ok, en halua kaataa kenenkään kurkkuun viinaa ja onhan tuo terveellisempi tapa elää kuin kunnon känni kerran viikossa tai kahdessa. Mutta minä otan ja toivoisin etteivät juomatapamme lipsuisi liian kauaksi toisistaan. Ymmärrän meinaan täysin sen, että selvänä on rasittavaa katsella nousuhumalaista omassa kodissaan (ja oikeastaan myös toisinpäin).
Minä rakastan saunailtojamme kun ensin tissuttelemme olutta kotona, juttelemme parvekkeella ja pelaamme jotain lautapeliä. Siitä ehkä innostutaan lähtemään jonnekin ulos, tosin harvemmin. Eikä mikään ole sen hauskempaa kuin pikku päivähiprakka ruotsinlaivalla tai juhannuspäivänä oman miehen kanssa. On meillä hauskaa selvinpäinkin, mutta erilaista hauskaa humalassa.

Sinä sitä ja sinä tätä. Huomaatko? (Ja taas naisilta alapeukkuja).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on lopettanut alkoholin käytön kokonaan ja on nykyään aikamoinen tosikko ja terveysintoilija, jolle minun viikonloppuviinilasillinenkin on ongelma. Aivan sairaan rasittavaa. Mielestäni elämään kuuluu sopiva määrä nautintoja ja alkoholi on yksi niistä. Enkä kaipaa mitään juopporilluttelua, mutta olisihan se kiva joskus viettää aikaa rennosti yhdessä vaikka juhlissa, jossa toinen ei tekisi lähtöä heti kättelyssä "kun ei jaksa seurata kun muut humaltuu" tai että voitaisiin jakaa viinipullo hyvän ruoan yhteydessä ja jutustella samalla rennosti, eikä niin, että toinen nyrpistelee nenäänsä kun nautin yhden lasillisen.
Sekin ärsyttää, kun mies on nykyään jatkuvasti kotona, kun ei halua käydä kavereiden kanssa baarissa eli ei käy juuri muualla kuin urheilemassa.
Esimerkki siitä kun mikään ei ole hyvä.
Jep, naisille ei koskaan riitä eikä kelpaa mikään, mitä mies tekee. Olen itse jo päättänyt olla yrittämättä ja rehkimättä liikaa, kun siitä on kuitenkin sanomista aina. Vähemmällä pääsee ja samalla nalkutuksella, kun tekee vain sen minimin.
Täällä sama, ei maksa vaivaa yrittää. Olen opetellut sivuuttamaan kaiken nalkutuksen ja kuulen vain normaalia puhetta. Jos mun pitää tehdä jotain, niin perusteluksi ei käy, että ''musta tuntuu'', tai ''minä haluan''. Noihin vastaan aina samoin tavoin, että musta ei tunnu, enkä halua. Sitten kun asiallisesti perustelee, niin voin suostua jos se on mustakin järkevää. En ole naisella missään työkokeilussa ja saa lähteä kävelemään ihan vapaasti.
Kyllä kannustan, mutta se ei oikein tuota tulosta. Lapsetkin sanoo, että isä on huppelissa paljon rennompi eikä tiuski jatkuvasti.