51-vuotias Mika ajelutti naisia ja hakkasi ne matkan päätteeksi - Kahden kadonneen naisen epäillään joutuneen näillä retkillä henkirikoksen uhriksi
Poliisin mukaan miehen toimintamallille tyypillistä on ollut, että epäilty on ottanut naisia kyytiin ja esimerkiksi leiriytynyt heidän kanssaan. Retket ovat suuntautuneet ympäri Suomen.
Olemme yksilöineet useampia henkilöitä, jotka ovat joutuneet kuljetuksen kohteeksi. Huolestuttavasti näyttää siltä, että heitä voisi olla vielä huomattavasti enemmänkin, Koski sanoo.
Kommentit (1317)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsotaanpa vain, niin Mika Moringin taustalta löytyy muitakin ruumiita. Ehkäpä hän on Suomen kaikkien aikojen pahin sarjamurhaaja. Sen verran johdonmukaista toimintaa, ja nuo viimeisimmät uhrit tulleet lyhyen ajan sisällä.
Kuhan nyt löytyis edes ens alkuun nämä kaksi ruumista. Jamppa on surffaillut naisten kanssa pitkin Suomea ristiin rastiin ja yöpynyt syrjäisillä metsäutotienpätkillä kaukana asutuksesta.
Siinä on poliiseilla melkoinen savotta ruumiiden etsimisessä, kun etsintäalueena on koko Suomi Hangosta Nuorgamiin. Lieneekö tämä saasta ollut niin ovela, että on ihan tietoisesti painellut uhriensa kanssa Suomea ristiin rastiin, ennen kuin on heidät listinyt, että poliiseille jäisi mahdoton urakka ruumiiden löytämisessä.
Maaseudulla asuvien kannattaisi kouluttaa koiristaan ruumiskoiria, lenkillä hoituisi homma. Lisäksi maaston kaikuluotausta maan alta. Sitten on vesistöt, tontit ja kaatopaikat jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ne joutuneet päästämään sen yhden nuoren naisen murhaajan vapaaksi, kun ruumista ei löytynyt? Joku bodarijätkä ja armeijassa oleva mimmi. Oli käyttänyt naisen rahoja ja yrittänyt ottaa pikavippiä kuoleman jälkeen. Jonkun mitättömän tuomion sai, koska ruumista ei löytynyt (!!)
Siis tämähän tapaus on satavarmasti pian kadulla piinaamassa ihmisiä. Naapureille varmaan kiva kun ilmestyy kämpilleen takaisin. Toivottavasti vuokraaja on irtisanonut sopimuksen.
Kyllä tämä Millan murhaaja sai tuomion, vaikka häntä ei löydetykään.
Varusmies-Millan ex-poikaystävä tuomittiin sittenkin elinkautiseen murhasta ruumista ei ole vieläkään löytynyt https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008109616.html
Tuo bodarityyppi tunnusti teon vaikkei ruumista löytynyt. Jos tämä tapaus taas ei tunnusta mitään ja todisteet puuttuu vahvan epäilyksen lisäksi, niin voi olla ettei pystytä tuomitsemaan mistään. Se että naama on nyt julkistettu mediassa voi kertoa tutkijoiden epätoivosta ja siitä että yritetään löytää ihmisiä jotka tuon olisi nähnyt jossain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tyypistä pitäisi julkistaa muitakin kuvia kuin vain tuo ilmeisesti pidätyskuva. Ja varsinkin jos kerran toiminta on jatkunut jopa vuosikymmeniä niin julkisuuteen pitäisi jakaa kuvia tyypistä myös nuorempana ja vähemmän viinan vieneenä.
Samoin tietysti kaikki nimetkin joita on käyttänyt. Ja pituus sekä ruumiinrakenne ja silmien/hiusten väri. Tuosta yhdestä kuvasta saa lähinnä vaikutelman jostain 165cm pitkästä, ennen aikojaan vanhenneesta ukonkäppyrästä joka värjää harvaa tukkaansa mustaksi ja käyttää kajalia alarajauksena.
