Hankala etappi suhteessa
Vuosi vaihtui ja myös noin vuosi intensiivistä suhdetta takana. Olemme molemmat nyt havahtuneet realistisesti arvioimaan suhteemme tilaa omissa mielissämme. Täydellisyyttä on turha vaatia, sen varmasti ymmärtää kumpikin. Tärkeimpiä syitä jatkaa on siinä että intohimoa löytyy ja sen toteutus on todella nautinnollista. Me myös näytämme ihan pariskunnalta ja keskustelemme todella diippejä juttuja tavalla jota monikaan muu ei pystyisi samalla aaltopituudella antamaan.
Olen itse hyvinkin liikunnallinen ihminen ja ollut aiemmin suhteessa sellaisen kanssa joka on täysi vastakohta. Siitä oppineena en aio uudestaan yrittää työntää käärmettä pyssyyn.
Nykyinen kumppanini sanoi suhteen alussa että tykkää pitää itsestään huolta ja hänen ulkonäkönsä tuki tuota väitettä. Vuosi yhteistä elämää on kuitenkin osoittanut, että kyllä hän varmasti näin ajattelee mutta käytännön elämä vain vie toiseen suuntaan. Ja minusta olisi julmaa pakottaa häntä johonkin mikä ei lähde itsestä, eikä sellainen edes kuulu terveeseen parisuhteeseen.
Emme ole aiheesta varsinaisesti riidelleet, mutta olen kyllä sanonut haluavani olla samanhenkisessä suhteessa koska sellainen kasvattaa molemminpuolista arvostusta ja intohimoa.
Kunnioittavia kommentteja kiitos.
0/5