vauva pian 7kk " labiili vatsa-asento"

Hei Ingwer! (Kavimmekin tassa vahan aikaa sitten ' yliaktiivisten vauvojen' keskustelua, seka osteopatiasta jutustelimme. :))



Meidan poikamme, 6,5kk, on kovin motorisesti laiska, kaantyi noin kuukausi sitten pari kertaa vatsalleen ja sen jalkeen ei ole se homma pahemmin kiinnostanut, kyljelta toiselle vain kierahtelee, eika liiku mihinkaan suuntaan (jalat vatkaa ilmaa tosin joka asennossa ollessaan!) Ja vasta ihan viime paivina on alkanut viihtymaan vatsallaan ja silloinkin vain lyhyita aikoja. Kannattelee kylla ylavartaloa ja ojentaa toista katta mutta aika haparoiden. Istua haluaisi kovasti muttei ihan viela tukematta siihen kykene.



Mutta, en ole ollut huolissani!! Niin eri tahtiin nama lapset tuntuvat kehittyvan - veljenpoikani oppi istumaan itsekseen vasta yli kymmenkuisena ja ryomimaan vasta vuoden vanhana, ja nyt on hurjaa vauhtia sen jalkeen kehittynyt ja ihan normaali lapsi siis. Olen myos tavannut monia puolitoistavuotiaita jotka vasta ovat kavelemaan oppineet. Eli en usko etta on syyta huoleen, etenkin kun poikasi kuulostaa sosiaalisesti tosi kehittyneelta ja lasnaolevalta - samoin on meidan poikamme, siis ihan koko ajan tuntuu etta on jutuissa mukana. Olemmekin miettineet etta poika on verbaalista tyyppia, seka myoskin kova pohtimaan maailman menoa. ;)



Taalla Briteissa tosin vauvojen kehitystakin seurataan aika laiskasti, jollei olisi ollut ylimaaraista rokotusta tanaan niin seuraava tarkastus olisi vasta yhdeksankuisena!! Ja laakari tarkastaa lapsen vain siis kahdeksanviikkoisena ja sitten yhdeksankuisena, jonka jalkeen puolitoistavuotiaana - siina valilla on sitten niita terveydenhoitajan tekemia rokotuksia, joissa punnitaan jne. muttei lapsen kehityksesta pahemmin kysella. Enpa tieda pitaisiko tasta ajatella etta hyva ettei stressata turhaan, vai etta onpas huonosti asiat... :)



Toivottavasti et ole liian huolissasi - ja mina muuten jatkaisin osteopatiassa kaymista, meilla on ensi viikolla seuraava aika. :)



Lumsku ja laiskapoika 6,5kk

Kiitos vastauksesta,

jäitkin mieleen sieltä yliaktiivisten vauvojen pinosta :)



Oon itse aika huolestuja-tyyppiä mitä poikaan tulee, tavallaan ajattelin pojan ollessa pienempi, että varmaan lähtee nopsaan liikkumaan, kun on aina sätkinyt niin paljon ja väpättänyt minkä kerkeää.. vielä väpätetään ja sätkitään paljon ja jos jonnekin halutaan, niin alka huuto ja äidin pitää nostaa syliin ja viedä poika paikasta A paikkaan B. ;)



Halua olisi nousta istumaan ja seisomaan, aina ponnistetaan ylös ja sitten ollaan yhtä hymyä vaan kun seistään niinkun isot miehet...mutta masulla ei siis ole yhtään kiva olla-



Meillä Saksassa on kyllä useemmin noita lääkärikäyntejä kun siellä Briteissä, mutta ei oikein verrattavissa Suomeen, missä huomioidaan myös muu perhe ja seurataan, että mikä tilanne kokonaisuudessaan on (näin siis oon ymmärtänyt) - täällä ei mitään unikouluja ole sairaaloissa tai muuta, sinne olisi nyt kova tarve päästä kun poika heräilee yöt läpensä yhä edelleen.



Miten usein te ootte käyneet siellä osteopatiassa? Me ollaan oltu ehkä 5 kertaa, ja poika ei tykkää siitä yhtään. Sydäntäsärkevä huuto alkaa ja tekee oikein pahaa. Sen jälkeen on kyllä nukkunut öitäkin vähän paremmin, ja meillä se on auttanut ennen kaikkea alkukuukauksien itkuisuuteen! Aina kun tilanne alkoi kehittyä huonompaan suuntaan, hakeuduttiin uudestaan hoitoon.



Meille se osteopaatti sanoi, että jos poika pian tarttuu esineisiin edessänsä (mahalla ollessaan) niin ei tarvi enää tulla. Mutta tästä heikosta vatsa-asennosta ei ollut mitään puhetta. Mies ei haluaisi enää mennä, ite taas haluaisin varmuuden vuoksi mennä tarkastamaan tilanteen....

Kyllapa kuulostavat niin monessa asiassa samantyylisilta nama pojat!