Totta. Olet oikeassa. Tuo pidätyskuva hänestä on minustakin hieman liian tuore. Poliisin pitäisi julkistaa enemmän hänestä kuvia, etenkin hänestä nuorena otettuja. Tapasin kerran hyvin paljon hänen näköisensä miehen. Oli komea, mukava, noin päällepäin, hyvin pukeutunut, oli sosiaalinen, eli puhelias, ja kohtelias. Myöhemmin illan edetessä sänkykamarin puolelle, olikin täysi sadisti. alistava ja väkivaltainen. Raiskasi siis minut ja teki paljon sellaista väkivaltaa, jota nyt en nyt lähde tässä sanomaan. En tiedä, oliko kyseessä sama tyyppi. Vähän on samaa näköä. Sillä erolla, että kyseinen mies oli vaalea. Mutta tapa kohdella naisia oli ainakin hyvin samanlaista, kuin Moringilla.
Yyh. Inhottavaa. Ikävä kuulla. Toivottavasti olet saanut traumojasi purettua ja voit hyvin.
Näin tästä Moringista netissä kuvan, jossa mies oli vaaleampi, joten eihän sitä koskaan tiedä. Olisiko huono idea jos laittaisit kokemuksestasi poliisille viestiä ja jättäisit sitten heidän arvioitavaksi loput? Ei kävisi niin kuin monessa tapauksessa, että vihjeitä kerrotaan vasta 20 vuoden jälkeen.
Ettekö te tajua että niihin Helsingin kaupungin vuokrataloihin sijoitetaan aika paljon sosiaalista alakastia , niistä ei aamulla kukaan lähde töihin. On niissä osa oikein pahoinvoivaa sekalaista ja sairasta porukkaa. On myös siistimpiä taloja. Tämä kaupan vieressä on just sellaine josta pystyy konttamaan markettiin vaikka otsanahkaa rypisitämällä. Ei kukaan uskalla puuttua. Viikki Van Daehinkatu. Ei siellä ketää voi ulos heittää. Melkein tuilla eläviä ihmisiä. Ei niissä virkamiehiä asu. Ei voi asua jos tienaa yli 3 000 e / kk. Hyvä että heillä on lämmin koti.

Helsingin vuokra-asunnoissa on huonoja, keskitasoisia ja haluttuja asuntoja. Haluttuja on esimerkiksi Kumpulassa ja keskustassa (kyllä, sielläkin niitä on) olevat, niitä on ihan ns. arvokiinteistöissäkin.
Keskitasoa on paljon, keskitasoiset ovat esimerkiksi rivitaloasuntoja (kyllä, niitäkin Hekalla on, eikä vain kerrostaloja) tai kivalla rauhallisella asuinalueella olevat perheasunnot.
Sitten on tietyt lähiöt, joiden vuokra-asuntoihin syystä tai toisesta pesiytyy monenlaista huono-osaisuutta. Näissäkin asuu kuitenkin ihan työssäkäyviä ja tavallisia ihmisiä, seassa on sitten ongelmallisempaa porukkaa. Hyvin harvassa on sellaiset taloyhtiöt, jossa valtaosa olisi vaikkapa ulkomaalaisia tai syrjäytyneitä. Toki joitain tällaisia keskittymiä on. Mutta niitä on myös muissa kuin Helsingin kaupungin (HeKa oy) asunnoissa, esimerkiksi Valtion vuokra-asunnoissa (VVO) tai Lumo. Pahimmat huumeluukut ovat useimmiten metron tai radan varrella, logistisista syistä.
Näitä ruumiita on melko mahdotonta löytää. Tämä tyyppi on ajellut se verran isolla reviirillä.
Vierailija kirjoitti:
Näitä ruumiita on melko mahdotonta löytää. Tämä tyyppi on ajellut se verran isolla reviirillä.
