Lue keskustelun säännöt.
"Äiti, pitäisikö sunkin ostaa tuollaista vitamiinia, että olisit iloinen"
11.12.2022 |
Mikä lie Berocca-mainos tuli telkkarista.
Terveisiä mustasta aukosta. Olen ollut tällä hetken, enkä pääse pois. Ongelma on, että en aina edes halua pois. Vajosin tänne pari viikkoa sitten erään tapahtuman seurauksena. Siitä lähtien kaikki elämän paska on vyörynyt.
En avaa asiaa tarkemmin, mutta ajattelen jatkuvasti sitä, miksi olen sosiaalisesti rajoittunut, yksinäinen, pelkään ihmisiä, pelkään epäonnistumista. Jonkinlainen ahdistunut elämän pohjavire on noussut pintaan. Vuosien takaiset tapahtumat, oman luonteen vajavaiauudet. Pelkään epäonnistumista sosiaalisissa tilanteissa ja missä tahansa tekemisessä niin paljon, että jään mieluummin lamaantuneena paikoilleni.
Pienet asiat tekevät iskuja: En ole koskaan saanut palkkaa yli 3000 euroa, vaikka alan keskipalkka on paljon yli. Olen niin luuseri, etten etene edes työelämässä.
Olen luvannut itselleni, että itseäni en tapa, vaikka minulla on hyvin vahva olo, että minun elämästäni on universumille enemmän haittaa kuin hyötyä. Muistan kuitenkin, että muutama viikko sitten halusin elää. Minä halusin elää.
Tiedättekö, aina kun joku tekee itsemurhan, jotkut ihmettelevät, että onpa itsekäs teko, eikö se ajatellut läheisiään. Minua ei ihmetytä ollenkaan. Kun olen täällä mustassa aukossa, olen täysin vakuuttunut siitä, että myös minun lapsilleni olisi parempi, jos minua ei olisi. Kukaan ei jäisi minua kaipaamaan vaan olisivat tyytyväisiä, kun lähtisin heitä häiritsemästä. Olen aivan varma, että minun lapsilleni olisi parempi vaikka lastenkodissa kuin minun kanssani. Tämä ajatus tulee esiin useimmiten silloin, kun jossain tilanteessa itsessäni vihaama tai surema piirre tulee esiin lapsessa. Että tuonkin asian olen joko geeneissä tai kasvatuksessa siirtänyt lapseni taakaksi. Tai ylipäätään tiedostan sen, että olen surkea äiti. Viime aikoina olen taas kiroillut heille, ollut etäinen.
Surullista on, että niin kauan kuin olen täällä mustassa aukossa, ja minun lapseni tekevät tuollaisia huomioita vitamiinimainoksista, olen oikeasti huono äiti. Yksi syy mustassa aukossa olemiseen on juuri se, että koen olevani riittämätön myös tai erityisesti äitinä. Suren sitä, että minusta tuli väsynyt ja uupunut äiti, eikä se ole ainakaan kokonaan minun valinnoistani ollut kiinni. Olen vihainen ja katkera siitä, että olen näin poikki. Tämä on syöksykierre, jota on hankala katkaista.
Olen ollut täällä mustassa aukossa ennenkin ja päässyt pois. Pois lähteminen ja pois haluaminen vaativat uskallusta kohdata elämän tosiasioita. Se pelottaa ja ahdistaa. Hyväksyä se, että tällainen elämäni on, ja tällainen minusta on tullut.
Nyt nousen ylös, elän ja hengitän läpi tämän päivän. Taidan ottaa b-vitamiinia.
Kommentit (11)
Onko lapsilla isä? Kippaa heidät hänen vastuulle ja ala hoitaa itseäsi kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos ottaisit huilitauon kaikesta muusta ja yritä päästä mustasta aukosta päivittäin edes hetkeksi olemaan läsnä lapsillesi. Yritä keskittyä vaikka vain viisi minuuttia aitoon yhteyteen, josta tulee hyvä mieli, pienikin.
