Alalla valtava työvoimapula: pienin peruspalkka runsaat 1600 euroa kuukaudessa
Taas tuli hyvin ilmi, mistä se väitetty työvoimapula todellisuudessa johtuu:
Savonlinnalaisen sähkötekniikkayhtiö Norelcon toimitusjohtaja Ari Hämäläinen harmitteli maanantaina Helsingin Sanomien haastattelussa perheyhtiön rekrytointivaikeuksia. Norelcolla suurin pula on sähköasentajista.
Norelcon toimitusjohtaja Hämäläinen arvioi HS:n haastattelussa, että ilman rekrytointiongelmia yhtiön liikevaihto olisi kasvanut seitsemän viime vuoden aikana vähintään viidenneksen ja yhtiöön olisi palkattu 40-50 työntekijää lisää.
Hämäläinen kertoi, että yhtiö on yrittänyt rekrytoinnissa käytännössä kaikkea, mitä yrityksessä on vain keksitty. Yhtiössä on muutettu työkuvauksia ja yksinkertaistettu työprosesseja sekä lisätty opastusta ja koulutusta.
HS sai Hämäläisen haastattelun julkaisun jälkeen useita yhteydenottoja, joissa Norelcoa syytettiin alhaisista lähtöpalkoista ja huonosta työilmapiiristä. Viestien lähettäjien nimet ovat HS:n tiedossa.
Viesteissä yritystä moitittiin pelolla johtamisesta. Myös työilmapiiriä syytettiin viesteissä huonoiksi.
Toisen lukijan lähettämän viestin mukaan sähkötekniikan tuotantolaitoksissa noudatetaan Teknologiateollisuuden työehtosopimusta, jossa on tunnetusti kohtuuttoman huonot lähtöpalkat.
Teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksen mukaan pienimmässä palkkaluokassa olevien palkka on reilusti alle 10 euroa tunnissa ja reilut 1650 euroa kuukaudessa. Pienintä palkkaa maksetaan sopimuksen mukaan töistä, jotka edellyttävät lyhyehköä käytännön kokemusta, normaalia vastuuta ja joita tehdään tavanmukaisissa työtiloissa.
Korkeimmassa palkkaluokassa palkka on 14 euroa tunnissa ja reilut 2440 euroa kuukaudessa.
HS pyysi tiistaina toimitusjohtaja Hämäläiseltä näkemystä viestien väitteisiin. Hän ei kuitenkaan halunnut kommentoida asiaa.
Kommentit (39)
Suomessa on yli 100 000 orjatyöpaikkaa auki.
T, Kokoomus Petteri Orpo
Minäkin olen etsinyt työntekijöitä firmaani, ei vaadi koulutusta, maksan 4€/tunti, eiköhän niitä tekijöitä löydy kun ansisidonnsinen putoaa 200pv kjäh kjäh.
T. Kokoomuslainen
Aika yllättävää ettei tj halunnut kommentoida asiaa. Luuliko ettei syyt paljastu vai onko niin tyhmä ettei tajua.
Mikä näillä urpoilla on ongelmana maksaa asianmukaista palkkaa? Jos kerran liikevaihtokin kasvaisi roimasti palkkaamalla uutta väkeä, niin mikä siinä on niin vaikeaa laittaa edes murto-osa siitä voitosta työntekijöille
Teen tehdastyötä 18 euron tuntipalkalla enkä todellakaan menisi tuonne. Vielä en ole edes maksimipalkassa..
Tuollaiset pomot haluaa niitä ulkomaalaisia joille voisi maksaa jopa alle tessin palkkoja!
Paikallinen sopiminen vielä niin kohta maksaa sen 4e tunnilta, ilman lomia yms.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset pomot haluaa niitä ulkomaalaisia joille voisi maksaa jopa alle tessin palkkoja!
Joo, palkasta puuttuva osa maksetaan sitten erinäisiä tukina veronmaksajien pussista. Täysin idioottimaista touhua! Ja pian ne ulkkikset heittäytyvät kokonaan tukien varaan kun työnteko ei kannata.
