Miksi Helsinkiä ei perustettu Hankoon?
Olen aina ihmetellyt miksi Hangon kaltainen keskeisellä paikalla oleva hyvä satama oli pitkään käytännössä asumattomana eikä kukaan perustanut sinne kaupunkia? Hankoniemi oli jo viikinkiajalla idänkaupan välietappi ja silti varsinaista vakinaista asutusta sinne syntyi vasta joskus 1500-luvulla. Luulisi että esimerkiksi Helsinki olisi kannattanut perustaa siihen Vantaanjoen suun sijaan, kerta Kustaa Vaasa halusi kilpailla Tallinnan kanssa. Helsinkihän oli alusta lähtien kaupunkina täysin epäonnistunut ja keinotekoinen. Sinne ei kukaan halunnut muuttaa, sisämaayhteydet olivat surkeat eikä kaupankäyntiin ollut vientituotteita. Ainoa arvo on ollut ensin Ruotsin kruunulle sotilaallinen ja sitten Venäjän keisarille hallinnollinen.
Kommentit (17)
Niin tai vaikka keski-Eurooppaan. Vituttaa, kun tää on niin kaukana kaikesta.
Koska Helsingin haluttiin olevan lähempänä Pietaria.
Vierailija kirjoitti:
Koska sinne perustettiin Hanko. Muuta kysyttävää?
Hanko kaupunki on perustettu vasta 1800-luvulla, vasta 1700-luvulta alkaen sinne alettiin rakentaa linnoituksia. Se tässä hämmästyttää että tuollaiselle paikalle ei aiemmin löytynyt kenellekään käyttöä.
Jos tuntisit historiaa niin tietäisit että piti olla tarpeeksi lähellä Pietaria mutta ei liian.
1700-luku kirjoitti:
Koska Helsingin haluttiin olevan lähempänä Pietaria.
Ei Pietaria ole ollut olemassakaan kun Helsinki on perustettu. Siihen aikaan idänkauppa käytiin pitkälti Baltiasta käsin, ja sitä peittoamaan Kustaa Vaasa halusi Helsingin perustaa. Hanko olisi ollut sitä varten paljon parempi koska siltä kohdalta Suomenlahti on kaikkein kapein. Yksi syy miksi Helsinki ei pärjännyt Tallinnalle on se että Tallinnan satama ja Viron rannikko on isoille laivoille helpolmpi purjehtia.
Siksi että Hanko säilyy luonnonkauniina. Ihmisellä on tapana tuhota luonto ja hajut kadulla.
Hetkinen. Mutta eikös Raasepori ole vanha kuin taivas ja sinnehän rakennettiin linnakin kauppareittejä suojelemaan?
Raasepori on aika lähellä Hankoa. Rantaviivahan on muuttunut suuresti vuosisatojen aikana ja se nykyisin kukkulalla pönöttävä linna taisi ennen olla ihan vesirajassa? Ehkä Hanko ei ollut silloin niin hyvä paikka kuin se on nyt.
Koska Helsinkiä oli suojaamassa jo Viapori eli Suomenlinna.

Kyllä Hanko on aina ollut erinomainen, ja siihen juuri tuo maastonkohoaminen ei ole vaikuttanut. Olaus Magnus kehuu Hankoa yhdeksi maailman parhaista satamapaikoista.
Ymmärrän sinänsä että vielä keskiajalla pienemmillä aluksilla on mieluummin menty niemen poikki ja purjehdittu muutenkin suojaisassa saaristossa, mutta 1500-luvulla Kustaa Vaasa halusi kehittää nimenomaan ulkomaankauppaa, ja siihen tarvittiin isoja aluksia.
Vierailija kirjoitti:
Koska Helsinkiä oli suojaamassa jo Viapori eli Suomenlinna.
Helsinki on perustettu 1550, Viaporin rakentaminen aloitettiin parisataa vuotta myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska Helsinkiä oli suojaamassa jo Viapori eli Suomenlinna.
Helsinki on perustettu 1550, Viaporin rakentaminen aloitettiin parisataa vuotta myöhemmin.
Tuolta vuodelta ei vaan ole jäljellä yhtään mitään 😆
Koska Hangosta ei löytynyt sopivaa suomaata ja kaatopaikkaa jonka päälle rakentaa.
Eikös Helsingin satama ollut matala jo Vaasan aikaisille laivoille?
"Suojaisa saaristo" on myös kyseenalainen termi, se voi olla suojaisa vain vedet hyvin tunteville paikallisille, jotka liikkuvat pienillä ja ketterillä aluksilla. Muille se on helvetillinen karikko.

Niin, sitä juuri tarkoitinkin. Vielä keskiajalla Hankoniemikin ylitettiin kai jostain Lappohjan nurkilta, veneet vedettiin maitse.
Koska sinne perustettiin Hanko. Muuta kysyttävää?