Mekin arvelimme etta poika lahtee varmaan tosi aikaisin liikkeelle kun sellainen vipina ja satkiminen kavi ihan pienesta asti - no, samalla lailla satkitaan vielakin ja tosiaan minnekaan ei liikuta, paitsi sylissa koko ajan. Mutta istua ja seista haluaa, hoitopoydallakin hermostuu makaamiseen ja kun nostaa istumaan on kaikki taas hyvin. :) Odotan kylla kuin kuuta nousevaa sita etta poika osaa istua itse - han kun haluaa olla kaikessa puuhassa mukana niin sitten olisi ainakin helpompaa istuttaa hanet viereen ihmettelemaan, nyt joko raahaan sitteria huoneesta toiseen tai yritan tehda hommia poika sylissa tai rintarepussa, hieman hankalaa. Meilla kun paivaunetkin nukutaan vain jos rinta on viiden sentin laheisyydella - ei siis juuri loydy aikaa asioiden hoitamiselle.



Olen miettinyt etta ehka poika on hitaampaa laatua liikkumisen suhteen koska on kovin pitka ja laiha, aina on ollut. Erityisesti hanen selkansa on tosi pitka ja sen takia varmaan on vaativampaa oppia sita kannattelemaan? Poika tuntuu lisaksi keskittyvan ' kaden taitojen' opetteluun, on oikea naplaaja ja tosi taitavasti jo juo itse nokkamukista ja tarkasti kasittelee kaikkea - ehka tama on ihan tavallista, ensimmainen lapsi kun on niin ei oikein tieda mika on ns. normaalia!



Mutta, Suomen neuvolaa on kylla monesti ikava, taallakin terveydenhoitaja keskittyy vain lapseen ja aidin hyvinvoinnista tai muutenkaan perheen jaksamisesta ei juuri kysella. Pitaa siis hakeutua laakarille jos haluaa mistaan itseen liittyvasta keskustella. Tuntuu vahan hassulta kuinka lapsi ja aiti kasitellaan taysin erillisina - olin tanaan juuri shiatsu hoidossa (sita oma laakarini suositteli energian lisaamiseksi, ja siita onkin ollut tosi iso apu - ja uskon etta tama on auttanut vauvaakin minun kauttani) ja tama hoitaja kertoi kuinka kiinalaisessa laaketieteessa jos lapsella on jokin huonosti niin aitia hoidetaan lapsen elaman ensimmaiset seitseman vuotta! Aika eri nakokulma.



Mutta siis, ei taalla edes tiedeta mita unikoulu on, enka ole viitsinyt edes mainita talle terveydenhoitajalle etta poikamme on heraillyt tunnin valein viimeiset kuusi viikkoa, kun yleensa vastaus on tyyliin ' no sellaisia ne vauvat on' kysynpa mista tahansa. Samoin ystavaani neuvottiin etta jata vauva vaan sankyyn yksin itkemaan illalla, kylla se siita lopulta nukahtaa - huh! Mutta ehka tama antaa epareilun kuvan, ehkapa kyse on vain tasta meidan kohdallemme sattuneesta terveydenhoitajasta.



Raskauden aikana saamani tuki oli aivan mahtava, ja siksi ehka kaipaankin sita nyt paljon. Olen itsekin melkoisen huolehtivaa ja luulosairasta tyyppia, etenkin ennen raskautta, mutta jotenkin osasin olla aika rauhallinen koko yhdeksan kuukautta. Uskon etta tuo katiloiden tuki oli suuri tekija siina. Mutta kyllahan sita lapsesta keksii aina jotain huolestumisen aihetta, vaikka ihan pienimmista jutuista! :)



Osteopatiasta viela: kavimme ensin kolme kertaa melko lahekkain ja sitten hieman pidemman tauon jalkeen viela tarkistuksessa noin nelikuisena. Silloin osteopaatti sanoi ettei enaa tarvitse valttamatta tulla, mutta jos haluamme niin joskus 6-7kuisena voisimme kayda viela kerran, ja niinpa paatimmekin menna ensi viikolla - ihan vaan varmuudeksi. Tuntuu kylla etta kaikki on ihan hyvin, paitsi etta imukuppikuhmu ei ole vielakaan taysin painunut alas - enpa tieda painuukokaan ikina. Kavin muuten itsekin pari kertaa osteopaatilla ja oli tosi kiva kokemus; ja kun pojassa huomasi ihan konkreettisen eron tosi akkia hoidon jalkeen (ei siis kaantanyt paataan vasemmalle ennen hoitoa) niin kylla kannatan!



Huh, tulipas pitka sepostus! :) Nyt on kommittava pojan viereen nukkumaan - meilla muuten perhepetiin siirtyminen on helpottanut oita, aiti saa enemman unta ja poika nukkuu rauhallisemmin. Vahan vaan jannittaa siita vierottaminen etta mitenkohan tulee sujumaan... mutta tama onkin jo eri juttu!



Syksyisin terveisin,

Lumsku