Miten ylipaino on muuttanut minuuttasi?

Ei enää päänsärkyjä, jos verensokerit laskee, ei huimausta noustessa (verenpaine nyt normaali), flunssia harvemmin, jaksan enemmän jne jne.



Muulloin ei henkisesti mitään vaikutusta kuin silloin kun pitää tavata vanhoja kavereita, joita on nähnyt viimeksi laiana - olin aina tosi hoikka ja nyt kun en enää ole niin näen kuinka jotkut ajattelee että miten se on päästänyt itsensä lihomaan. tyhmä juttu että annan vaikuttaa un kerran itse voin paremmin.

juuri siksi en ikinä aio päästää itseäni lihomaan KILOAKAAN, että se vaikuttaisi todella negatiivisesti minäkuvaani. minut tunnettaan pitkänä, hoikkana ja sporttisena, ja sellaisena aion pysyä.



en kehtaisi kenenkään miehen kanssa mennä sänkyyn tai rannalle liikakilojen kanssa.

herää kysymys, miksi ihmiset päästävät itsensä tuollaisiin stratosfäärisiin mittasuhteisiin? eikö olisi paras puuttua asiaan heti, kun 1-2 kg on keräytynyt normaalipainon yli? säästyisi monelta angstilta.

Töissä syön kiltisti salaattia, kotona illalla kun lapsi mennyt nukkumaan, vetelen karkkia ja pullaa. Sitten uni maistuukin hyvin.



Suututtaa joka aamu eilinen syöminen ja joka päivä päätän aloittaa terveellisen ruokavalion. Kunnes ilta tulee..



Mieskin lihonut tässä matkan varrella 15 kg ja valittelee vatsaansa joka päivä.



Muttei saada itsestämme irti ruveta kuntoilemaan ja syömään terveellisesti.



Hitsi kun joku tekisi ne terveelliset ruuat niin söisimme niitä ihan mielellämme. Mutta kun ei viitsi tehdä, kastiketta ja pottuja on paljon helpompi tehdä.



Että näin meillä.

Mulla on vielä raskausajan lisäkilot ja lähinnä tuo etureppu. En viitsi ostaa uusia vaatteita. Se johtaa sitten siihen, etten käy enää samoissa paikoissa kuin ennen. En haluais törmätä tuttuihin. En tahdo hyväksyä tätä omaa vartaloa näin tälläisenä. Seksuaalisuuteni ei ole kylläkään kärsinyt, eikä mies valita. Itse en tunne vain oloani kotoisaksi. 10kg joutaisi pois.

Kun laihdun, menetän osan itsestäni, sillä joudun kantamaan kaikki ennakko-oletukset, joita laihoihin ihmisiin liittyy. Koen itseni masentuneemmaksi, ja koen ympäristön pitävän minua vähemmän älykkäänä. Saan tylsää " myönteistä" huomiota ulkonäöstäni. Onneksi nyt olen naimisissa, mutta aiemmin minun oli vaikea suhtautua minua seksuaalisesti haluaviin miehiin, sillä taivuin luokittelemaan heitä mainosten uhreiksi. Pelkäsin myös heidän olevan enemmän kiinnostuneita ulkonäöstäni kuin muista kvaliteeteistani. Tapasin ihanan mieheni, kun painoin lähes 80 kiloa. Urheilun ja kavereiden kanssa illan viettojen avulla olin saanut itseni reilusti normaalipainon ylärajoilla, ja tunsin olevani seksikkäimmilläni. Nyt olen raskauden ja imetyksen myötä laihtunut taas 62-kiloiseksi, ja pelkään ihmisten ajattelevan minun ihannoivan laihuutta. Minua suututtaa valtavasti ihmisten jatkuvat kommentit siitä kuinka upeasti olen päässyt raskauskiloistani. Miten niin päässyt? Ne ovat menneet haluamattani! Suututtaa valtavasti tuo kapeakatseisuus, ja etenkin surettaa se, että pulleammat ihmiset toisinaan suhtautuu minuun penseämmin esim. jumpassa, kun luulevat, että arvostelen heidän NORMAALIpainoisuuttaan. Mainittakoon vielä, että olen lähes 180 cm pitkä, eli nyt olen varsin hoikka. Vaikka toki joku H&M-tipu tulee pian huutamaan, että olen LÄSKI!