Samaa sontaa IT-alalla pienissä firmoissa. Ja on teknologiateollisuuden tes. Olen tällaisessa paikassa. Huono palkka, ilmapiiri aivan p*ska. Tämä aloituksen toimari on ihan tyypillinen tapaus. Samanlainen kuin mun pomo. Meillä kans työvoimapula, mutta kukaan ei halua tulla.
Mä etsin koko ajan uutta paikkaa.
Paikallinen Samiedu on tehnyt sopimuksen Norelcon kanssa työntekijöiden koulutuksesta.
Kun lasketaan kaikki Samiedun Norelcolle kouluttamat työntekijät, niin työntekijöitä pitäisi Norelcolla on pari sataa enemmän kuin nyt.
Otetaan kymmenen hengen ryhmä tekemään sitä helppoa perusduunia ja kun oppisopimus on ohi, niin katsotaan oisko ketään palkattavaksi. Ai ei ollut, no, otetaan uusi kymmenen hengen ryhmä oppisopimuksella...
Pyöröovi käy kahdesta syystä.
Norelco maksattaa osan duunareiden palkasta veronmaksajilla (oppisopimus)
Duunarit lähtee, kun ei makseta kilpailukykyistä palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Samaa sontaa IT-alalla pienissä firmoissa. Ja on teknologiateollisuuden tes. Olen tällaisessa paikassa. Huono palkka, ilmapiiri aivan p*ska. Tämä aloituksen toimari on ihan tyypillinen tapaus. Samanlainen kuin mun pomo. Meillä kans työvoimapula, mutta kukaan ei halua tulla.
Mä etsin koko ajan uutta paikkaa.
Kuulin ja IT-alalla työskentelevältä tutulta, että on töissä firmassa joka maksaa TES:n minimin. 😂 Kyseessä on todellakin IT-alalla aivan naurettava palkka. Tuollaisessa firmassa ei todellakaan kannata olla kuin sen aikaa, että pääsee jonnekin muualle. Sitten pääsee yrittäjä taas itkemään osaaja- ja työvoimapulaa.
Mun työkyvyttömyyseläke on 1400€ Olen työkykyinen mutta en hae terveenpapereita ennenkuin on vakituinen työsoppari sellaisella palkalla mikä on vähintään 1000€ enemmän, nettona.
Olin töissä ja pomo halusi että jatkan. Palkka oli muutama satanen enemmän kuin eläke ja olisi pitänyt vielä hankkia auto ja ylläpitää se. Palkka oli niin pieni että pankki ei edes antanut lainaa autoa varten 😂😅😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset pomot haluaa niitä ulkomaalaisia joille voisi maksaa jopa alle tessin palkkoja!
Joo, palkasta puuttuva osa maksetaan sitten erinäisiä tukina veronmaksajien pussista. Täysin idioottimaista touhua! Ja pian ne ulkkikset heittäytyvät kokonaan tukien varaan kun työnteko ei kannata.
Eivät saa suomen tukia koska eivät ole suomalaisia. Ulkomaalainen halpatyövoiman idea on ottaa toisesta maasta palkka ja kuluttaa se kotimaassa jolloin sillä summalla on enemmän arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Sähköasentajan palkalla makseta Suimessa edes sähkölaskua
Ei maksetakaan koska sähkömies osaa ohittaa mittarin!
Tuollaisesta putiikista lähdin suoraan työttömäksi eikä kaduta tippaakaan.
Kuvio menee niin, että "työvoimapulan" nimissä maahan tuodaan halpatyövoimaa kehitysmaista. Kun halpa-Jaakot huomaavat, että työssäkäyvän elintaso Suomessa on surkea ja oikeus nostaa sosiaaliturvaa syntyy, nämä jättäytyvät työttömiksi. Sen jälkeen tarvitaan taas uudet työvoimapulan paikkaajat. Veronmaksaja köyhtyy samalla, kun Suomi muuttuu asuinkelvottomaksi kehitysmaalaisten ghetoksi. Vihervasemmisto saa uudet äänestäjät ja yrittäjät työvoimaa. Ainoastaan 99 prosenttia suomalaisista häviää, mutta mikäs siinä. Työvoimapula.
Kaikkea muuta kokeiltu, paitsi palkankorotusta, vttu mitä väistelyä!
Jos ei halua palkkaa maksaa, ansaitseekin kaikki vaikeudet ja työvoimapulan!!