51-vuotias Mika ajelutti naisia ja hakkasi ne matkan päätteeksi - Kahden kadonneen naisen epäillään joutuneen näillä retkillä henkirikoksen uhriksi
Poliisin mukaan miehen toimintamallille tyypillistä on ollut, että epäilty on ottanut naisia kyytiin ja esimerkiksi leiriytynyt heidän kanssaan. Retket ovat suuntautuneet ympäri Suomen.
Olemme yksilöineet useampia henkilöitä, jotka ovat joutuneet kuljetuksen kohteeksi. Huolestuttavasti näyttää siltä, että heitä voisi olla vielä huomattavasti enemmänkin, Koski sanoo.
Kommentit (1317)
Kaffebulla kirjoitti:
Ohhoh, Mika Olander ja asunut Tapanila-Malmi-Viikki -akselilla nuoruutensa! Olen about saman ikäinen ja asunut samoilla huudeilla koko lapsuus-ja nuoruusikäni!
Onko lisää tietoa perhetaustasta? Missä koulussa ollut? Onko ammattia, työpaikkoja ollut? Entä parisuhteita, vai onko ollut yksinäinen runkkari?
Poliisi suojelee murhaajaa, kun ei edes näitä viitsi kertoa.
Vakava asia mutta silti huvittaa ne jälkiviisaat naapurit, joiden mielestä Moring muistutti sarjamurhaajaa. Eivätkä silti ilmoittaneet hätänumeroon kun ovia hakkasi käytävässä huonossa kunnossa olleita hakattuja naisia!
Osa naapureista väittää Moringin asunnosta kuuluneen ryskäystä ja porausta öisin, mutta osa väittää talossa olevan niin hyvä äänieristys, ettei mitään olisi koskaan kuulunut. (Olisikohan siellä kohta kämppä vapaana, kun omassa asuintalossa on surkea äänieristys. Tuo on niin hyvää mainosta.) Osa naapureista jopa kehuu Moringia luonnossa paljon paremman näköiseksi, kuin poliisin kuvassa! Eihän komea mies voi koskaan olla sarjamurhaaja?
Saiko Moring jatkaa rikoksiaan kymmenien vuosien ajan, koska valitsi uhreiksi heikossa asemassa olevia päihdeongelmaisia naisia? Hän sai jo 2009 tuomion eri nimellä, kun oli pitänyt nuorta naista viikon ajan vankinaan. Silloinko ei kukaan tajunnut, että ukkoa olisi hyvä pitää tarkemmin silmällä? Suomea on turha kehua tasa-arvon mallimaaksi, jos täällä silti saa sarjamurhaaja saalistaa ongelmaisia naisia ilman että poliisi häiritsisi kysymyksillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä meidän hätäkeskustamme vaivaa?
Sami-niminen mies oli vaimoineen soittanut hätäkeskukseen kun oli nähnyt hiekkatiellä todella epäilyttävästi käyttäytyneen Mika kukatuonyt on ja sen viimeisen (tunnetun) uhrin josta näkivät että nyt eiv't asiat ole hyvin.
Mitä teki hätäkeskus?
Ei näköjään ainakaan lähettänyt ketään paikalle kun Mikakukatuonytsittenon pääsi tappamaan kaiketi tytön ja hävittämään ruumiin.
Pitäisikö meidän nostaa eu-tasolle joukkokanne, jotta saamme herätettyä hätäkeskuksemme?
Ymmärrän, että tällaisilla kirjoituksilla saadaan paljon peukkuja, mutta olisi kuitenkin hyvä, että ne perustuisivat faktoihin.
Ensinnäkin karu fakta on se, että valtaosa hälytyskeskuksen puheluista on valitettavasti häiriösoittoja. Jos hätäkeskus lähettäisi joka soiton jälkeen hälytysajoneuvon paikalle, niin partiot loppuisivat kesken alta aikamomentin ja kuka sitten hoitaisi ihan oikeat hätään perustuvat hälytykset, kun poliisit olisi jossain keskellä korpea haistelemassa mahdollisia kannabistuoksuja ja katselemassa missä autoissa istuskelee pelokkaan näköisiä ihmisiä?