Tässä yhteiskunnassa ei tässä suhteessa ole mitään järkeä! Asiaa vääristää vielä se, että näissä keskusteluissa ovat yleensä fanaattisimmin mukana ne, joilla on väâristynyt kehonkuva, tai ne, jotka eivät hyväksy ylipainoaan. ONNEKSI on myös niitä " iloisia pullukoita" eli normaalipainoisia tai ylipainoisia terveitä ihmisiä, joille elämä maistuu, ja jotka voivat yliolkaisesti suhtautua yhteiskuntamme vääristyneisiin vaatimuksiin. Totuushan on se, että joka uskoo laihuuteen, on UHRI! Ja näin viedään myös neutraalius meiltä laihoilta ihmisiltä, joille laihuus on luonnollinen olotila, eikä mikään suoritettu ja saavutettu ominaisuus tai kehollinen omaisuus.



t. eräänlainen uhri

tekstisi on sairaan mielen tuotetta.

Nyt tiedän, että tätä mahaa ei saa mikään piiloon. Olen selkeästi tosi lihava! Minulla on syömishäiriö ja taistelen juuri tämän suun ja vatsan nälän kanssa. En sentään halua lihota niin paljon, että en pääsisi enää liikkumaan. Toisaaltaan laihtuminen pelottaa, koska siinä ihan oikeasti menettää osan itseään.



Olen jo tottunut olemaan iso ja en muista enää millaista on olla pieni.

Miten niin sairaan mielen tuotetta? Mihin hoitoon? Mikä on koulutuksesti, ja mihin nojaat arviosti. Itse olen opiskellut psykologiaa yliopistossa, enkä ainakaan psyyken sairautta diagnosoisi.

Kurjia tuollaiset perustelemattomat heitot.

t. 19

Olin vetää herneet epâtoivosta. Siis ihmisten kapeakatseisuudesta

t.19

ärtyneemmäksi, nalkuttavaksi ämmäksi, jota ei huvita mikään tai kukaan. Seksi ei enää kiinnosta. Koko yleisolo on ihan negatiivinen. Ja kuten tossa jo sanottiin, aremmaksi ja kaikenkaikkiaan itsetunto on roimasti mennyt alaspäin=( Tuntuu, että koko persoonallisuus on muuttunut rankan lihomisen seurauksena. Ennen olin iloinen, ystävällinen ja spontaani tyyppi. Pidin huolta ulkonäöstäni (meikki, tukka ja vaatteet). 6-v sitten sovin 34 kokoon ja nyt 46 rutkuja vedän päälleni. Ihan hävettää törmätä vanhoihin tuttuihin, jotka ovat nähneet minut viimeksi hoikkana ja kauniina. Oikein paistaa heidän kasvoiltaan " herra jumala minkälainen läski tuotsa on tullut, enpä meinannut edes tunnistaa!!" . Olenkin niin pirun kyllästynyt tähän vittuuntuneeseen olotilaan ja rumaan ulkonäköön, että raahasin läskini jumppaan, että ehkä joskus voin tuntea itseni nätiksi..

kun inhoaa laihana oloa ja pelkäsi miesten ihailevan hänen hoikkuuttaan ja kuinka hän nautti painaessaan 80 kg.... hohhhoijaa...

Vierailija:

kun inhoaa laihana oloa ja pelkäsi miesten ihailevan hänen hoikkuuttaan ja kuinka hän nautti painaessaan 80 kg.... hohhhoijaa...

Siis rautalangasta väännettäköön, että on kurjaa, että ihmiset arvostavat nimenomaan hoikkuuden puoleensavetävänä kvaliteettina. Eli siten että muut kvaliteetit menettäisivät arvonsa ilman hoikkuutta tai että niitä ei tunnustettaisi.

Ja mitä " hohhoijaa" seen tulee. Se on itsepuolustuksen tavaramerkki, jota käytetään, kun ei OSATA tai VIITSITÄ perustella.

Ollaan siis kyvyttömiä itse perusteluun tai kyvyttömiä tunnustamaan sen välttämättömyys. EI SIIS IHME, ETTÄ YHTEISKUNTA AIVOPESEE SEKUNNISSA!