Luulisi silti, että noin isolla reviirillä liikkuvalla miehellä olisi kontakteja pitkin maata, joitakin vakiopysähdyspaikkoja ja tuttuja. Toki voi olla myös yksinäinen susi, mutta naisenkaipuussaan luulisi käyneen autonsa ulkopuolella myös reissuillaan. Olihan jopa Siltavuorella oma pikkuisin wc-kalustein varustettu paikka Kainuussa.
Vierailija kirjoitti:
Naiset lähti kyrrvän ja ilmaisen viinan perään.
Vaikka olisi lähtenytkin, se ei oikeuta ketään tappamaan. Veikkaan, että lopputulos olisi ollut sama, vaikka olisivat lähteneet sieniretkelle.
Vierailija kirjoitti:
Kun katsoo tota kuvaa, niin mikä tossa miehessä viehättää naisia, että päätyvät kimppaan sen kanssa. En ymmärrä.
Naapurin mukaan komeampi luonnossa. Kertoi olevansa hyväsydäminen mies. Lopulta piti naisia panttivankeina asunnossaan, ei päästänyt lähtemään vaan uhkaili vä_ivallalla.
Hyväsydäminen kilttimies etsii seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te tajua että niihin Helsingin kaupungin vuokrataloihin sijoitetaan aika paljon sosiaalista alakastia , niistä ei aamulla kukaan lähde töihin. On niissä osa oikein pahoinvoivaa sekalaista ja sairasta porukkaa. On myös siistimpiä taloja. Tämä kaupan vieressä on just sellaine josta pystyy konttamaan markettiin vaikka otsanahkaa rypisitämällä. Ei kukaan uskalla puuttua. Viikki Van Daehinkatu. Ei siellä ketää voi ulos heittää. Melkein tuilla eläviä ihmisiä. Ei niissä virkamiehiä asu. Ei voi asua jos tienaa yli 3 000 e / kk. Hyvä että heillä on lämmin koti.
Kyllä voi heittää ja heitetään ihan samalla perusteella kuin mistä tahansa muustakin vuokra-asunnosta.
Mitään valituksia ei vaan kukaan halua tehdä naapurista joka vaikuttaa oikeasti vaaralliselta, koska se on tehtävä omalla nimellä. Poliisin soittaminenkin kannattaa vasta siinä vaiheessa, kun kuulostaa selvästi siltä että voi tulla ruumiita. Voin kertoa, ettei ole hauskaa, kun se naapuri alkaa pitkänkin ajan päästä tentata, että sinäkö ne poliisit silloin soitit.
Enimmäkseen kaupungin asunnoissa asuu ihan normaaleja ihmisiä. Aina mahtuu joukkoon jokunen joilla isompaa ongelmaa, mutta heistäkin suurin osa on loppujen lopuksi harmitonta sakkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tyypistä pitäisi julkistaa muitakin kuvia kuin vain tuo ilmeisesti pidätyskuva. Ja varsinkin jos kerran toiminta on jatkunut jopa vuosikymmeniä niin julkisuuteen pitäisi jakaa kuvia tyypistä myös nuorempana ja vähemmän viinan vieneenä.
Samoin tietysti kaikki nimetkin joita on käyttänyt. Ja pituus sekä ruumiinrakenne ja silmien/hiusten väri. Tuosta yhdestä kuvasta saa lähinnä vaikutelman jostain 165cm pitkästä, ennen aikojaan vanhenneesta ukonkäppyrästä joka värjää harvaa tukkaansa mustaksi ja käyttää kajalia alarajauksena.
