Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aiheeton eläinsuojeluilmoitus ja sen jälkeen alkanut ahdistus

Vierailija
22.12.2022 |

Meistä tehtiin aiheeton eläinsuojeluilmoitus, jossa ei todettu muita puutteita kuin koiran kopista puuttuva läppä. Se oli helposti korjattavissa oleva asia. Eläinlääkäri oli tosi mukava, ja ei siinä käynnissä ollut sen kummallisempia, mutta sen jälkeen mulla on alkanut ihan kauhea ahdistus, että meille yhtäkkiä ilmaantuu taas joku viranomainen ja kokoajan kotona ollessani vahtaan tielle ja sydän hypähtelee kun joku auto ajaa pihaan. Vaikka tiedän, että kaikki on kunnossa, niin silti jotenkin turvallisuuden tunnettani on loukattu, ja kotirauhaani rikottu. Lisäksi en tiedä kuka on ilmoituksen tehnyt, ja millaisia valheita hän levittelee minusta ympäriinsä. Ahdistaa tosi paljon.

Olen jopa ajatellut, että luopuisin koirastani, jotta tällaista ei enää tapahtuisi. Koira on minulle tosi rakas, sen kanssa lenkkeillään päivittäin, harrastetaan erilaisia juttuja, ja se saa aina hoitoa jos sillä on pienikin asia, mistä huolestun. Sillä on ulkona tarha, jossa se viettää aikaa työpäivien ajan, ja se menee sinne tosi innoissaan. Tarha on kokonaan katettu, sillä on siellä koppi jossa pehmikkeitä, luita joita järsiä... Ja tilaa touhailla ja kaivella, piilotella luita... Kovilla pakkasilla se on sisällä. Nyt vaan tuntuu, että olisiko parempi vaan viedä koira piikille, jotta saan olla kotonani rauhassa ilman pelkoa, että joku tulee ilmoittamatta ovelle.

Tää on aiheuttanut mulle ihan kohtuutonta ahdistusta, ja asia on mielessä ihan joka päivä. Miten pääsisin tästä tunteesta eroon? Pitäisikö mun vaan luopua koirasta, vaikka rakastan sitä paljon? Miten pääsen eroon ajatuksesta, että joku stalkkailee mun touhuja ja ilmoittaa eläinsuojelulle asioita jotka ei oo totta? Että joku haluaa mulle pahoja asioita?

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
22.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et tietenkään luovu koirasta saati vie tervettä koiraa piikille. Sinun täytyy nyt käsitellä vaan tuo sun oma tunnepuolen ongelmasi, tarvittaessa vaikka otat terapeutilta muutaman keskustelukäynnin, jos et itseksesi pääse yli.

Tuollaista se on, kun on eläimiä tai lapsia, että joku voi ilmoitella. Mullekin on tehty niin sekä koirasta, että lapsesta. Inhottavaa se on, mutta minä ainakin laitoin vaan taakseni, päätin etten vatvo sitä enää. Muutimme kyllä kerrostalosta pieneen omakotitaloon sittemmin, kauemmas potentiaalisista pyttypäistä. Kun varsinkin kerrostaloissa tuppaa helposti joku koiranvihaaja samaan taloon. Ulkona pidettävät koirat toki myös helposti noita ilmoituksia nykyajan hössöttäjiltä aiheuttaa, mutta tuskinpa siellä teillä päin montaa ilmoittelijaa on, ja kun nyt on todettu että olot on ok, ei ne sen saman ilmoituksesta tule uudestaan katsomaan, jos ilmoituksen syy on sama eli koiran oleminen pitkiä aikoja yksin ulkona aitauksessa.

Vierailija
2/15 |
22.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti sulla ei ole lapsia. Olis tosi ikävää, jos joutuisit jonkun kiusanhengen tekemän lasun vuoksi viemään lapset piikille oman mielenrauhan säilyttämiseksi.

No olipa kiva kommentti. Tää asia oikeasti vaivaa mua, ja luojan kiitos ei oo sen ikäisiä lapsia enää, että lasua voisi tehdä. Voin vaan kuvitella miten ahdistavaa se olis ollut, jos tästäkin ahdistuin niin kovasti, varsinkin kun tapaaminen eläinlääkärin kanssa oli tosi kiva, eikä siinä ollut mitään sen kummempia asioita, mitkä selittäisi nämä mun tunteet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
22.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et tietenkään luovu koirasta saati vie tervettä koiraa piikille. Sinun täytyy nyt käsitellä vaan tuo sun oma tunnepuolen ongelmasi, tarvittaessa vaikka otat terapeutilta muutaman keskustelukäynnin, jos et itseksesi pääse yli.

Tuollaista se on, kun on eläimiä tai lapsia, että joku voi ilmoitella. Mullekin on tehty niin sekä koirasta, että lapsesta. Inhottavaa se on, mutta minä ainakin laitoin vaan taakseni, päätin etten vatvo sitä enää. Muutimme kyllä kerrostalosta pieneen omakotitaloon sittemmin, kauemmas potentiaalisista pyttypäistä. Kun varsinkin kerrostaloissa tuppaa helposti joku koiranvihaaja samaan taloon. Ulkona pidettävät koirat toki myös helposti noita ilmoituksia nykyajan hössöttäjiltä aiheuttaa, mutta tuskinpa siellä teillä päin montaa ilmoittelijaa on, ja kun nyt on todettu että olot on ok, ei ne sen saman ilmoituksesta tule uudestaan katsomaan, jos ilmoituksen syy on sama eli koiran oleminen pitkiä aikoja yksin ulkona aitauksessa.

Kiitos tästä. Olen miettinyt, että tässä on nyt joku vanha trauma tms aktivoitunut, koska en oikein koe tätä itsekään normaaliksi reaktioksi. Ja pitäis löytää se juurisyy et miksi tää tilanne ahdistaa niin paljon.