Vierailija:

kun inhoaa laihana oloa ja pelkäsi miesten ihailevan hänen hoikkuuttaan ja kuinka hän nautti painaessaan 80 kg.... hohhhoijaa...

että en kirjoittanut tuota suorita peruskoulu loppuun kommenttia.



Sen seuraavan kylläkin.

että useimmilla lihavuus on vaikuttanut minuuteen negatiivisesti. Itsetunto on kärsinyt, sosiaalinen elämä ja elinpiiri ylipäätään kaventunut, masennus ja tyytymättömyys lisääntynyt jne. Kaikenkaikkiaan lihavuus näyttää heikentäneen vastaajien elämänlaatua olennaisesti. No, kokemukset menevät yksiin potilaideni kokemusten kanssa, ei mitään uutta siis.

että en missään nimessä inhoa laihana OLOA. En vain kertakaikkiaan pidä laihana siitä jatkuvasta huomiosta, jota saan, koska kuten varmasti olette ymmärtäneet, en itse ihannoi laihuutta. Elämäni on siis ihanaa ja kuten sanoin minulla on ihana mies ja lapsi. Tämä on siis epämiellyttävä ILMIö elämässäni - ei mikään elämääni sinänsä mittaava arvo.

Mutta kun imetyksen myötä laihduinkin normaalipainoiseksi (ei ihan alipainon puolelle, mutta melkein), huomasin saaneeni valtavasti itseluottamusta lisää; ei niinkään läheisten seurassa vaan työssäni, jossa joudun paljon olemaan esillä ja katsottavana. Se ehkä tulee eniten ilmi siinä, että en enää esiintymistilanteissa kiinnitä niin huomiota siihen miltä näytän, vaan voin keskittää huomioni itse asiaan, jolloin tilanne on paljon luontevampi, ja itse koen olevani tilanteen " herra" .



Laihtumisessa kyllä tunnistan myös tuon negatiivisen puolen, mistä 19 puhuu. Eli ne jotka minut tuntee, eivät suhtautumistaan muuttaneet, mutta monilta miehiltä alkoi tulla sellaisia kommentteja, joiden vastaanottamiseen tarvittaisiin suunnilleen " krisse" -luokan älykkyys. Ja sitten nämä kyseiset miehet vielä jotenkin tuntuivat odottavan että olisin kovin otettu heiltä saamastani huomiosta. Välillä tekee mieli sanoa, ettei mun aivot ole mihinkään laihtuneet.



Toinen huomio taas on se, että monet naispuoliset pitävät oikeutenaan kommentoida hoikan ulkomuotoa ihan esteettä. Kovin monelle tulisi tuskin mieleen tokaista ylipainoiselle että oletpas läski tai ojennetaan kysymättä siinä miten pitäisi syödä, mutta normaali- ja alipainon rajamailla liikkuvalle saa ihan surutta tölväistä painosta tai syömisistä ihan mitä vaan. Ymmärrän kyllä entisenä ylipainoisena, että taustalla on jonkinlaista kateutta, ajatellaan että hoikkana moni asia on helpompaa (niinkuin tietysti osittain onkin), mutta kaikenlainen hienotunteisuus kyllä katoaa kun painosta puhutaan hoikalle.

Minulle nuorena työpaikan kahvipöytäkeskustelussa lihava työkaveri sanoi että " kesä on tulossa, syö nyt sinäkin että saat jotain täytettä sinne bikineihisi" Siis mua nauratti koko juttu, mutta toisaalta voisiko lihavalle heittää mitään noin suoraa kommenttia painosta?

Eikä mun paino ole missään vaiheessa vaikuttanut asioihin oikeastaan mitenkään. Mä olen ollut ihan yhtä tyytyväinen tai tyytymätön (päivästä riippuen) itseeni kilojen määrästä huolimatta.

Siitä asti kun murrosikäisenä laihduin ylipainoisesta(110kg) normaalipainon kautta alipainoiseksi ja tajusin ettei mun elämä ole yhtään parempaa laihan tai hoikkana kuin mitä se oli lihavanakaan. Sen jälkeen paino ei ole vaikuttanut mun elämiseen paljon mitenkään.



Toki hoikkana on helpompi löytää kivoja vaatteita, isot vaatteet kun on usein tanttamaisia. Mutta siihen se sitten jääkin..