Tarvitseeko lapsi sisaruksen? Ollaan miehen kanssa luultu nain, mutta meilla kummallakin esikoisina on lapsuuden muisto, etta pikkusisaruksesta on ollut vain paljon harmia.

Meidän ainokainen jäänee siitä huolimatta ainokaiseksi.

Ilman sisaruksia kasvaminen ei ole kivaa :S

protestanttisessa kasvatuksessa. Kaikessa piilee itsekkyyden siemen.

Jos vanhemmista itsestään tuntuu siltä, että haluaa lisää lapsia, niin sitten asia on ok. Mutta koskaan ei pidä tehdä lapsia vain siksi, että lapsi tarvitsee sisaruksen.

Juuri sillä " ihanteellisella" 3-4 vuoden erolla tulee tilanteita, että toinen on 8 eli iso koululainen mutta toisaalta pieni lapsi ja toinen 4, eli se perheen vauva vaikka oikeasti osaa terrorisoida ja kiusata 8-vuotiasta ihan tarkoituksella. Ja sitten tulee vanhempi joka ratkaisee tilanteen, että " miksi sinä isompi et tajua että toinen on vasta niiiiin pieni, että ihan vahingossa rikkoi sun leikkisi" .



Sitten kun ikäeroa on 10 vee ja yli, pikkusisaruksesta tulee oikeasti se perheen pienin ja hellitty ja isompi lapsi on oikeasti jo kyvykäs vastaamaan näihin " sinä isompana" -vaatimuksiin.



Teoria perustuu omien ja muiden lasten tarkkailuun.

Varsinkin jos " liian aikaisin" kuolevat, silloin olisi todella tarve sille siskolle tai veljelle, joka tietää tasan miltä tuntuu.



t. kokemusta on

Joillekin toki sisarus/sisarukset voivatkin olla ilon aihe mutta monelle myös harmi. Itse en ole kokenut mitään iloa sisaruksistani ikinä. Olen vanhin ja kiltein mutta silti vähiten suosittu. Lisäksi ajatus kaikenmaailman perinnönjaoista ym. on kauhea. Olisi paljon helpompaa olla ainoa lapsi. Tietenkin ainoa lapsi tarvitsee vähän aktiivisemmat ja viitseliäämmät vanhemmat kun sellainen jolla on sisaruksia. Mutta mielestäni kukaan ei TARVITSE sisaruksia. Tai no, kyllä silloin jos on perheessä sellainen tilanne että lapsesta ei välitetä, silloin sisarus voi antaa sitä turvaa mitä muuten vanhemmilta saa. Meillä oli kyllä karmeat kotiolot mutta me sisaruksetkin käännyimme toisiamme vastaan emmekä osanneet tukea toisiamme :(

Minulla ja sisarpuolellani on ikäeroa 19 vuotta. Sanomattakin lienee selvää, että 34-vuotiaan naimisissä ja työssäkäyvän naisen elämä on täysin erilaista kuin 15-vuotiaan koulua käyvän teinin. Suhde ei ole huono, mutta ei se sisarillinenkaan ole. Mutta sisarpuolta ei isä tehnytkään siksi, että minä tarvitsen sisaruksen, vaan koska hän halusi lapsen uudesta liitostaan.

on todella helpottavaa tietää että sulla on sisko tai veli, joka voi pitää huolta sun lapsista. Meillä on iso perhe, vaikka kaikki isovanhempani äidin ja isän puolelta ovat ainoita lapsia. Minä ja sisarukseni (3) ollaa paljon toistemme kanssa tekemisissä, kaikki ollaan yli 40 v, ja ankeaa olisi elämä ilman veljiä ja siskoa ollut.

Sen vastapainona sitten tietenkin jokainen lapsi saa omaa jakamatonta aikaa vanhemman kanssa. Missä nyt sitten on hyvä tasapaino, paha sanoa, mutta mulla kun on veli, joka oli aina isän kanssa ja mä aina äidin kanssa, ja ikäeroakin 5 vee, niin ei meistä kovin läheisiä tullut.

eivät ole koskaan hoitaneet mun lapsiani minuuttiakaan eivätkä todellakaan heitä hoitaisi, jos mulle jotain sattuisi. Eivät myöskään ole koskaan auttaneet muutoissa tai muissa sellaisissa. Minä olen heitä jeesinyt just tuollaisissa käytännön jutuissa, kuskaillut paikasta toiseen tarvitaessa, auttanut muuttopäivinä, käynyt kukkia kastelemassa kun he matkustaa jms. pientä.



Mulla kyllä ystävät on paljon tärkeämpiä kuin sisarukset. En usko, että sisarukseni osallistuvat mitenkään vanhentuvien vanhempieni hoitojärjestelyihin tässä tulevina vuosina. Sen sijaan perinnönjakotilaisuuten uskon heidän varmasti ilmaantuvan....



Tuki ja turva, pah.

mun ainokainen on kymmenen ja sisaruksia ei näillänäkymin tule . Me ollaan läheisiä mun veljeni kanssa ja hänellä 3 lasta . lähes joka viikonloppu ovat lapset yhdessä . poikani nauttii suunnattomasti ollessaan heidän kanssa mutta yhtä lailla nauttii yksin olosta ainokaisena .

lisäksi nykyinen mieheni ei ole poikani isä ja jos minulle jotain sattuu niin tiedän että pojallani on kiinteä suhde serkkuihinsa ja se ei mun mielestä ole väliä onko serkku vai sisarus jos on läheiset välit (aikuis ikää ajatellen9

Ja ainakin suurimmalla osalla niistä joilla on sisaruksia on myös sisaruksista ystäviä ja turvaa aikuisenakin.

Ja itse olen huomioinut että en pidä kuin yhdestä sisaruksettomasta ihmisestä.

Muut ovat olleet koulukiusaajia, itsekkäitä ihmisiä. Eivätkä osaa ottaa muita huomioon.

sopivalla ikäerolla ainakin.

7 ja 13, järkeviä mielipiteitä!

Itse en kyllä antaisi omia lapsiani siskoni hoitoon, meillä luopuminen ja toisen huomioonottaminen toimi (opetettiin toimimaan) vain yhteen suuntaan eli " kyllähän sinä isompana ymmärrät" ja " älä nyt sinä syö niitä vanukkaita, kun pikkusisko ei muuta suostu aamuisin syömään ja ne on niin kalliitakin" .

Ikäeroa 8 vuotta -> halpa lapsenvahti taaperoiässä ja myöhemminkin.

Meillä oli kaksi lasta pitkään, olivat 4 ja 5,5, kun tuli kolmas ja siitä reilu vuosi neljäs. Nyt on jotenkin porukkaa niin paljon, etteivät ehdin kiinnittää siihen keskinäiseen kilpailuun niin huomiota, kun on useampi sisarus valittavana seuraksi. Onhan noi kyllä vähän kahden satsissa, mutta esim kakkonen ja kolmonen leikkivät tai puuhailevat aika hyvin yhdessä, mutta välillä taas se esikoinen on päivän paras kaveri.