Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tarvitsen mielipiteen työpaikkani kulttuurista

Vierailija
01.01.2023 |

Olen nyt 4 kk ollut uudessa työpaikassa jossa painetaan suorittavaa työtä 8-10 tuntia päivässä ja yhden tauon ehtii juuri ja juuri pitämään. Olen tehnyt työni tehokkaasti ja tarkasti. Työkuorma on valtava ja paine sikäli kova että kaikki pitäisi ehtiä tehdä ajallaan. Mitään kehuja hyvin tehdystä työstä en ole saanut.

Minun kuuluu päivittäin vaihtaa tietoja pikaisesti kahden koordinaattorihenkilön kanssa. Lähinnä aikatauluja ja kyselyitä että onko listan kaikki työt ajateltu minulle vai delegoidaanko osa muualle. Joinain päivinä asiat sujuvat ihan mukavasti ja toisina nämä suhtautuvat minuun kuin olisin vankilassa istuva vanki joka kysyy vartijoilta etuoikeuksia. Koordinaattoreiden työnkuvaan kuuluu tasata työkuormitusta työntekijöiden välillä ja varmistaa että kaikki tulee tehdyksi. Silti minulle on sanottu ihan suoraan että liian suuri määrä töitä todella kapealla aikataululla on minun, eikä koordinaattoreiden ongelma.

Puolisoni on kuunnellut tätä touhua sivusta ja hänen mielestään tulen voimaan päivä päivältä huonommin tässä työssä. Mua ei haittaa jos en tule erinomaisesti toimeen kaikkien työkavereiden kanssa, mutta tämän koordinaattorin kanssa pitäisi kuitenkin tehdä yhteistyötä. Hän viettää aikansa puhelimella aikansa kuluksi eikä pidä siitä että hänen pitäisi ottaa kantaa asioihin. Laittoi wa-ryhmään kaikille jopa viestin, että opetelkaa olemaan soittamatta hänelle. Tuohon wa-ryhmään hän tykkää kommentoida muiden asiallisiin tiedotteisiin ivallisesti pilkaten viestin kirjoittajaa ja esimiehet ovat joutuneet jälkikäteen poistamaan hänen viestejä.

Pari kertaa vieressä todistanut epäuskoisena miten koordinaattori puhuu ääneen työpaikalla halventavilla nimityksillä ja panettelevasti niistä ketkä eivät ole paikalla.

Kommentit (30)

Vierailija
21/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse ihan eri alalla, mutta tilanteeni on aika sama. Koeaika ehti juuri päättyä, ja ahdistaa, että en pääse halutessasi tästä työstä irti irtisanomisaikaan, joka on 2 kk. Viime yönä näin unta, että irtisanoudun tyhjän päälle. Haaveilen lähdöstä, mutta kahden lapsen yh:na ei varaa parin kuukauden karenssiin ja ansiosidonnainenkaan ei riitä elämään täällä pk-seudulla.

Minulla kamelin selän katkaisi joululoman peruminen päivän varoajalla. Peruuntui varattu matka koko perheeltä. Samalla peruttiin viikonloppu, joten pitkää päivää painetaan kaksi viikkoa putkeen. Olen suoraan sanonut että en tee tätä vapaasta tahdostani vaan pakotettuna. Lisäksi kalenteriin ilmestyi seuraavaksi 6 kk joka la ja su palaveriaika varmuudeksi. Teen siis asiantuntijatyötä, joka ei ole vuorotyö. Työpäivät ma-se,37,5 h viikossa. Työviestejä tulee iltaisin ja viikonloppuisin. Saldovapaita ei ole lupa pitää seuraavaan 3 kuukauteen. En tiedä miten jaksan, työn päälle huolehdittava myös lapsista.

Vierailija
22/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suuret ja sydämelliset kiitokset kaikista kommenteista. Kyllä minä alan nyt etsimään uutta työtä. Työsopimukseeni kirjattiin että joudun korvaamaan maksullisen koulutuksen jonka työnantaja järjesti työsuhteen aluksi jos lähden alle vuodessa muualle. Mutta aion kyllä kyseenalaistaa tuon, koska jossain määrin voisin tulkita tulleeni kiusatuksi ulos työpaikastani.

Ei tuollaisista pahoinvointia aiheuttavista asioista ole mitään järkeä ruveta neuvottelemaan ao. ihmisten kanssa. He ovat sellaisia kuin ovat ja minun tehtäväni on löytää sivistyneempää sakkia joiden kanssa yhteistyö on mielekästä ja kunnioittavaa. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koordinaattori. Komea titteli joutilaalle.

Vierailija
24/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et sä ap mitään tarvitse.

Vierailija
25/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään esimiesten koulutus omaan esimiestyöhönsä on tyystin unohdettu. Esimiehet eivät aina ymmärrä innostamisen, kannustamisen ja korjaavan palautteen merkitystä.

Työpaikalle eivät kuulu esim. ääritunteet, ne kuuluvat yksityiselämään.

Silloin kun esimiehen työn tulos perustuu johdettavien työn tulokselle,saadaan esimieskin ymmärtämään oman käytöksensä voima.