Ne hetket sitten auttaa kun itsesyytökset ottaa vallan.
Kirjoita asioita ylös, vellot kenties hallitsemattomasti murhemöykkyjen keskellä ja kaikki kasvaa suuremmaksi kuin onkaan. Kirjoittamalla teet ne näkyväksi ja pystyt käsittelemään niitä paremmin.
Lapsille on myös tärkeää sanoa, että on murheellinen olo muttei se johdu lapsista ja menee kyllä ohi( vaikkei juuri sillä hetkellä siltä tuntuisikaan). Lapset kantaa huolta, ja on hyvä antaa heidän ymmärtää että äitiin voi kuitenkin luottaa. Jos sinusta tuntuu ettei sinuun voi luottaa, kannattaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon.
Hakeudu keskusteluavun piiriin jos ajatus yhtään hyvältä kuulostaa.
Kyllä sä selviät.
Kiitos kommenteista. Hyviä ajatuksia.
En oikeastaan osaa sanoa, miksi päätin kirjoittaa tänne. Ehkä kirjoittaminen on minulle helpoin tapa käsitellä asioita, ja kaipasin tälle tekstille jonkinlaisen yleisön. Taidan ottaa jonkun muistikirjan käyttöön.
Tiedän, ettei ajattelussani ole nyt järkeä eikä totuuspohjaa, ja että pitäiI päästä mustasta aukosta pois mahdollisimman pian. Sekä itseni että lasteni vuoksi.
Ap
Mitä väliä jollain yli 3000 euron palkalla tai urakiidolla? Eivät lapset välitä paskaakaan sellaisesta, vaan siitä, että äiti on läsnä ja mielellään iloinen. Tarkista arvosi, nyt ne ovat päin persettä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä jollain yli 3000 euron palkalla tai urakiidolla? Eivät lapset välitä paskaakaan sellaisesta, vaan siitä, että äiti on läsnä ja mielellään iloinen. Tarkista arvosi, nyt ne ovat päin persettä.
No höh. Jos luit tekstini oikein, niin huomaat varmaan, että kirjoitin paljon enemmän vanhemmuudesta kuin urasta. Tuo oli vain esimerkki niistä monista pikkuasioista, jotka tökkivät minua syvemmälle: kaiken muun lisäksi olen epäonnistunut myös tässä, että teen ilmeisesti koko työurani minimitessillä, koska olen sosiaalisesti niin lapanen, että en osaa muuta pyytää, enkä varmaan ansaitsisikaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä jollain yli 3000 euron palkalla tai urakiidolla? Eivät lapset välitä paskaakaan sellaisesta, vaan siitä, että äiti on läsnä ja mielellään iloinen. Tarkista arvosi, nyt ne ovat päin persettä.
No höh. Jos luit tekstini oikein, niin huomaat varmaan, että kirjoitin paljon enemmän vanhemmuudesta kuin urasta. Tuo oli vain esimerkki niistä monista pikkuasioista, jotka tökkivät minua syvemmälle: kaiken muun lisäksi olen epäonnistunut myös tässä, että teen ilmeisesti koko työurani minimitessillä, koska olen sosiaalisesti niin lapanen, että en osaa muuta pyytää, enkä varmaan ansaitsisikaan.
Ap
Koko tekstisi oli pelkkää valitusta siitä, että olet niin epäonnistunut ja luuseri, ihan kaikessa, mielestäsi myös siinä vanhemmuudessa. Mitään muuta et siitä vanhemmuudestasi kerro, kuin että olet "surkea äiti", ja että "olisi parempi, että sinua ei olisi". Siis pelkästään vuodatat oman mielesi harhaista mustuutta, et sinä kerro yhtään mitään konkreettista tai todellista siitä vanhemmuudestasi. Tuo alle 3000 euron palkka ja etenemättömyys työelämässä olivat ainoat konkreettiset asiat, jotka toit esiin, ja niistä itseäsi nimittelet luuseriksi. Kyllä se vain jotain kertoo arvomaailmastasi.
