51-vuotias Mika ajelutti naisia ja hakkasi ne matkan päätteeksi - Kahden kadonneen naisen epäillään joutuneen näillä retkillä henkirikoksen uhriksi
Poliisin mukaan miehen toimintamallille tyypillistä on ollut, että epäilty on ottanut naisia kyytiin ja esimerkiksi leiriytynyt heidän kanssaan. Retket ovat suuntautuneet ympäri Suomen.
Olemme yksilöineet useampia henkilöitä, jotka ovat joutuneet kuljetuksen kohteeksi. Huolestuttavasti näyttää siltä, että heitä voisi olla vielä huomattavasti enemmänkin, Koski sanoo.
Kommentit (1317)
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Keravalta kadonnut Sini Vuori keväällä. Onko samaa sarjaa?
Tätä on pohdittu Minfossakin. Hänellä on kuuleman mukaan ollut myös päihdetaustaa ja ennen katoamistaan oli matkustanut kotipaikkakuntansa ulkopuolelle. Keravalla asunut, mennyt Turkuun ja sieltä havaintojen mukaan matkustanut Tampereelle.
Mika on Keravan perintöprinssejä?
Vuonna 2024 Asuntomessut oli määrä järjestetää Jokilaakson Kivisillassa, Keravan Kartanon alueella, mutta Kerava perui messut 7.12. Keravan kartano, vankila, jne olivat Moring suvun maita. Saaran tapauksessa miehen musta Audi oli perikunnan nimissä.
Jossain luki, että olisi vaihtanut nimensä. Onko tuo Moring alkuperäinen nimi vai uusi?
Moring on uusi nimi. Minfossa on mainittu vanha nimi, ja muutama lempinimi. Yhteyttä Keravan kartanoon ei kai ole.
Lapsuuden takia joku pällivika. Näitä löytyy Suomesta enemmänkin. Tunteettomia narsisteja.
Vierailija kirjoitti:
Näiden kahden kadonneen naisen perusteella veikkaan, että on osannut valita uhreikseen pidempään kaltevalla pinnalla olleita, päihteisiin meneviä naisia. Harvempi ns. normaaleista elinpiireistä tuleva, peruselämänhallinnalla varustettu ihminen lähtisi tuollaisille reissuille. On saattanut houkutella naisia mukaansa sillä verukkeella, että "lähdetään ajelulle paikkaan X, siellä asuu tuttu jolla on kamaa myös sulle". Huolestuttavaa, että tapauksia on ilmeisesti useampia. Toivottavasti näyttöä saadaan kerättyä niin paljon, että mies voidaan saattaa vastuuseen teoistaan.
Alapeukku tälle viestille siksi, että siinä jotenkin vihjaillaan, että uhrit omilla elämäntavoillaan valitsivat kohtalonsa. Eli syyllistetään näitä naisia. Onko siis näyttöä siitä, että uhrit käyttivät aineita vai pelkkää spekulaatiota? Suomessahan aika moni normaalikin ihminen vetää viinaa kaksin käsin. Ei se silti oikeuta jotain vinksahtanutta Mikaa tekemiinsä rikoksiin.
faktat asiaan kirjoitti:
Raisa vai mikä sen tytön nimi oli olisiko....
Ei. Palstan sherlockit päättivät pari viikkoa sitten, että siinä tekijä oli Butt.
Kuka lähtee tuntemattoman miehen kanssa metsään vielä joku 1v mukana. Jotain narkkeja kaikki varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden kahden kadonneen naisen perusteella veikkaan, että on osannut valita uhreikseen pidempään kaltevalla pinnalla olleita, päihteisiin meneviä naisia. Harvempi ns. normaaleista elinpiireistä tuleva, peruselämänhallinnalla varustettu ihminen lähtisi tuollaisille reissuille. On saattanut houkutella naisia mukaansa sillä verukkeella, että "lähdetään ajelulle paikkaan X, siellä asuu tuttu jolla on kamaa myös sulle". Huolestuttavaa, että tapauksia on ilmeisesti useampia. Toivottavasti näyttöä saadaan kerättyä niin paljon, että mies voidaan saattaa vastuuseen teoistaan.