Vierailija
4/15 |
01.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yritä ajatella myönteisesti ja keskittyä siihen ettei eläinlääkäri todennut mitään muuta ongelmaa kuin oviläpän. 

Haukkuuko koira usein ulkotarhassa ja onko joku naapuri saattanut kyllästyä räkytykseen? 

Vierailija
5/15 |
01.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo kyllä asia panee varpailleen. Meistä tehtiin kans elsu. Elsun tekijä puhkoi automme eturenkaat ennen elsun tekoa.

Kaikki oli hyvin.

Elsun tekijä v*ittuuntui, kun kuuli, että meillä on rotukoiran pentuja myytävänä. Elsun tekijä on perheellinen, ja ne kerjäs meiltä autoa, rahaa, ruokaa, vessapaperia ja pesuaineita "lainaksi" kahden vuoden ajan. Mitään eivät palauttaneet. Kun lopetin hyväntekeväisyyden, nii alkoi tapahtumaan(renkaiden puhkominen ja elsu)

Vierailija
6/15 |
01.11.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Usein se on naapurikateus kun panee tekemään harmia toisille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
21.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu ei ole masennukselle pitäisi olla sijaa, jos itse tietää, että koiralla  asiat ovat  hyvin ja vähintään perustarpeet täyttyy. Vesi, ruoka, turkin- ja terveydenhuolto, säännöllinen lajityypillinen ulkoilu. Sopivan lämpötilan omaava lepopaikka ja mahdollisuus lepoon. Koira on sosiaalinen- laumaeläin, joka ei sovellu yksineläjäksi.

Vierailija
8/15 |
21.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka kauan tapahtumasta on? Mun lapsesta tehtiin perätön lastensuojeluilmoitus ja asia vainosi varmaan puoli vuotta. Juuri pelko siitä, voidaanko niitä tehdä lisää. Asian käsitellyt työntekijä oli oikein ystävällinen ja mukava, eikä ilmoitus edennyt soittoa pidemmälle. Tuli vielä kirje, jossa todettiin ettei ole lastensuojelullista huolta. Silti se vaivasi ja ahdisti pitkään. Mutta luulen että sinäkin pääset tästä vielä yli, voimia ja valoa kevääseen! <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
21.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juu ei ole masennukselle pitäisi olla sijaa, jos itse tietää, että koiralla  asiat ovat  hyvin ja vähintään perustarpeet täyttyy. Vesi, ruoka, turkin- ja terveydenhuolto, säännöllinen lajityypillinen ulkoilu. Sopivan lämpötilan omaava lepopaikka ja mahdollisuus lepoon. Koira on sosiaalinen- laumaeläin, joka ei sovellu yksineläjäksi.

Se loukkaa sanoinkuvaamattoman paljon, jos joku läheinen uhkailee tällaisella ilmoituksella. Sillä voi tehdä pelkkää kiusaa. Miksi se menee niin ihon alle? Tuntuu varmaan samantapaiselta kuin lasu, ladulla uhkailu. Eihän sitäkään pitäisi pelätä.

Vierailija
10/15 |

LASULLA uhkailu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
21.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arvaa vaan, kuinka ahdistuneita olisivat tuotantoeläinten omistajat, kun tarkastuksia tehdään vähän väliä. Onhan noita tehty, ja aiheettomistakin tehdyt raportit on talletettu huolella.

Ei sinun tarvitse siitä mitään piitata. Eihän todella kamalissa tapauksissa tehdyt tarkastukset johda mihinkään. 

Vierailija
12/15 |
21.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oon kokenu saman ap, mutta lapsen kanssa. Siitä on jo aikaa, aika parantaa. 

Kaikkea hyvää sinulle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
21.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun koiristani tehtiin elsu pian sen jälkeen kun olin muuttanut uudelle paikkakunnalle. Oli esitetty huoli siitä, kun liikun huomattavasti alipainoisten koirien kanssa ja koirat muutenkin vaihtuvat koko ajan. Toivotin valvontaeläinlääkärin hyvillä mielillä kotikäynnille, koska olen itse vapaaehtoinen eläinsuojelutyöntekijä ja minulle tulee usein hätäsijoitukseen haastavia ja huonokuntoisia koiria ja kissoja, joita sitten kuntoutan kohti uutta elämää. 

En osannut ahdistua tai närkästyä tuosta elsusta. Mielestäni se oli aiheesta, koska eihän tuo tuntemattomana pysytellyt ilmoittaja voinut tietää mistä todellisuudessa oli kyse. Pidin vain hyvänä asiana, että ihmiset kiinnittävät huomiota kyseenalaiselta näyttävään eläimenpitoon ja ovat valmiita toimimaan.

Vierailija
14/15 |
21.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän täysin ap:tä. Joillakin ihmisillä on eräänlainen viranomaispelko. Kuten itselläni. Vaikka en ole koskaan tehnyt mitään väärää. Mutta jos esimerkiksi ajan autoa ja näen poliisin, saatan säheltää jotain semmoista, mitä en ikinä normaalisti tee. Olen kokenut ja hyvä kuski. Muuten olen sosiaalinen ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen. 

Käsittele ap asia. Viranomaiset eivät oikeasti ole uhka ja jos kaikki kunnossa, ei ole mitään hätää. Ihmiset ovat nykyäön semmoisia vouhottajia, että pienemmästäkin tekevät tuommoista. Esimerkiksi lasuja tehdään ihan kiusallaan, kateuden vuoksi ym. Viranomaisten on tarkistettava asiat, mutta siinä kaikki. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
21.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mietit koiran viemistä piikille aiheettoman elsun takia??

Et taida nyt kertoa ihan kaikkea.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä seitsemän