Esiehen tehtävä on johtaa työtä, ei loukata toisen persoonaa. Usein monet esimiestehtävät ovat jopa turhia, jos tekijöiden työ olisi älytty määritellä määrällisten tavoitteiden mukaan.

Vierailija
26/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ihan eri alalla, mutta tilanteeni on aika sama. Koeaika ehti juuri päättyä, ja ahdistaa, että en pääse halutessasi tästä työstä irti irtisanomisaikaan, joka on 2 kk. Viime yönä näin unta, että irtisanoudun tyhjän päälle. Haaveilen lähdöstä, mutta kahden lapsen yh:na ei varaa parin kuukauden karenssiin ja ansiosidonnainenkaan ei riitä elämään täällä pk-seudulla.

Minulla kamelin selän katkaisi joululoman peruminen päivän varoajalla. Peruuntui varattu matka koko perheeltä. Samalla peruttiin viikonloppu, joten pitkää päivää painetaan kaksi viikkoa putkeen. Olen suoraan sanonut että en tee tätä vapaasta tahdostani vaan pakotettuna. Lisäksi kalenteriin ilmestyi seuraavaksi 6 kk joka la ja su palaveriaika varmuudeksi. Teen siis asiantuntijatyötä, joka ei ole vuorotyö. Työpäivät ma-se,37,5 h viikossa. Työviestejä tulee iltaisin ja viikonloppuisin. Saldovapaita ei ole lupa pitää seuraavaan 3 kuukauteen. En tiedä miten jaksan, työn päälle huolehdittava myös lapsista.

Miksi suostut tuohon? Pidä kiinni työajoista ja päivystyslisistä. Muuna aikana puhelin ja sähköposti kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi suostut kyykyteltäväksi? Teet työajan verran töitä taukoineen ja jätät loput tekemättä. Esimieheltä voi aluksi tulla sanomista, mutta sanot vaan ettei työaika ja työmäärä ole sopusoinnussa keskenään. Sinunlaistesi takia tuota harrastetaan, koska aina löytyy joku, joka tekee palkatonta ylityötä tunnollisuuksissaan.

Vierailija
28/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ihan eri alalla, mutta tilanteeni on aika sama. Koeaika ehti juuri päättyä, ja ahdistaa, että en pääse halutessasi tästä työstä irti irtisanomisaikaan, joka on 2 kk. Viime yönä näin unta, että irtisanoudun tyhjän päälle. Haaveilen lähdöstä, mutta kahden lapsen yh:na ei varaa parin kuukauden karenssiin ja ansiosidonnainenkaan ei riitä elämään täällä pk-seudulla.

Minulla kamelin selän katkaisi joululoman peruminen päivän varoajalla. Peruuntui varattu matka koko perheeltä. Samalla peruttiin viikonloppu, joten pitkää päivää painetaan kaksi viikkoa putkeen. Olen suoraan sanonut että en tee tätä vapaasta tahdostani vaan pakotettuna. Lisäksi kalenteriin ilmestyi seuraavaksi 6 kk joka la ja su palaveriaika varmuudeksi. Teen siis asiantuntijatyötä, joka ei ole vuorotyö. Työpäivät ma-se,37,5 h viikossa. Työviestejä tulee iltaisin ja viikonloppuisin. Saldovapaita ei ole lupa pitää seuraavaan 3 kuukauteen. En tiedä miten jaksan, työn päälle huolehdittava myös lapsista.

Mitä sinun mielessäsi liikkui, kun hyväksyit joululoman perumisen päivän varoajalla?

Kai sinä sai edes asianmukaiset hälytysrahat ym. asianmukaiset korvaukset.

Tämän täytyy olla provo, sillä eihän edes hoitoalalle soveltuvuustesteillä valitut nöyrimmät työntekijät suostu tuollaiseen. Tai sitten sinun kuukausipalkkasi on useampia kymppitonneja, euroissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suuret ja sydämelliset kiitokset kaikista kommenteista. Kyllä minä alan nyt etsimään uutta työtä. Työsopimukseeni kirjattiin että joudun korvaamaan maksullisen koulutuksen jonka työnantaja järjesti työsuhteen aluksi jos lähden alle vuodessa muualle. Mutta aion kyllä kyseenalaistaa tuon, koska jossain määrin voisin tulkita tulleeni kiusatuksi ulos työpaikastani.

Ei tuollaisista pahoinvointia aiheuttavista asioista ole mitään järkeä ruveta neuvottelemaan ao. ihmisten kanssa. He ovat sellaisia kuin ovat ja minun tehtäväni on löytää sivistyneempää sakkia joiden kanssa yhteistyö on mielekästä ja kunnioittavaa. Ap

Jospa kuitenkin tekisit nyt sen työsuojeluilmoituksen. Eihän sinulla ole mitään hävittävää vaan kaikki voitettavana.

Vierailija
30/30 |
01.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Urakkatahtisesta työstä kuuluuu saada vähintään 20% suurempaa tuntipalkkaa, ehkä 30% suurempaakin!