Alapeukku tälle viestille siksi, että siinä jotenkin vihjaillaan, että uhrit omilla elämäntavoillaan valitsivat kohtalonsa. Eli syyllistetään näitä naisia. Onko siis näyttöä siitä, että uhrit käyttivät aineita vai pelkkää spekulaatiota? Suomessahan aika moni normaalikin ihminen vetää viinaa kaksin käsin. Ei se silti oikeuta jotain vinksahtanutta Mikaa tekemiinsä rikoksiin.
Kaikilla on päihdetausta eli on näyttöä.
Normaalin näköisiä naisia. Tumma varsinkin jopa kaunis. Ikävää että molemmilla elämä mennyt noin.
Tässä suora lainaus Murha Infon Saara Arva -keskustelusta:
Kirjoittaja DisMay » Pe Joulu 09, 2022 10:16 pm
Kyseessä on paremmin tunnettuna nimellä --> Mika Cristian Olander
Pikku rikollinen joka tunnetaan nuoruusvuosiltaan lähinnä mankkojen renkaiden & vanteiden & autojen viejänä.
Vanhemmiten kunnostautui naisien hakkaajana, raiskarina joka etsi uhreja mistä milloinkin.
Lempinimet Miki, Homo-Mika / Manki-Mika
Asunut Tapanilassa 1980-1990. Malmilla 1980-1990. Viikissä tällä hetkellä asunto, missä toimittajat parveilee nyt.
Istunut liskolla yleensä. Koska on rotta.
Paskahousu tyyppi, sellainen joka olisi pitänyt jälkiabortoida aikoinaan.
Jostain syystä poliisi ei halunnut kertoa tämän kusipään entistä sukunimeä. GDPR ? Syynä ? En tiedä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000216021.html
Vierailija kirjoitti:
Kuka lähtee tuntemattoman miehen kanssa metsään vielä joku 1v mukana. Jotain narkkeja kaikki varmaan.
Niinhän siinä sanottiin, että olivat.
Haetaan chateistä jännitystä elämään. Ekan luihun matkaan roudtripille tais olla muutkit tripit mielessä. Sit ihmetellään kun lätty lätisee ja henki lähtee. Eihän se koskaan naisen syy ole itseään suojella. Psykopaattien haltuun vaan lapsia myöden.
Vierailija kirjoitti:
Kuka lähtee tuntemattoman miehen kanssa metsään vielä joku 1v mukana. Jotain narkkeja kaikki varmaan.
"Vain muutama vuosi aiemmin mies oli pakottanut erään naisen kanssaan helsinkiläiseen metsään. Mukana oli myös pieni, alle 1-vuotias lapsi.
Moring pahoinpiteli naista ja pakotti tämän yöpymään metsässä itsensä ja lapsen kanssa. Nainen kertoi oikeudessa, että väkivallan ja sillä uhkailun takia hän suostui jäämään yöksi metsään. Mies uhkasi myös lasta." (iltalehti)
No jos ihminen pakotetaan mukaan 1-vuotiaan kanssa metsään, niin ei hän ole vapaaehtoisesti äijän mukaan lähtenyt. Missä sisälukutaito?
Vierailija kirjoitti:
Tässä suora lainaus Murha Infon Saara Arva -keskustelusta:
Kirjoittaja DisMay » Pe Joulu 09, 2022 10:16 pm
Kyseessä on paremmin tunnettuna nimellä --> Mika Cristian Olander
Pikku rikollinen joka tunnetaan nuoruusvuosiltaan lähinnä mankkojen renkaiden & vanteiden & autojen viejänä.
Vanhemmiten kunnostautui naisien hakkaajana, raiskarina joka etsi uhreja mistä milloinkin.
Lempinimet Miki, Homo-Mika / Manki-Mika
Asunut Tapanilassa 1980-1990. Malmilla 1980-1990. Viikissä tällä hetkellä asunto, missä toimittajat parveilee nyt.
Istunut liskolla yleensä. Koska on rotta.Paskahousu tyyppi, sellainen joka olisi pitänyt jälkiabortoida aikoinaan.
