Ristiriitaista, en voi elää mieheni kanssa.

Tuntuu, ettei mikään ole hyvin. Meissä/meillä ei ole mitään yhteistä. Paitsi lapsemme. Mitä ihmettä silloin ajattelimme kun lapsen teimme??! Sitä, että minulla on tämä lapsi, en kadu, on maailman ihanin lapsi, ja on ihanaa olla äiti!!



Mutta en voi elää mieheni (lapseni isän kanssa). Kaikesta tulee riitaa. Olemme olleet asumuserossa, ja tarkoitus oli muuttaa yhteen, mutta tajusin etten siihen pysty.



Säälittää tuo meidän pikkuinen. Hän niin rakastaa molempia vanhempiaan, ja me häntä. Ja tiedän että lapsi haluaisi että vanhemmat olisivat yhdessä. Mutta kun emme pysty. Mies haluaisi asua yhdessä, mutta en ymmärrä miksi? Pelkästään se (vaikka maailman isoin asia onkin) että meillä on yhteinen lapsi ei riitä syyksi muuttaa yhteen.



Jos meikkaan, mies ei tykkää. Jos en meikkaa, haukkuu kun en huolehdi itsestäni. Ja tämä vain yksi esimerkki. En jaksa enää. Haluan olla sellainen kuin olen. Piste.