Olisi myös hyvä, että edes suurinpiirtein luettaisiin ne uutiset joita kommentoidaan. Mika ei siis satavarmasti päässyt tuolloin ainakaan Katja Miinalaista tappamaan. Suora lainaus Ilta-Sanomien jutusta: "Sami on varma, että hän näki Mika Moringin ja Katja Miinalaisen syrjäisellä hiekkatiellä 14. heinäkuuta – vain kuukautta ennen kuin Miinalaisesta tehtiin viimeinen varma havainto Salon Kiikalassa." Eli siis ainakaan tuolla reissulla ei Moring Miinalaista tappanut.
Sami siis kertoi hätäkeskukselle, että näki autossa pelokkaan näköisen naisen ja haistoi auton ulkopuolella kannabiksen tuoksun. Auto siis lopuksi ajoi Samin ohitse ja häipyi ties minne. Tämän ilmoituksen perusteellako hälytyskeskuksen olisi pitänyt lähteä etsimään valkoista Audia ties mistä?
No mitä me valtiolla sitten tehdään jos poliisi ei pysty suojelemaan käytännössä ketään?
Bdsm ja lgtb piireissä pyörinyt. Minkälaista porukkaa niissä pyörii jos ei tällainen sekopää herätä huomiota?

Siis ketä poliisi olisi tuossa tapauksessa suojellut, jos häke olisi lähettänyt partion keskelle korpea ihmettelemään, että minnekähän päin täältä on joskus tunti sitten lähtenyt auto, jossa oli ehkä kyydissä pelokkaan näköinen nainen?
Sekin pari tuntia mikä siihen pähkäilyyn olisi uponnut, olisi ollut pois kyseisen poliisipartion normaalista katupartiotoiminnasta, eli juuri siitä ihmisten suojelemisesta. Jos Suomessa olisi miljoona poliisia, niin silloin ehkä poliiseja olisi varaa lähettää jokaisen soiton perään, mutta kun ei ole, niin silloin pitää priorisoida vain niihin oikeasti tärkeisiin tehtäviin.
Vierailija kirjoitti:
ei tavallisilla miehillä ole jonottain naisia, joita kuskailla autolla. naiset tykkää näistä jännemmistä. tälläkin riitti näitä kiinnostuneita naisia.
Siitä vaan sitten ottamaan näistä mallia. Tästäkin tyypistä tehdään väkisin julkkista ja porukka janoaa kaikki tiedon murut hänestä ja hänen menneisyydestään. Supersuosittuja true crimejä pukkaa ja elämänkertoja. Kasokaapa vaan niin naiset unelmoi miten vielä joskus rakastavat tuon tyypin ehjäksi. Joskus kun pääsee vankilasta niin fanilauma ottaa hänet vastaan suukoin ja halauksin.
Vierailija kirjoitti:
Bdsm ja lgtb piireissä pyörinyt. Minkälaista porukkaa niissä pyörii jos ei tällainen sekopää herätä huomiota?
Kyllä herättää ihan varmasti ja sieltä lentää aika äkkiä ulos foorumeilta jos jutut on liian outoja tai tulee tietoon, että on oikeasti satuttanut jotakuta.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tätä ettei naapurit ole puuttuneet. Samaa ihmettelin Erika-keississä jossa seinänaapuri oli vaan ollut että ahaa sieltä kuuluu väkivallan ääniä.
Hekalla voi asua niin moniongelmaista porukkaa ettei kaikki edes rekisteröi tollaista mutta kun kerran lehtiin asti ihmiset on valmiita kertomaan mitä on asunnosta kuulleet niin miten vtussa ovat vaan olleet tekemässä mitään. Poliisille voi soittaa nimettömänäkin.