Lapsesi yrittävat vain auttaa sinua tuolla b-vitamiinillakin, ja sinä otat senkin virkkeen pelkästään negatiivisena ja taas yhtenä osoituksena siitä, kuinka surkea äiti olet. Mitäs, jos lakkaist vellomasta surkeudessasi, ja näkisit, kuinka ihanat lapsesi yrittävät piristää ja auttaa sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä jollain yli 3000 euron palkalla tai urakiidolla? Eivät lapset välitä paskaakaan sellaisesta, vaan siitä, että äiti on läsnä ja mielellään iloinen. Tarkista arvosi, nyt ne ovat päin persettä.
No höh. Jos luit tekstini oikein, niin huomaat varmaan, että kirjoitin paljon enemmän vanhemmuudesta kuin urasta. Tuo oli vain esimerkki niistä monista pikkuasioista, jotka tökkivät minua syvemmälle: kaiken muun lisäksi olen epäonnistunut myös tässä, että teen ilmeisesti koko työurani minimitessillä, koska olen sosiaalisesti niin lapanen, että en osaa muuta pyytää, enkä varmaan ansaitsisikaan.
Ap
Huomaatko muuten, nyt vedit jo tessin esiin ja sen, ettet uskalla pyytää lisää palkkaa? Huomaatkos, mikä sieltä taas puskee tärkeimpänä asiana sinulle, vaikka kuinka yrität kiistää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokin tässä kirjoituksessa ärsytti, vaikka henkilön tuska on varmaan ihan todellista. Hän murehtii palkkaansa ja syyllistää itseään, kun ei ole vaatinut lisää palkkaa. Itseäni kiinnostaisi, onko ap hankkinut ammatin, jossa viihtyy ja jota osaa tehdä.
Mustaan aukkoon on yleensä jokin syy, yleensä lapsuudesta: turvattomuutta, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, joka ei muista tms. Musta aukko tulee omasta minäkuvastasi, joka on rakentunut lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Osa voi olla unohtuneita.
Kirjoittaminen on hyvä idea: saada epämääräinen tunnemössö jotenkin selkeytettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä jollain yli 3000 euron palkalla tai urakiidolla? Eivät lapset välitä paskaakaan sellaisesta, vaan siitä, että äiti on läsnä ja mielellään iloinen. Tarkista arvosi, nyt ne ovat päin persettä.
No höh. Jos luit tekstini oikein, niin huomaat varmaan, että kirjoitin paljon enemmän vanhemmuudesta kuin urasta. Tuo oli vain esimerkki niistä monista pikkuasioista, jotka tökkivät minua syvemmälle: kaiken muun lisäksi olen epäonnistunut myös tässä, että teen ilmeisesti koko työurani minimitessillä, koska olen sosiaalisesti niin lapanen, että en osaa muuta pyytää, enkä varmaan ansaitsisikaan.
Ap
Koko tekstisi oli pelkkää valitusta siitä, että olet niin epäonnistunut ja luuseri, ihan kaikessa, mielestäsi myös siinä vanhemmuudessa. Mitään muuta et siitä vanhemmuudestasi kerro, kuin että olet "surkea äiti", ja että "olisi parempi, että sinua ei olisi". Siis pelkästään vuodatat oman mielesi harhaista mustuutta, et sinä kerro yhtään mitään konkreettista tai todellista siitä vanhemmuudestasi. Tuo alle 3000 euron palkka ja etenemättömyys työelämässä olivat ainoat konkreettiset asiat, jotka toit esiin, ja niistä itseäsi nimittelet luuseriksi. Kyllä se vain jotain kertoo arvomaailmastasi.
Lapsesi yrittävat vain auttaa sinua tuolla b-vitamiinillakin, ja sinä otat senkin virkkeen pelkästään negatiivisena ja taas yhtenä osoituksena siitä, kuinka surkea äiti olet. Mitäs, jos lakkaist vellomasta surkeudessasi, ja näkisit, kuinka ihanat lapsesi yrittävät piristää ja auttaa sinua?