Totta. Olet oikeassa. Tuo pidätyskuva hänestä on minustakin hieman liian tuore. Poliisin pitäisi julkistaa enemmän hänestä kuvia, etenkin hänestä nuorena otettuja. Tapasin kerran hyvin paljon hänen näköisensä miehen. Oli komea, mukava, noin päällepäin, hyvin pukeutunut, oli sosiaalinen, eli puhelias, ja kohtelias. Myöhemmin illan edetessä sänkykamarin puolelle, olikin täysi sadisti. alistava ja väkivaltainen. Raiskasi siis minut ja teki paljon sellaista väkivaltaa, jota nyt en nyt lähde tässä sanomaan. En tiedä, oliko kyseessä sama tyyppi. Vähän on samaa näköä. Sillä erolla, että kyseinen mies oli vaalea. Mutta tapa kohdella naisia oli ainakin hyvin samanlaista, kuin Moringilla.
Yyh. Inhottavaa. Ikävä kuulla. Toivottavasti olet saanut traumojasi purettua ja voit hyvin.
Näin tästä Moringista netissä kuvan, jossa mies oli vaaleampi, joten eihän sitä koskaan tiedä. Olisiko huono idea jos laittaisit kokemuksestasi poliisille viestiä ja jättäisit sitten heidän arvioitavaksi loput? Ei kävisi niin kuin monessa tapauksessa, että vihjeitä kerrotaan vasta 20 vuoden jälkeen.
Omalla kohdallani tapauksesta on jo lähes 10 vuotta. Kyllä, rikosilmoituksen tekeminen jo tuolloin kävi mielessä. Mutta ongelma on siinä, että ainakin takavuosina uhreja syyllistettiin, lisäksi tutkintavaihekin on uhrille aika raskas, lisäksi omalla kohdallani pahoinpitely jäi siihen yhteen kertaan, käsittääkseni myös tuomiot esim. lieviksi katsotuista pahoinpitelyistä ja jopa raiskauksista ovat tekijälle itselleen aika mitättömät. Eli esim. 10 vuotta sitten niistä ei annettu juuri minkäänlaisia tuomioita, korkeintaan ehkä sakkoja. Puuttuu enää vain päänsilittely tekijälle tehtynä. Sitäpaitsi senkin väkivaltaisen miehen käytös olisi tulkittu vain tietyn genren piiriin kuuluvaksi, eli tarkoitan tällä BDSM- seksin harrastamista. Tiedostin kyllä tai tein kyseisestä henkilöstä päätelmiä, mutta menepäs niistä kertomaan poliisille. Olisivat katsoneet tärähtäneeksi. Ei se olisi auttanut mitään. Omalla kohdallani pahoinpitely oli lähinnä yhdyntään pakottamista ja niskan vääntämistä rajusti taaksepäin, niin että nikamat rutisivat. Lupaa ja suostumusta siihen väkivaltaan ei minulta kysytty. Mutta kuten, tuolloin tuomiot näistä teoista olivat erittäin pienet.
ei minua yllätä ollenkaan jos naiset on Moringin kelkkaan lähteneet. peruskuvio näet päihdeongelmaisen 20 v naisen/naisia vanhemman miehen seurassa koska miehellä on suuri piripussi. persettä antamalla tyttösaa päivän nnoksen ja maksutapahtumassa ehkä pienen nautinnon...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ne joutuneet päästämään sen yhden nuoren naisen murhaajan vapaaksi, kun ruumista ei löytynyt? Joku bodarijätkä ja armeijassa oleva mimmi. Oli käyttänyt naisen rahoja ja yrittänyt ottaa pikavippiä kuoleman jälkeen. Jonkun mitättömän tuomion sai, koska ruumista ei löytynyt (!!)
Siis tämähän tapaus on satavarmasti pian kadulla piinaamassa ihmisiä. Naapureille varmaan kiva kun ilmestyy kämpilleen takaisin. Toivottavasti vuokraaja on irtisanonut sopimuksen.
Kyllä tämä Millan murhaaja sai tuomion, vaikka häntä ei löydetykään.