Jostain syystä poliisi ei halunnut kertoa tämän kusipään entistä sukunimeä. GDPR ? Syynä ? En tiedä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000216021.html
Ei toi ihan kartanon herralta kuulosta. Pidemmillä tuomioilla olisi joidenkin syyttömien henki säästynyt.
Ohhoh, Mika Olander ja asunut Tapanila-Malmi-Viikki -akselilla nuoruutensa! Olen about saman ikäinen ja asunut samoilla huudeilla koko lapsuus-ja nuoruusikäni!
Onko lisää tietoa perhetaustasta? Missä koulussa ollut? Onko ammattia, työpaikkoja ollut? Entä parisuhteita, vai onko ollut yksinäinen runkkari?
🇺🇦🇮🇱
Sopis Tuula Lukkarisen murhaan ja Maarit Haantien katoamiseen...
Alottanu kun kortin saanut.
Miten naisia vain otetaan kyytiin ja leiriydytään heidän kanssaan? Onko nämä siis jotain liftareita olleet vai tyypin ennestään tuntemia ja hänen "kavereitaan"?
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Keravalta kadonnut Sini Vuori keväällä. Onko samaa sarjaa?
Tätä on pohdittu Minfossakin. Hänellä on kuuleman mukaan ollut myös päihdetaustaa ja ennen katoamistaan oli matkustanut kotipaikkakuntansa ulkopuolelle. Keravalla asunut, mennyt Turkuun ja sieltä havaintojen mukaan matkustanut Tampereelle.
Mika on Keravan perintöprinssejä?
Vuonna 2024 Asuntomessut oli määrä järjestetää Jokilaakson Kivisillassa, Keravan Kartanon alueella, mutta Kerava perui messut 7.12. Keravan kartano, vankila, jne olivat Moring suvun maita. Saaran tapauksessa miehen musta Audi oli perikunnan nimissä.
Jossain luki, että olisi vaihtanut nimensä. Onko tuo Moring alkuperäinen nimi vai uusi?
Moring on uusi nimi. Minfossa on mainittu vanha nimi, ja muutama lempinimi. Yhteyttä Keravan kartanoon ei kai ole.
Moring on harvinainen nimi. Saako sen ottaa kuka vain vai pitääkö kuulua siihen sukuun ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alkoi mietityttää tämä tapaus. Voisiko tosiaan olla yhteys Järvenpään mieheen?
Vaikka tekijää oli kuvailtu n. 30-40 vuotiaaksi, on tämä kovassa humalassa olleen uhrin kuvaus.
On mahdollisuus, että tässä saattaa olla nyt kyseinen tekijä.
Hellu on valitettavasti kuollut vuosia sitten, joten häneltä ei enää voi saada lausuntoa liittyen tähän pidätykseen.Vaikea uskoa. Aika hurja historia jos olisi 19-vuotiaana(?) aloittanut. En tiedä minkä ikäisenä sarjam u rhaajat yleensä aloittaa ja muistelisin, että näissä järvenpään mu r h issa niiden naisten ruumiit olisi jotenkin käsitelty siten, että vaikea kuvitella niin nuoren tekevän sellaista
Yksi pääsi pakoon, yksi jäi kadonneeksi ja yksi oli käsitelty niin, että tekijän on täytynyt tuntea ihmisen tai suuren eläimen anatomia.
Niin siis hiekkakuoppaveijo ei kylläkään ollut 19 vuotias, vaan 30-40 vuotias, siis Hellun mukaan. Vaikka Hellu kännissä olikin, niin ei nyt sentään kännissäkään 19 vuotiasta voi mitenkään pitää 30-40 vuotiaan näköisenä. Poliisi on arvioinut, että nykyään hiekkakuoppaveijo olisi 60-70 vuotias, joten ei tuota nyt pidätettynä olevaa kaiffaria voi kyllä mitenkään liittää hiekkakuoppasurmiin.
Sarjamurhaajanpaska. Samanlainen tuomio kuin mitä Jammu-setä sai olisi otollinen.