Sanon vaan pari asiaa: mielestäsikö lapsille kiroilu ei ole konkreettinen esimerkki huonosta vanhemmuudesta? Olen yllättynyt, jos ei. En ala tässä väittelemään, koska en halua täällä jakaa esimerkkejä sen enempää. Sen voin sanoa, että fyysistä väkivaltaa en lapsiin kohdista. Silloin tällöin katselen jotain true crimea pistääkseni asioita mittasuhteisiin, eli vaikka mun lapseni varmaan joutuvat terapiassa käsittelemään omaa lapsuuttaan, niin maailmassa ja Suomessa on aika paljon niitä lapsia, jotka ihan oikeasti tarvitsevat paikan siellä lastenkodissa turvassa vanhemmiltaan.
Sehän tässä on koko pointti, että mä tiedän oikein hyvin, että mua pitää täällä mustassa aukossa suurelta osin aivan järjettömät ajatukset. Esimerkiksi se kaiken pohjalla oleva mitättömyyden tunne on niin voimakas, että se vaikuttaa aivan kaikkeen olemiseen. Tiedän, että tämä vaikuttaa vain turhalta itsesäälissä pyöriskelyltä, mutta jos on lapsesta asti kasvanut surkimuksen identiteettiin, en osaa muuta kuin välillä romahtaa sitä ruikuttamaan. Tässä iässä on todettava, että en muutu, ja se on hankala hyväksyä.
En mä täältä palstalta mitään terapiaa teiltä tarvitse, vaikka toisaalta ehkä toivoin juuri saavani jotain peiliä, vaikka vittuillen. Se on ihan okei. Kukaan täällä ei pysty kommentoimaan kovin hyvin, koska en ole valmis avaamaan tilannetta niin, että se olisi kunnolla mahdollista. Hyviä ajatuksia olen silti lukenut, kiitos vain. Tiedän itse, mitkä kommentit sopivat tilanteeseeni ja mitkä taas eivät.
Ja vielä yksi juttu: se, että lapsi sanoo tuollaisen kommentin, ei ole suloista piristämistä. Se on huolestuttavaa, että lapselle tulee olo, että hänen pitäisi saada äiti iloiseksi, ottaa jotakin vastuuta aikuisen olotilasta. Totta kai se lause oli tosi merkittävä ja siinä mielessä suloinen, että lapsi haluaa, että äidillä on hyvä olo.
Olen itse masentuneen/uupuneen äidin lapsi ja siirrän näköjään samaa seuraavalle sukupolvelle. Myös minun lapsilleni tulee minun kanssani kokemus, ettei heillä ole väliä. Tai sitä pelkään. Ja sitä välttääkseni yritän vaikka Vauva-palstalle typeriä kirjoittamalla nopeuttaa tätä prosessia kammeta itseni ylös. En tiedä tulenko katsomaan tätä ketjua enää. Pistän sen kuitenkin itselleni talteen, että viimeistään noustuani ylös voin eri vinkkelistä lukea koko keskustelun.
Pitäkää huolta läheisistänne, jotka vajoavat synkkyyteen. Tämän lauseen kirjoitettuani tosin mietin, että en osaa sanoa, kuinka se pitäisi edes omalla kohdallani tehdä. Vaikka olen aiemminkin noussut ja tiedän, että täältä pääsee pois, alhaalla pimeässä ei tunnu olevan mitään reittiä ulos.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mother's little helpers....rollarit
Aloituksesta saa lähinnä tuon mielikuvan
MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti.
Kriisipuhelin auttaa esimerkiksi silloin, kun
elämäsi on juuri muuttunut ja sinun on paha olla,
olet kokenut järkyttävän tapahtuman,
koet, ettet jaksa yksin pelon, huolen tai surun kanssa,
sinulla on itsetuhoisia ajatuksia tai
olet huolissasi läheisestäsi.
Kriisipuhelin-päivystäjät ovat kriisityön ammattilaisia, alan opiskelijoita sekä vapaaehtoisia.