Eivät puutu, koska kaikkeen turtuu, puuttumassa saisi olla koko ajan. Meidän hyväosaisten on vaikea tätä hahmottaa, itse olen asunut vain ns. "paremmilla" alueilla (kovatuloisimpia Helsingissä), jossa tapahtumat ovat sen verran harvinaisia, että puuttumiskynnys on alhainen. Nykyisin asun pienellä paikkakunnalla, ja täälläkin asioihin puututaan herkästi. Puuttujat tulevat suvuista, jotka ovat asuneet paikkakunnalla iät ja ajat, tuntevat "kaikki" ja ovat monessa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Ei hätäkeskukseen kannata soittaa. Ei sieltä mitään apua saa. Parempi ostaa jokin ase vaikka pimeästi ja ottaa vastuu itsepuolustuksesta.
Parempi kun ei hanki itselleen päihdeongelmaa ja ei lähde tuntemattomien tai puolituttujen kanssa seikkailemaan.
Kannattaa olla varovainen kenen perässä menee,munanpuutteessa.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä meidän hätäkeskustamme vaivaa?
Sami-niminen mies oli vaimoineen soittanut hätäkeskukseen kun oli nähnyt hiekkatiellä todella epäilyttävästi käyttäytyneen Mika kukatuonyt on ja sen viimeisen (tunnetun) uhrin josta näkivät että nyt eiv't asiat ole hyvin.
Mitä teki hätäkeskus?
Ei näköjään ainakaan lähettänyt ketään paikalle kun Mikakukatuonytsittenon pääsi tappamaan kaiketi tytön ja hävittämään ruumiin.
Pitäisikö meidän nostaa eu-tasolle joukkokanne, jotta saamme herätettyä hätäkeskuksemme?
Ymmärrän, että tällaisilla kirjoituksilla saadaan paljon peukkuja, mutta olisi kuitenkin hyvä, että ne perustuisivat faktoihin.
Ensinnäkin karu fakta on se, että valtaosa hälytyskeskuksen puheluista on valitettavasti häiriösoittoja. Jos hätäkeskus lähettäisi joka soiton jälkeen hälytysajoneuvon paikalle, niin partiot loppuisivat kesken alta aikamomentin ja kuka sitten hoitaisi ihan oikeat hätään perustuvat hälytykset, kun poliisit olisi jossain keskellä korpea haistelemassa mahdollisia kannabistuoksuja ja katselemassa missä autoissa istuskelee pelokkaan näköisiä ihmisiä?
Olisi myös hyvä, että edes suurinpiirtein luettaisiin ne uutiset joita kommentoidaan. Mika ei siis satavarmasti päässyt tuolloin ainakaan Katja Miinalaista tappamaan. Suora lainaus Ilta-Sanomien jutusta: "Sami on varma, että hän näki Mika Moringin ja Katja Miinalaisen syrjäisellä hiekkatiellä 14. heinäkuuta – vain kuukautta ennen kuin Miinalaisesta tehtiin viimeinen varma havainto Salon Kiikalassa." Eli siis ainakaan tuolla reissulla ei Moring Miinalaista tappanut.
Sami siis kertoi hätäkeskukselle, että näki autossa pelokkaan näköisen naisen ja haistoi auton ulkopuolella kannabiksen tuoksun. Auto siis lopuksi ajoi Samin ohitse ja häipyi ties minne. Tämän ilmoituksen perusteellako hälytyskeskuksen olisi pitänyt lähteä etsimään valkoista Audia ties mistä?
Palataanhan totuuteen. Ja se in, että Häke on vitsi.
Tottakai leimaavat laiskoina kaiken ilkivaltasoitoiksi, koska eivät viitsi töitään kunnolla tehdä.
Niin siis missä kohtaa sinä nyt palasit "totuuteen"? Mikä tuossa lainaamassasi siis ei ollut mielestäsi totta? Ei ne puheluihin vastaajat itse mitään tilastoja häiriösoitoista laadi.