Varusmies-Millan ex-poikaystävä tuomittiin sittenkin elinkautiseen murhasta ruumista ei ole vieläkään löytynyt https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008109616.html
Tuossa millassa on hurjan paljon samaa näköä kuin katjassa joka on kadoksissa mikan jäljiltä.
Vaikea uskoa tämän olevan vain 51-vuotias. Ulkonäkö on ainakin kuvassa kuin +60-vuotiaan eikä mitenkään hyvin säilyneen edes sen ikäiseksi..
Mikä lie pituus? Näyttäisi ainakin ennemmin lyhyeltä (alle 170cm) ja tanakalta kuin salskealta 180senttiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te tajua että niihin Helsingin kaupungin vuokrataloihin sijoitetaan aika paljon sosiaalista alakastia , niistä ei aamulla kukaan lähde töihin. On niissä osa oikein pahoinvoivaa sekalaista ja sairasta porukkaa. On myös siistimpiä taloja. Tämä kaupan vieressä on just sellaine josta pystyy konttamaan markettiin vaikka otsanahkaa rypisitämällä. Ei kukaan uskalla puuttua. Viikki Van Daehinkatu. Ei siellä ketää voi ulos heittää. Melkein tuilla eläviä ihmisiä. Ei niissä virkamiehiä asu. Ei voi asua jos tienaa yli 3 000 e / kk. Hyvä että heillä on lämmin koti.
Kyllä voi heittää ja heitetään ihan samalla perusteella kuin mistä tahansa muustakin vuokra-asunnosta.
Mitään valituksia ei vaan kukaan halua tehdä naapurista joka vaikuttaa oikeasti vaaralliselta, koska se on tehtävä omalla nimellä. Poliisin soittaminenkin kannattaa vasta siinä vaiheessa, kun kuulostaa selvästi siltä että voi tulla ruumiita. Voin kertoa, ettei ole hauskaa, kun se naapuri alkaa pitkänkin ajan päästä tentata, että sinäkö ne poliisit silloin soitit.
Enimmäkseen kaupungin asunnoissa asuu ihan normaaleja ihmisiä. Aina mahtuu joukkoon jokunen joilla isompaa ongelmaa, mutta heistäkin suurin osa on loppujen lopuksi harmitonta sakkia.
Mun naapurissa oli aiemmin todella hirveää häiriötä aiheuttava tyyppi, huumepäissään riehui. Sovimme usean muun naapurin kanssa, että teemme kaikki valituksen, että yksi ei joudu silmätikuksi. Käsittääkseni näin todellakin kävi, eli metelöitsijästä tehtiin monta erillistä valitusta.
Mitään jälkipuheita ei tullut, eikä tuo naapuri käyttäytynyt uhkaavasti ainakaan minua kohtaan valituksen jälkeen. Jopa puhuin hänen kanssaan. Toki hän taisi olla pohjimmiltaan "kiltti".
Noissa häiriköintitapauksissa kannattaa liittoutua järkevien naapureiden kanssa yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa tämän olevan vain 51-vuotias. Ulkonäkö on ainakin kuvassa kuin +60-vuotiaan eikä mitenkään hyvin säilyneen edes sen ikäiseksi..
Mikä lie pituus? Näyttäisi ainakin ennemmin lyhyeltä (alle 170cm) ja tanakalta kuin salskealta 180senttiseltä.
Minusta hänen ikänsä voisi olla mitä vain 40-55 ikävuoden väliltä. Ei hän vanhalta näytä ainakaan tuossa poliisin julkaisemassa kuvassa, vaan enemmänkin elämäntapa näkyy.

No ei tuota nelikymppiseksi miellä mitenkään. Naama roikkuu veltostuneena ja kaulassa on helttaa ja punoitusta siihen malliin, että vaikka olisi rypenyt ikänsä viinan kanssa niin nelikymppinen juoppokaan ei noin kulahtaneelta näytä. 55-vee voisi ehkä just just olla jos kuvasta pitäisi arvioida.