Käyttivätkö vanhempanne teitä riidoissa tuomarina tai psykologina, kun olitte lapsia?

Eivät käyttäneet, olivat liian keskittyneitä keskinäiseen riitelyyn. Me lapset touhusimme ihan omia juttujamme ja toivoimme että lakkaisivat riitelemästä, kun jatkuva riitely vihloi korvissa.

Erotuomarina kyllä, olin 6-vuotiaasta lähtien välihuutajana vanhempien välissä aina riitojen aikana. Välillä huusin äidille, välillä isälle kun yritin saada riidan loppumaan, riitelyä kesti viisi vuotta jokaikinen ilta. Lopulta en enää jaksanut välittää.

En, mutta kaverini joutui. Moneen kertaan olin todistamassa kun riita alkoi ollessani kylässä. Eron jälkeenkin kaveri joutui toimimaan viestinviejänä.

Ei ikinä, eivätkä kyllä riidelleetkään ainakaan lasten kuullen.

En, mutta jouduin toimimaan jälkipyykinpesijänä, kun varsinkin äiti tuli aina riitojen jälkeen haukkumaan isää minulle ja kyselemään pitäisikö ottaa ero isästäsi. Oli ahdistavaa lapselle, mutta tyypillistä äidiltä, ettei osaa ajatella ketään muuta kuin itseään.

Kyllä. Äiti syytti ja syyttää edelleen isää ihan kaikista ongelmista. Äidillä itsellään on todettu harhaluuloisuushäiriö. Rajoitan yhteydenpitoa, en ole mikään sairaan tunne-elämän jätesanko.

Ei koskaan. Äitini oli erinomainen sovittelijaluonne. En muista, että koskaan olisi riidellyt. Paitsi kerran, kun isällä oli tullut riitaa kavereittensa kanssa jostain Kollaan taistelusta tms ja tapellessa hajottivat äidin kukkatelineen. Silloin oli äiti pistänyt koko sakin pihalle. Isä tämän kertoi vuosia jälkeenpäin. Isäni oli alkoholisti ja ajoittain väkivaltainenkin, ei kovin usein, mutta joskus. Itse en pystynyt samaan kuin äitini omassa avioliitossani, vaikka se kestikin 38v ja päättyi, kun mieheni kuoli äkisti. Huomasin kyllä itsekin, että huumorilla ja paremmilla hermoilla olisi moni asia hoitunut paremmin.

Psykologina olen ollut.  Ei siinä muuten mitään, mutta siinä kohtaa kun itse olisin tarvinnut psykologipalveluita niin niitä ei kyllä heiltä minulle herunut.

Kyllä