Sulla ei tunnu olevan mitään käsitystä mistä kaikista syistä tai muuten vaan häkeen soitellaan. Sinne soittelee kaikkien suomen sekopäiden lisäksi myös känniset, sekä ihmiset jotka kyselee asioita, jotka ei liity minkäänlaiseen hätään.
Olisitko itse lähettänyt poliisipartion keskelle korpea sillä perusteella, että joku koirankusettaja oli haistanut kannabiksen tuoksun ja nähnyt autossa mielestään pelokkaan näköisen naisen? Siis johonkin korpeen haistelemaan mahdollisia kannabishöyryjä ja ihmettelemään, että mihinkähän päin maailmaa se kyseinen audi on täältä tunti sitten häippässyt? Mitä olisit sanonut seuraavalle soittajalle, joka kertoo, että täällä joku sekopää riehuu aseen kanssa ja ainakin pari on jo kuollut, kun olit juuri lähettänyt seudun ainoan partion keskelle korpea haistelemaan kannabishöyryjä?
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bdsm ja lgtb piireissä pyörinyt. Minkälaista porukkaa niissä pyörii jos ei tällainen sekopää herätä huomiota?
Kyllä herättää ihan varmasti ja sieltä lentää aika äkkiä ulos foorumeilta jos jutut on liian outoja tai tulee tietoon, että on oikeasti satuttanut jotakuta.
Yksi kaveri oli vuosia mukana bdsm-piireissä ja sanoi, että niissä ollaan tosi tarkkoja suostumuksellisuuden kanssa. Aktin sisältö turvasanoineen sovitaan myös etukäteen ja jotkut tykkäävät käydä jälkeenpäin myös ns. purkukeskustelun. Vähän kliiniseltä kuulostaa mutta tarkoittaa sitä, että molemmat käyvät läpi omat fiiliksensä sekä varmistavat vielä, että toinen on ok eikä mikään jäänyt vaivaamaan. Toisia oikeasti satuttamaan pyrkivä potkaistaan kyllä pihalle asap. Vaikka aina kaikkien sekopäiden tunkeutumista genren pariin ei voi estää, niin nopeasti alkaa jutut kiertää, jos joku uusi tulokas ei ole ihan hyvillä aikein liikkeellä.
Vierailija kirjoitti:
https://hs.mediadelivery.fi/img/658/2d7141b6de0c4ee1a11afece4481c24b.jp…
Michael Penttilä ja mustat silmänympärykset, ja tukka värjättynä.
Uhrilampaat ja siinä se Buffalo Bill
Olette vain kateellisia Mikan menestyksestä nuorempien naisten parissa ja hienosta autosta!
Mikä koira tällä hullulla oli? Mitähän sille kävi ja sääliksi käy et tämmöiset hullut pitää eläimiä. Miks naapurit ei soittanut johonkin jos haukkui siellä yötä päivää.
Kuinkahan monta uhria tuolla rääpäleellä todellisuudessa onkaan? On todennäköisesti puuhastellut vähintään 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Mika meikkaa?
Soputeltan kosteassa hämärässä Mika kaivaa meikkipussin esiin...
Vierailija kirjoitti:
Lolxd kirjoitti:
Kannattaa olla varovainen kenen perässä menee,munanpuutteessa.
Ei jösses mitä kommentteja täällä.
Eiköhän näillä naisilla ole ollut puute ihan jostain muusta kuin munasta ja sitä näiden naisten päihdeongelmaa tämä va tip ää käytti häikäilemättä hyväkseen. Kuinkahan monta tapausta tämän m ie len vika isen jäljiltä aikanaan löytyykään?
eli joku nisti kerjäämässä ilmaisia huumeita. ei käy sääliksi.
Toisin sanoen poliisi ei pysty pois sulkemaan rikoksia pitkältäkään aikaväliltä, koska epäilty ei puhu. Tämän takia yleisölle puhutaan hyvin laveasti, jotta mahdolliset uhrit ottaisivat yhteyttä. Tämä kertoo lähinnä tutkinnanjohtajan ammattitaidottomuudesta.